Satu Grönroos: Lumen syli
Atena 2012, 311s.
Satu Grönroosin esikoiskirja on niin vakuuttava, että toivon hänen kirjoittavan vielä monta lisää. Olin lukenut tästä kehuvia blogiarvioita (jälleen vain niitä fiiliksiä, en juonenpätkiä) ja pelkäsin pettyväni. En pettynyt. Tämä on upea kirja.
Lumen syli kertoo 7-vuotiaasta Helmistä, isättömän perheen nuorimmaisesta, jota isoveljet eivät huoli leikkeihinsä. Äiti on jatkuvasti menossa: töihin, asioille, toiseen työhön, välillä juhlimaan. Helmi on tottunut huolehtimaan itsestään ja onneksi hänellä on Mirjami, paras ystävä, jonka luokse voi mennä ja jonka kanssa leikkiä. Toisena koulupäivänä Mirjami jää rekan alle ja kuolee. Yhtäkkiä Helmi onkin yksin.
Kirjan pääasiallinen kertoja on Helmi, mutta välillä ääneen pääsee Helmin opettaja, Kaarina. Hän on juuri valmistunut opettajaksi, mutta ensimmäinen syksy opettajana on kaikkea muuta kuin helppo. Mirjamin kuolema tuntuu lyövän Kaarinaan leiman: hän on se opettaja, jonka luokalta kuoli oppilas. Kuukautiset ovat myöhässä, vaikka vain yksi ehkäisypilleri oli jäänyt ottamatta. Kaarina ei haluaisi vielä lasta, mutta lääkäri ei halua edes keskustella raskaudenkeskeytyksestä. Miestäkään ei kotona juurikaan näy.
Helmin lähipiiriin mahtuu vaikka kuinka monta mielenkiintoista ihmistä. On muistihäiriöinen isoisä, joka ei ole hoitokotinsa helpoin asukas; yhtäkkiä keittiön sohvalle ilmestynyt Pena, isoveli, josta Helmi ei ole koskaan kuullutkaan; Ruotsissa syntynyt, huonosti suomea puhuva ikätoveri Saara, jolle tapahtuu jotakin kauheaa sekä pelottava, vaaniva Otus, joka "tykkäsi lapsista, joilta puuttui isä tai äiti, koska sellaiset lapset olivat erilaisia."
60-luvun arjen kuvaus on Lumen sylissä todella taidokasta. Ulkohuussia, klapeilla lämmitettävää uunia ja puuhellaa ei erikseen selitellä, nehän ovat itsestään selviä juttuja Helmille ja näin ollen lukijallekin. En tiedä, millä tavalla lapset tuohon aikaan puhuivat, mutta Helmin käyttämä kieli tuntuu juuri oikealta.
