sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Valkoisen pilven maa

Sarah Lark: Valkoisen pilven maa
(Im Land der weissen Wolke, 2007)
Bazar 2015, 892s.
Suom. Sanna van Leeuwen

Kaksi naista, joilla on hyvin erilaiset taustat, tutustuvat toisiinsa Dublin-laivalla matkalla Lontoosta Uuteen-Seelantiin vuonna 1852. Kotiopettajattarena työskennellyt Helen on vastannut lehti-ilmoitukseen, jolla on haettu vaimoja Christchurchin seurakunnan kunnollisille kristityille miehille. Kahden kirjeen perusteella Helen on vakuuttunut tulevan miehensä ihanuudesta ja on onnensa kukkuloilla kun matka järjestyy ilmaiseksi. Hänen tarvitsee vain huolehtia laivamatkan ajan paikallisen seurakunnan Uuteen-Seelantiin lähettämistä nuorista tytöistä, kas kun Uudessa-Seelannissa on pulaa paitsi vaimoista, myös kunnollisesta palvelusväestä. Gwyneira Silkham taas on kuuluisan lampaankasvattajan villikkotytär, jonka naimakaupoista päätetään epäkorrektisti korttipelipöydässä: tuleva appiukko voittaa tytön isältään korttipelissä. Toki Gwynillä on ainakin teoreettinen mahdollisuus kieltäytyä sokkoavioliitosta, mutta seikkailunhaluinen tyttö lähtee matkaan varsin innokkaasti.

Elämä uudessa ympäristössä - ja varsinkaan ne aviomiehet - eivät kuitenkaan aivan vastaa Helenin ja Gwyneiran odotuksia. Kumpikaan ei kuitenkaan anna periksi, vaan tekee parhaansa tehdäkseen arjesta mahdollisimman hyvää.

Nautin Valkoisen pilven maasta todella paljon. Ensinnäkin kirjassa on niin iso fontti, että flunssaisenakin lukeminen sujui vaivatta. Tarina on samaan aikaan ankea ja ihana, romanttinen ja kamala. Vähän sellainen McLeodin tyttäret yhdistettynä 1850-luvun uudisraivaajaelämään Uudessa-Seelannissa: ratsastamista, tilanhoitoa, lampaita, työmiehiä, ripaus romantiikkaa ja vastoinkäymisiä. Pidin siitä, kuinka Lark ei jäänyt junnaamaan mihinkään kohtaan, vaan kuljetti tarinaa reippaasti ajassa eteenpäin. Jossain vaiheessa vähän puhahtelin ennalta-arvattaville juonenkäänteille, mutta rehellisesti sanoen vielä useammin Lark ei tyytynytkään ihan niihin ilmeisimpiin ratkaisuihin.

Vaikka Gwyneira ja Helen ovat kirjan keskeisimpiä henkilöitä, heidän rinnalleen nousee myös kelpo joukko muuta väkeä. Ja vaikka välillä tuntui, että tutut ihmiset kohtasivat toisiaan vähän turhankin epätodennäköisissä paikoissa (kuten Gabaldonin Matkantekijä-sarjassa: sama missä päin maapalloa Jamie ja Claire kupeksivat, kohta on ovella jono vanhoja tuttuja Skotlannista), kullakin hahmolla on myös ihan perusteltu syy olla siellä missä on, tekemässä sitä mitä tekee.

Mielenkiintoisen lisän tarinaan tuovat maorit. Heidän kulttuuriaan ja rinnakkaiseloa uudisraivaajien kanssa kuvataan luontevana osana tarinaa. Ennen niin sopuisa yhteiselo on vähitellen ajautumassa karille, joten tulevissa osissa maoreilla on varmasti yhä suurempi rooli. Valkoisen pilven maa on trilogian ensimmäinen osa ja tämän perusteella varmasti luen nekin. Lark tarjoaa vaivattomasti luettavaa viihdettä, johon on helppo uppoutua pitkäksi aikaa.

12 kommenttia:

  1. Tykkäsin kirjasta ja vaikka siinä oli sivuja kahden kirjan edestä, luin sen todella nopsasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Minusta juuri nopealukuiset paksut kirjat ovat parasta: lukeminen sujuu vaivattomasti, mutta tarina ei lopu aivan pian. :)

      Poista
  2. Tämä pitää mun selvästiki lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarooma, nautinnollisia lukuhetkiä! :)

      Poista
  3. Kiva, että sinä sait tästä enemmän irti :), minulle tämä oli liian ennalta-arvattava ja imelä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu, No olihan tässä myös ennalta-arvattavuutta, mutta sentään niihin päädyttiin vähän mutkan kautta ;) Imeläksi minä en tätä kokenut, sen verran paljon oli rosoa matkassa.

      Poista
  4. Poimin tämän kirjaston pikalainahyllystä flunssaisena. Pidin pitkään liian stereotyyppisenä ja ankeasti kirjoitettuna, mutta jäin koukkuun kuitenkin ja luin viikonlopun aikana. JA jäin odottamaan jatko-osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaäiti, Kielellisesti tämä ei tosiaan ole sieltä hiotuimmasta päästä, mutta viihdykkeenä toimi oikein hyvin.

      Poista
  5. Tässä kirjassa on jotain houkuttavaa, olen hypistellyt sitä kirjastossa useaan kertaan, mutta vielä se ei ole päätynyt lainatuksi asti. Ainakin yksi keskeneräinen tiiliskivi (22.11.63) pitää selättää ennen kuin uskallan suoda tälle ajatustakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, minä tosiaan tykkäsin tästä, vaikka toki tarinassa on omat ennalta-arvattavuutensa.

      Oi, 22.22.63 on sekin hyvä, joskin ihan eri tavoilla kuin tämä. :) Oletko katsonut siitä tehtyä sarjaa, joka on juuri alkanut? Minä olen nähnyt pari jaksoa ja ilahduttavaa kyllä tämä vaikuttaa yhdeltä niistä harvoista suht laadukkaista king-filmatisoinneista.

      Poista
    2. Katsoin aloitusjakson, mutta en uskaltanut vielä pidemmälle kun kakkosjakson kuvaus vaikutti harppaavan yli Derrystä ja muista alun tapahtumista. En halua spoilata sarjalla lukukokemusta :) Sarja menee talteen ja aion ehdottomasti katsoa sen, se tosiaan vaikutti hyvältä! (Meillä on ollut jonkinasteinen pöpökausi menossa, joten lukuaika on jäänyt melko olemattomiin. Olisipa mahtava lukea 22.11.63 vaikka lukumaratonilla!)

      Poista
    3. Villis, Nyt kun olen nähnyt sarjaa vähän pitemmälle, en enää ole niin ihastunut. Laadukas toteutus kyllä, mutta olisin toivonut enemmän uskollisuutta kirjalle.

      Toivottavasti pöpöt ovat jo lähteneet muualle!

      Poista