lauantai 16. marraskuuta 2024

Keskiajan hirviöt

 

Miikka Tamminen: Keskiajan hirviöt
Gaudeamus 2021, 262s.


Miikka Tammisen Keskiajan hirviöt on runsaasti kuvitettu, yleiskielinen katsaus keskiajan hirviöihin. Minkä ehkä arvasitte jo kirjan nimestä... Tämän lukeminen oli todella hauskaa! Siinä missä nykyään hirviöllä tarkoitetaan jotakin vaarallista, pelottavaa ja useimmiten fiktiivistä, keskiajalla hirviö saattoi olla melkein mitä tahansa tavallisuudesta poikkeavaa. En nyt tarkoita, että erilaisuuden kauhistelu olisi hauskaa, vaan se, että hirviöiden joukosta löytyy muun muassa kaksikasvoinen jättiläinen, jolla on punaiset polvet ja jalkaterät ja joka joutuu matkustamaan laivalla Intiaan, mikäli se halusi synnyttää. Yhdellä hirviöllä oli pitkät, lepattavat korvat, joihin se saattoi kääriytyä. Varjojalka oli yksijalkainen hirviö, joka suojasi itseään aavikolla porottavalta auringolta makaamalla selällään ja nostamalla jalkansa muodostamaan varjon itselleen. Myöntäkää pois, ettei näissä esimerkeissä ole kauheasti aineksia nykypäivän kauhugalleriassa.

Hirviöt olivat kaikessa poikkeuksellisuudessaan luonteva osa keskiaikaista elämää. Mainio kirja, josta väkisinkin oppii jotakin uutta!

keskiviikko 13. marraskuuta 2024

Kohti suurta tuntematonta

 

Lisa Marie Presley & Riley Keough:
Kohti suurta tuntematonta
Johnny Kniga 2024, 301s.
Suom. Markku Päkkilä


Tän vuoden kirjamessureissussa kävi sellanenkin ihme, että luin ekan messuostoksen jo reissun aikana! Joskus 16-20 -vuotiaana fanitin Elvistä. Musiikkia lähinnä, vaikka en voi ulkonäköäkään moittia. Luin ne Elvis-kirjat, mitä käsiini sain, samoin lukuisat Suosikin kultaturboelvisspesiaalit.

Vuosien myötä fanitus haalistui, osin siksi että aloin tajuta miten epämiellyttäviä piirteitä Elviksessä oli. Olen lukenut Priscilla Presleyn Elvis ja minä -kirjan ja myös tämä Lisa Marie Presleyn muistelmateos meni suoraan lukulistalle. Lisa Marie Presley ei ehtinyt saada kirjaa valmiiksi ennen kuolemaansa, vaan sen on täydentänyt ja viimeistellyt hänen tyttärensä Riley Keough. Tehtävä ei ole ollut helppo, mutta lopputulos on hyvä.

Kohti suurta tuntematonta kattaa Lisa Marien koko elämän, mutta eniten kirjassa muistellaan varhaislapsuutta sekä viimeisiä vuosia. Lapsuus Gracelandissa on ollut omalaatuinen, mutta selvästi hyvää aikaa. Äidistään Lisa Marie ei montaa sanaa sano, hyviä varsinkaan. Lisa Marie oli aina isän tyttö. Oli Elvis aviomiehenä (tai miehenä ylipäätään) millainen tahansa, isänä hän oli Lisa Marielle juuri oikeanlainen.

Tietysti kirjassa käydään läpi myös Lisa Marien mieskuvioita ja avioliittoja, mutta aika tyylikkäästi. Mitään hillittömiä paljastuksia en ainakaan itse bongannut. En niitä kyllä kaivannutkaan.

Koko kirjaa varjostaa suru, ahdistus ja menetys. Jo kirjan alussa kerrotaan Lisa Marien kirjoittaneen tätä elämänsä synkässä vaiheessa ja sen huomaa. Valoa ja toivoa ei juurikaan näy ja muistoissakin korostuvat ne ikävät asiat. Kaikkein sydäntäsärkevintä oli lukea ajasta Lisa Marien ja Danny Keoughin pojan kuoleman jälkeen. Sellaista surua on vaikea kuvitella (onneksi!) mutta tästä kirjasta se välittyy.

Kirjan kertojina ovat sekä Lisa Marie että Riley. Molemmilla on oma fontti, joten kertojan vaihtumisessa pysyy hyvin perillä. Teksti ylipäätään on selkeää ja napakkaa, turhaa jaarittelua ei ole.

sunnuntai 10. marraskuuta 2024

Tästä Ihmemaahan

 

(toim.) Siri Kolu & Salla Simukka:
Tästä Ihmemaahan
WSOY 2024, 160s.


Nuorille suunnattuja novelleja kysellään kirjastosta säännöllisesti, mutta tarjonta on vielä aika niukkaa. Tartuinkin innolla tähän Salla Simukan ja Siri Kolun toimittamaan Tästä Ihmemaahan kokoelmaan: olisko tässä sellainen nuorille suunnattu kokoelma, jota olisi helppo suositella?

Kirjassa on ikäänkuin kehyskertomuksena tai kertojana/kuulijana Kolun ja Simukan kirjoittamia Alisen ääni -pätkiä. Varsinaisia novelleja on 9, samoin niiden kirjoittajia. Mukana on nimekäs valikoima kotimaisia kirjoittajia: Juuli Niemi, Akseli Heikkilä, Jani Nieminen, Tommi Kinnunen, Dess Terentjeva, Anniina Mikama, Hannele Mikaela Taivassalo, Marisha Rasi-Koskinen sekä Siiri Enoranta. Jo kirjoittajien määrästä voi päätellä, että tyylejä löytyy monia.

Kokoelman novellit ovat kaikki omanlaisiaan ja niitä yhdistää tietysti Liisan seikkailut Ihmemaassa klassikko. Osa novelleista on selkeitä Ihmemaa-tarinoita, osassa taas yhtymäkohdat on tarkoituksellisesti kätketty pintaa syvemmälle.

Liisa Ihmemaassa ei ole mun suosikkikirjoja. En ole varma edes siitä, olenko lukenut sen kokonaan vai en. Jotenkin se kirjan surrealistisuus ylittää mun sietokykyni, enkä saa siitä otetta. Sama ongelma oli tämän kokoelman kanssa.

Vaikka kuinka tykkään sanoilla leikittelystä ja nonsensestä, niin kuitenkin novelleilta(kin) kaipaisin enemmän selkeyttä. Mietin, millaiselle kohderyhmälle tämä kirja on tarkoitettu. Nuorille kyllä, mutta mielestäni tämä vaatii lukijalta aika paljon. Toisaalta, jos fanittaa Ihmemaan Liisaa ja tykkää lukea ei-niin-suoraviivaista-kerrontaa, tämä on varmasti positiivinen lukukokemus.

torstai 7. marraskuuta 2024

Jännitystä ja kauhua alakoululaisille

J.S. Meresmaa: Pimeänkynsi
Lumola 1
Karisto 2024, 152s.
Kuvitus: Elina Äijälä

 

Alakoululaiset kyselevät säännöllisen ahkerasti kauhu- ja jännityskirjoja. Molempia toki on, mutta etenkin vitos-kutoset kaipaavat jo selvästi pelottavampia tarinoita kuin useimmat nelosluokkalaiset.

J.S. Meresmaan Lumola-sarjan ensimmäinen osa, Pimeänkynsi, on hiukan enemmän jännitystä kuin kauhua. Hirviöitä tässä kyllä on, mutta ainakaan näin ensimmäisessä osassa ei ehditä kovin synkkiin seikkailuihin.

Aapo on muuttanut isänsä kanssa pienelle paikkakunnalle, Mustakolun kylään. Aapo ei ole muutosta innoissaan monestakaan syystä: hän ei tunne Mustakolusta ketään ja sitä paitsi hänellä on todella ikävä vuotta aiemmin kuollutta vaariaan. Isä tekee pitkää päivää kaupalla ja äidillä on uusi mies ja uransa.

