keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Valas

Janne Toriseva: Valas
Arktinen Banaani, Basam Books & Zum Teufel 2019, 208s.

Otetaan tähän alkuun hengityksentasauspaussi.
Janne Torisevan Valas, sarjakuvaversio Herman Melvillen Moby Dickistä, on niin huikean hieno teos, että jos ei tämä tee vaikutusta niin ei sitten mikään.

En ole lukenut Moby Dickiä tai nähnyt siitä tehtyä elokuvaa, mutta toki tarinan perusidea oli entuudestaan tuttu: eräällä merikapteenilla on päähänpinttymä valkoisen valaan pyydystämisestä ja valasta jahdatessa koko miehistö joutuu hengenvaaraan. Hahmoista muistin nimet Ishmael ja Ahab, niin ja sen Moby Dickin tietysti myös.

Aivan ensimmäiseksi vaikutuksen teki Torisevan piirustustyyli. Tässä on varmalla, mutta rennonnäköisellä otteella onnistuttu kuvaamaan laivalastillinen miehistön jäseniä siten, että jokainen on selvästi tunnistettavissa. Värimaailma on hillitty ja tehostevärien käyttö toimii todella hyvin.

En olisi uskonut, että tarina valaanpyyntireissusta voisi olla näin koukuttava ja jopa hätkähdyttävä. Lukiessa sai välillä naurahdella, välillä järkyttyä ja tyrmistyä, lopuksi olikin pakko hiljentyä. Taidokasta kerrontaa alusta loppuun. Valaassa on kaikki kohdallaan, aivan upeaa työtä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti