tiistai 9. helmikuuta 2016

Puluboin ja Ponin kirjat 1+2

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin kirjat 1+2
Otava 2015 (2. painos), 380s.
Kuvitus: Emmi Jormalainen

Puluboin ja Ponin kirjoista olen kuullut paljon hyvää. Hankin tämän kirjan sillä asenteella, että tämä on varmasti hillittömän hauskaa luettavaa äidille ja kuunneltavaa lapsille. No ei ollut.

Puluboi on pulu, joka ei halua käyttää R-kirjainta, koska se on niin ruma kirjain. Poni taas on Mai-niminen tyttö, jolla on tekoturpa ja suitset, koska hän haluaisi olla poni. Ensimmäisessä kirjassa, jossa Puluboi ja Poni tutustuvat toisiinsa, Puluboi muuttaa pois kotoaan ja Ponin äiti häipyy Intiaan, kun kotielämä on niin hirveää. Ponin isä on taiteilija, joka taantuu lampaan tasolle äidin häivyttyä ja niinpä Poni yrittää parhaansa mukaan piristää isää ja suoriutua arjesta. Toisessa kirjassa Ponin isä lähtee kesäksi majakkasaarelle etsimään inspiraatiota ja äiti häärää ympäri asuntoa kuin synnytyksen jälkeisessä masennuksessa maaniseen vaiheeseen kiepahtanut henkilö ainakin. Kaikki se hösääminen hajottaa äidin selän ja kas, jälleen on koti pikkuisen Ponin vastuulla.

En oikein tiedä, mitä ajatella tästä kirjakaksikosta. Tytön ja pulun ystävystyminen sinänsä kuulostaa hauskalta idealta, mutta näiden kirjojen teemat ovat kuitenkin hämmentävän synkkiä. Luultavasti ylianalysoin, mutta minua ahdisti se, kuinka pienen tytön täytyy yrittää huolehtia kodista ja kannatella toista vanhempaa (ja jälkimmäisessä kirjassa myös vauvaikäistä siskoaan). Puluboi oli minusta ärsyttävän äänekäs häslääjä, jonka ärrätön puhe alkoi tursuta korvista hyvin pian.

Lapsetkin jäivät vähän ristiriitaisiin tunnelmiin. Isommat pojat olivat kumpikin sitä mieltä, että Ponin osuudet olivat tylsiä ja Puluboin hauskoja, mutta kirjojen juonista ei kummallekaan tuntunut jääneen oikein mitään mieleen. Nuorimmainen kommentoi pitkin kirjaa Puluboin huonoa kielenkäyttöä, hihkumalla "Tuo on ruma asia! Ei saa sanoa!" jokaisen kakkapyllyn kohdalla. Ja ihan totta, kun yrittää parhaillaan takoa jälkikasvun päähän, ettei sitä vessahuumoria kerta kaikkiaan jaksa kuunnella viikosta toiseen, ei kyseinen huumori jaksanut naurattaa kirjassakaan.

Odotin siis tikahduttavan hauskaa lukukokemusta, mutta olin lähinnä ärtynyt koko ajan. Ehkä lukuajankohta oli aivan väärä ja ehkä tätä ei missään nimessä pitäisi lukea ainakaan iltasatuna.

8 kommenttia:

  1. En ole lukenut kirjoja, mutta olen huomannut, että lapsille jää tuo puhetyyli päälle. Jos sanoo jonkin sanan, jossa on r-kirjain niin heti innostutaan kommentoimaan, että "sinä kiroilit!". Rasittavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, Lapsille tosiaan tarttuu tosi helposti erilaiset "hokemat" telkkariohjelmista ja kirjoistakin. Onneksi eivät alkaneet puhua ilman ärrää kuitenkaan!

      Poista
  2. Meillä Puluboi-kirjoista on tykätty kovasti ja naurettu tikahtuaksemme. Toki aika raskaita teemojahan näissä pyöritellään, esim. uusimmassa Tsompikirjassa kuolemaa, ja selvästi tässä on haettu sitä, että Ponilla on rankkoja juttuja, joita Puluboi tavallaan toisintaa kepeämmin (Tsompikirjassa Puluboi kokee raskaasti puhelimensa kuoleman), mutta kyllä nämä minun mielestäni ovat toimineet oivallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko, Näin minäkin oletan, että Puluboin on tarkoitus keventää niitä Ponin osuuksia. Jotenkin vain ahdistaa edelleen se, että lapsi tuntui jäävän niin kamalan yksin.

      Ehkä kokeilen lukea jonkun sarjan kirjoista ihan itsekseni ja testaan uudestaan huumorintajuani, jos vaikka onnistuisin edes vähän nauramaankin. :)

      Poista
  3. Voi, teillä ei tykätty. Minä ärsyynnyin aluksi ja kirja jäi pariksi vuodeksi lukematta, mutta ollaan ihan koukussa. Kuopus, joka on siis jo kahdeksan, rakastaa näitä kirjoja. Nyt menossa on Pöpelikkökirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Lapset ei meillä oikein muodostaneet minkäänlaista mielipidettä tästä kirjaparista. "Ihan kiva" ei mun mielestä tarkoita oikein mitään, etenkään lapsen suusta kuultuna.

      Kuten tuossa Mikolle kommentoinkin, saatan joskus lukea jonkun osan ihan omaksi iloksi - tai kokeilla, jos lapset haluaisivat lukea itse.

      Poista
  4. No voi harmi että ärsytti, meillä näistä on tykätty, joskin tunnistan tuon ähkyreaktion. Kovin pitkää pätkää en ääneen jaksanut lukea kerrallaan kun alkoi väsyttää eläytyminen puluboin höpötykseen - minkä tietysti toteutin suurella innolla. Itseasiassa jäi se ensimmäisen kirjan lukeminenkin lopulta lapsien omalle vastuulle :)

    Kontrasti puluboi-osuuksien ja muun tekstin kesken on kyllä huima, ja vähän hämmentäväkin. Ei ehkä lapsi jaksa keskittyä molempiin vaan odottaa sitten niitä hassuja juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, no arvaa vaan tunsinko itseni ihan huumorintajuttomaksi tiukkapipoksi! Puluboin osuuksiin minäkin heittäydyin kuin paraskin ääninäyttelijä, mutta ärrätön puhe on yllättävän vaikeaa ja pitemmän päälle hyvin raskasta…

      Ja todellakin se ero Puluboin ja Ponin osuuksien välillä on suuri. Tuntui pöljältä lukea Ponin välillä ankeastakin elämästä ja yhtäkkiä kaakattaa joku Puluboin mainos väliin.

      Mutta kuten sanottua, saatan mennä jo pahasti ylianalysoinnin puolelle. :)

      Poista