Frisbeegolffia pelatessaan Aapolta lipsahtaa upouusi kiekko joen toiselle puolelle. Kiekonhakureissulla hän päätyy vanhan kartanon pihalle. Muutaman väärinkäsityksen seurauksena Aapolle selviää pian, että kartanossa hoidetaan hirviöitä.

Pimeänkynsi on joutuisasti etenevä ja sopivan jännittävä tarina. Tämä on toki vasta ensimmäine osa, mutta kyllä tämän perusteella uskaltaa odottaa hyvinkin paljon! Meidän kuopus luki tämän keuhkokuumetta parannellessaan ja kyseli heti seuraavan osan perään. Onneksi se ilmestyy jo ensi keväänä. 

(Tämän jälkeen hän muuten tiedusteli, onko meillä kotona mitään muuta kauhukirjallisuutta ja niin hän päätyi lukemaan ensimmäisen Stephen Kinginsä! Se oli Ihmissuden vuosi, eli ei parhaimmasta päästä, eikä hurjin. Mutta luki kuitenkin)


Maria Turtschaninoff: Mantikora
Tammi 2024, 97s.
Kuvitus Peter Bergting

 

Ja kun lapsi kauhua kaipasi, niin tämä Maria Turtschaninoffin Mantikora oli totta kai luontevaa jatkumoa lukuputkelle. Lapsi piti tästäkin ja minä myös!

Lin isän naisystävässä on jotain pielessä. Jotenkin hän hymyilee liikaa ja liian leveästi ja ihan kuin hampaitakin olisi jotenkin liikaa niitäkin. Li on vakuuttunut siitä, että nainen on mantikora: hirviö jolla on ihmisen kasvot, leijonan ruumis, kynnet ja häntä. Nainen syöttää lapsia epäilyttävän innokkaasti, aivan kuin se lihottaisi heitä. Isä ei tietenkään epäile mitään, eikä pikkuvelikään. Mutta etenkin pikkuveljeä suojellakseen Lin on tehtävä jotakin.

Mantikorassa kauhuun ei ehdi totutella, vaan heti ensi sivuilla lukija tietää, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Turtschaninoff ei turhia taustoita eikä selittele, vaan luottaa siihen, että lukija ymmärtää kyllä. Bergtingin kuvitus on tyylikästä ja pelottavan realistista, jos hirviökauhua voi realistiseksi sanoa. Tarina on uhkaava, mutta vaikka tässä karujakin kohtauksia on, niitäkään ei jäädä turhan tarkkaan kuvailemaan, ei sanoilla eikä kuvilla.

Tasokasta kauhua varhaisnuorille!

maanantai 4. marraskuuta 2024

Symbolien joulu

Liisa Väisänen: Symbolien joulu
SKS 2024, 112s.


 

Niin paljon kuin talvea inhoankin, joulu on mun mielestä kiva. En tunnustaudu erityisen jouluihmiseksi kuitenkaan, sillä koristelu jää usein vähiin enkä todellakaan jaksa aina laittaa jouluisia verhoja. (Niissä verhoissa ei edes ole mitään jouluista kuviota, mutta niissä on punaista.) Tämä Symbolien joulu kiinnosti ihan siksi, että jouluun liittyy niin paljon erilaisia juttuja ja ajattelin että olisi kiinnostavaa kuulla, mitä minkäkin asian takaa paljastuu.

Spoiler alert: näköjään kristinusko, Jeesus ja uudelleensyntymä.

Petyin tähän kirjaan.
Tässä tosiaan keskitytään kristillisiin symboleihin tai vähintään kristillisiin tulkintoihin, vaikka ohimennen toki myönnetäänkin että joulua vietettiin Suomessakin jo ennen kuin kristinusko tänne asti ehti. Jos hetken näyttääkin siltä, että lukijalle tarjottaisiin jotain vanhempaa perua oleva selitys, niin eiköhän kuitenkin lopulta olla takaisin niissä samoissa selityksissä. Tontuista ei juurikaan puhuttu, joulupukista sentään jonkin verran. 

