Maitoa ja hunajaa

Rupi Kaur: Maitoa ja hunajaa
(milk and honey, 2015)
Sammakko 2017208s.
Suom. Riikka Majanen

Intialaissyntyisen, Kanadassa kasvaneen Rupi Kaurin runokokoelmaa Maitoa ja hunajaa on luonnehdittu feministiseksi ja voimauttavaksi. Alunperin Instagramissa (ja ilmeisesti myös Twitterissä) julkaistut runot herättivät paljon huomiota ja lukijoiden pyynnöstä Kaur julkaisi runonsa. Omakustanteena julkaistusta kirjasta on sittemmin tullut kansainvälinen myyntimenestys.

Tätä kirjaa tarjottiin minulle luettavaksi ja lankesin noihin sanoihin feministinen ja voimauttava. Mitä pidemmälle luin, sitä vähemmän tunnistin kirjasta kumpaakaan. Runot on jaettu neljän otsikon alle: satuttaminen, rakastaminen, hajoaminen ja paraneminen. Ensimmäisessä osassa runot ovat rankimpia, niissä käsitellään muun muassa raiskauksia ja hyväksikäyttöä. Loput kolme ovatkin sitten sellaista teinirunoutta huippuihanasta seurustelusuhteesta, erosta ja siitä toipumisesta. Ja oraaliseksistä.

Rupi Kaurin tyyli on hyvin suoraa. Monien runojen lopusta löytyy jopa kursivoituna se, mitä runoilija on halunnut runollaan sanoa. Ihan siltä varalta, että lukijalta menisi muuten jotakin oleellista ohi. Kirjassa ei käytetä isoja alkukirjaimia, eikä liiemmin välimerkkejäkään.

Luulen, että olen jo kasvanut tällaisten runojen ohi. Esimerkiksi tämä runo:

jokainen vallankumous
alkaa ja loppuu
hänen huuliltaan

tai tämä:

joet virtaavat suustani
kyyneleet joita silmäni eivät
pysty kannattelemaan

olisivat todennäköisesti olleet teini-ikäisen Maijan mielestä uskomattoman upeita runoja, joissa puetaan sanoiksi jotain elämää suurempaa. Nyt ne lähinnä saavat kurtistamaan kulmia melodramaattisuudellaan. En tiedä, kuinka suuresti runot ovat kärsineet käännöksestä, mutta enempää en ole kiinnostunut tutustumaan Kaurin tuotantoon (mikäli lisää on joskus luvassa). Se, mikä toimii nettiaforismina tai "syvällisenä" ajatelmana, ei välttämättä toimi runoutena. Ainakaan kokonaisen kirjan vertaa.

Voi olla, että olen turhankin tyly Maitoa ja hunajaa -kirjalle. Odotukseni vain olivat aivan eri tasolla kuin millaiseksi kirjan sisällön koin. En tuntenut saavani tästä mitään ajattelemisen aihetta. Piirrokset tuovat mieleen John Lennonin rennon tyylin, joten annan kokoelmalle pisteitä siitä, että sentään kuvituksena ei ole mitään photoshopattuja vesipisaroita, kyyneliä, voikukan hahtuvia tai auringonlaskuja.