Ainoa oikeasti kiinnostava asia oli kärpässienet. Tietysti nekin saatiin kuvastamaan uudelleensyntymää, mutta kirjassa kerrotaan samassa yhteydessä Punahilkasta niin räväkkä versio, että ainakin se jäi mieleen! Tässä versiossa Punahilkka on viemässä mummolle keksejä, mutta tuleekin matkalla syöneeksi kaikki itse. Huono omatunto iskee ja Punahilkka käärii keksinmuruja papereihin ja tarjoaa niitä mummolle. Mummoa ei muruset kiinnosta vaan hän suuttuu. Seuraavana päivänä hän menee ja pilkkoo Punahilkan palasiksi ja viskoo ne pitkin taloa. Punahilkan äiti yllättäen järkyttyy tästä. Onneksi paikalle osuu munkki, joka tekee kärpässienestä liimaa jolla tyttö saadaan kasaan. Ja sen pituinen se. 

Luulen, että Symbolien joulu on oikein kiva joulukirja heille, jotka viettävät joulua hartaissa tunnelmissa. Jos taas joulussa kiehtoo enemmän riemukas yhdessäolo kuin tarkat perinteet, kannattaa etsiä jokin toinen joulukirja.

tiistai 29. lokakuuta 2024

Helsingin kirjamessutunnelmia

Olipa hauskat messut!

Lähdettiin reissuun siskon kanssa ja kylläpä olikin mitkä lie planeetat tai sellaset kohillaan. Oli kirjoja, kirjapuhetta ja ennen kaikkea todella ilahduttavia ihmisiä!

 
Torstaina kiiruhdettiin reipasta tahtia junalta hotelliin, syömään jotain pientä ja sitten messuille, sillä esikoinen toivoi Paleface-kirjaansa nimmarin. Haastattelu oli kiinnostava näin kirjan lukeneellekin ja kuten kuvista ehkä näkyy, myös se nimmariosuus oli oikein onnistunut. Sekä Miettinen (vai pitääkö mun nyt puhua koko ajan Palefacesta? En tiedä.) että kirjan kirjoittanut Miska Rantanen juttelivat rennosti, vaikka jonoakin jo oli.
Saatoin vähän hymyillä.
 
Muuten se torstai kuluikin messuhallia kierrellessä ja esiintymislavojen sijainteja kartoittaessa. Väkeä oli, mutta hyvin mahtui vielä kulkemaan.
 
Perjantaiaamu alkoi hyvin heti aamupalalla. Osuttiin samaan pöytään erittäin mukavan seinäjokelaisen rouvan kanssa ja juteltiin kirjoista, keräilemisestä, hallituksen tehkää-lapsia-niin-saatte-rahaa -ideasta, paperinukeista ja tietysti myös kirjamessuista.
 
 
Kuunneltiin Miina Supisen haastattelu ja jatkettiin messuosastojen koluamista. Yritin päästä Osuuskumman kojulle, mutta heitä vastapäätä oli niin innokas feissarikaksikko, että kun heistä pääsi eroon, ei enää uskaltanut pysähtyä lähimaillekaan.

Istuskeltiin pitkä tovi kirjasomen tapaamispaikalla, jossa juteltiin vaikka mitä vaikka kenen kanssa, mutta nimiä ei taidettu hoksata mainita. :D
 

Koko messujen parhaat, kovaäänisimmät ja eniten poskissa tuntuneet naurut tarjosi Sukupolvileikkauksen livejakso, jota oli katsomassa suuri joukko yhtä paljon nauravia katsojia. Ihailen älyttömästi näiden kolmen kykyä - ja nopeutta - puhua hauskasti, mutta myös asiaa. Nimmaritkin hain Fathi Ahmedilta ja Lina Schifferiltä (joka myös ystävällisesti kirjoitti nimenselvennöksen :D), mutta Mikko Kuustosella oli niin kiire, että se jäi puuttumaan.
Mutta ei se mitään, mikäli Mikko tai joku hänen lähipiiristään sattuisi näkemään tämän postauksen, niin tiedoksi että voin kyllä antaa osoitteeni nimmaria varten!

Messujen jälkeen käytiin vielä kirjabloggari/-someporukalla syömässä ja sitten olikin jo pakko päästä nukkumaan.


 
Lauantaina nukuttiin pitkään, mutta ehdittiin hyvin seuraamaan keskustelua sarjakuvakustantamisen kriisistä. Ennen esitystä sisko hoksasi, että Pauli Kalliohan istui aivan meidän vieressä ja sitten juteltiinkin tovi Nivalasta ja Tuiskulasta. 

Myös sisko oli saanut lapseltaan nimmaritoiveen, (Salla Simukan kirjaan Poika ullakolla, poika kellarissa), joten kävimme kuuntelemassa keskustelua nuortenkirjallisuuden tulevaisuudesta. 

Mukavan lounastauon jälkeen suunnattiinkin lastenalueelle kuuntelemaan Kukkumaanmenoaika-kirjan esitystä. Ja siitäpä alkoikin messujen kohokohta! Tavallaan tää tarina ei ole ollenkaan mun kerrottavaksi tarkoitettu, kun seurasin vain sivusta, mutta kerron silti! Siskohan siis kuvitti tuon kirjan ja siinä ennen esityksen alkua toinen kirjoittajista, Sanna Stellan, kertoi että Pirjo Heikkilä (toinen kirjoittaja) ja haastattelija ovat molemmat estyneet, joten voisiko Tiina tulla mukaan lavalle. Ja tietysti se meni ja jotenkin tilanne meni niin, että pian Stellan luki satua Räkää syövät marsut ja Tiina näytteli siihen kuvituksen!


Kuva on tosi huono, koska lastenalue oli niin älyttömän pimeä, mutta siellä se sisko istuu telkkarin alla oikealla! Eikä siinäkään vielä kaikki, vaan esityksen jälkeen sisko päätyi myös Stellanin kaveriksi signeeraamaan kirjoja ja aivan sen vieressä oli M.A. Numminen!

Kuulostanko tosi hihkuisalta? No ei ihme, koska kyllä olen ihan tolkuttoman ylpeä siskon heittäytymiskyvystä! 

Seuraavaksi ohjelmassa piti olla Liv Strömquistin haastattelu, haastattelijana Li Andersson. Sain hyvän paikan eturivissä ja ihmettelin, että nyt on kyllä ihan eri kirjat esillä täällä ja niinhän siinä alkoikin Nobel-voittajan tuotannon esittely. Satunnainen ohikulkija osasi sentään kertoa, että esiintyminen oli peruttu ja myöhemmin illalla löysin tiedon kirjamessujen nettisivuiltakin. Olisin kuitenkin toivonut, että ohjelmamuutoksesta olisi mainittu korvaavan esiintymisen alussa.

Ei tämä pettymys kuitenkaan kauheasti ehtinyt harmittaa, koska kaikkea muuta kivaa oli jo ehtinyt tapahtua.

Jossakin kohtaa lauantaita osuttiin Hertta Kustannuksen osastolle samaan aikaan Siri Pettersenin kanssa ja siitäkin kehkeytyi oikein hauska juttutuokio. Puhuttiin korviksista ja annoin Pettersenille yhdet kirjakorvikset. Onkohan muuten tuossa kuvan oikeassa reunassa taustalla J.S. Meresmaa?

Vielä perjantaina olin itsestäni tosi ylpeä, kun olin onnistunut pitämään kirjaostokset todella maltillisena. Jotenkin lauantaina kuitenkin lipsahti ostohousut (tai -hame) jalkaan ja matkalaukkuun piti saada tungettua 19 ostettua ja neljä saatua kirjaa... Ei ihme, että laukku oli aika painava.

Kuten jo alkuun totesin, messut oli ihan huikeat.
Harmia tuotti oikeastaan vain mun uuden puhelimeni typerä kamera, joka on ihan tolkuttoman hidas. Kameran toiminta muistuttaa 90-luvun nettiä: kaikki lagaa, eikä mikään onnistu. Siksipä mulla ei olekaan messuilta kuin muutama onnistunut kuva, muut ovat tätä luokkaa:


Alle vuoden päästä messuillaan uudestaan! Jee!

perjantai 25. lokakuuta 2024

Icebreaker - Sulavaa jäätä

Hannah Grace: Icebreaker - Sulavaa jäätä
Otava 2024, 461s.
Suom. Tuulia Vihanto

 

Icebreaker on tullut useaan kertaan vastaan Instagramissa ja monien muiden lailla kiinnostus heräsi. Kirjan juonesta ei ollut suurempia ennakkotietoja, vain sen verran että taitoluistelija ja jääkiekkoilija siinä alkaa jotain säätään. Takakannessa on oikein chilin kuvalla varustettu K18-merkintä, joka sitten antaakin vähän enemmän käsitystä siitä, millaisesta kirjasta on kyse.

No, tuosta sisältövaroituksesta olinkin jo kuullut etukäteen, joten tavallaan en yllättynyt kirjan mittavasta ja tarkkaan kuvaillusta panosisällöstä. Ja juoni nyt tosiaan on kutakuinkin sellainen, että taitoluistelija ja jääkiekkoilija alkavat peuhata yhdessä, on kaikkea draamaa luisteluparin kanssa ja hirveästi isoja tunteita ja niin edelleen. 

Kansikuvan ja sisällön ristiriidasta on varmasti sanottu jo kaikki mahdollinen, mutta yhdyn siihen kuoroon: ei hyvänen aika!!! Kansikuvan perusteella olisin lykännyt tämän nuortenosastolle ja olettanut, että joku sellainen kiva highschool-romanssi tämä varmaan on. Mutta ei ne ristiriidat mun mielestä ihan siihen jääneet, vaan juoni itsessään on melkoinen teinidraama, mutta seksikohtaukset on haettu jostain pornhubin etusivulta.

Aivan kirjan alkumetreillä Anastasia, se taitoluistelija, kertoo hyvin suoraan, ettei hän etsi vakavaa seurustelusuhdetta. Hän haluaa panostaa taitoluisteluun täysillä, eikä kalenterissa ole tilaa pariutumiselle. Anastasia nauttii kyllä seksistä, mutta siihen ei tarvitse liittyä mitään sen kummempia sitoumuksia. Nate, se jääkiekkoilija, on itsekin nauttinut sänkyseurasta jos toisestakin, mutta Anastasian kanssa hän haluaisi eksklusiivisen suhteen.

Vaikka Icebreaker on ihan viihdyttävä ja jouhevalukuinen romaani, mulle siinä oli muutama iso kompastuskivi. Nämä saattaa mennä juonipaljastusten puolelle, joten jos haluat säästyä niiltä, kannattaa lopettaa postauksen lukeminen tähän! Ensinnäkin näissä seksikohtauksissa korostetaan toistuvasti sitä, kuinka hillittömän iso kalu Natella on. Siis ihan uskomattoman iso! Tiedätte kyllä mitä tarkotan, sellasta joka ei meinaa mahtua minnekään... [silmienpyörittelyemoji tähän] Ihan oikeasti toivoisin, ettei sellasta jättisuuren pippelin ihannointia enää väkisin pidettäis yllä, koska uskoakseni miehilläkin riittää ulkonäköpaineita jo ennestään. Anastasiallahan on sitten tietenkin maailman tiukin värkki, mutta onneksi se lotisee jatkuvasti, joten nou hätä. Toisekseen tympi, että kun kerrankin on nuori naishahmo, joka nauttii seksistä ilman sitoutumista, niin äkkiäkös tämä asia sitten muuttui. Ja epilogi on sen luokan "happily ever after" -että ei mitään rajaa. Plussaa annan siitä, että ihan jokaista sekstailua ei kirjoitettu auki.

Tästä kirjasta tuli - varmasti suurimmaksi osaksi kannen ja sisällön välisen ristiriidan vuoksi - sellainen olo, että söpössä paketissa tarjotaan kirjallista aikuisviihdettä niille, jotka eivät halua myöntää sitä lukevansa. Ihan ok toki, mutta toivon ettei kukaan söpöstelyä kaipaava kovin pahasti sisällöstä järkyty.