Outoja tapauksia Baskervillen koulussa

Ali Standish: Outoja tapauksia Baskervillen koulussa
Tammi 2024, 330s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta

 

Tähän kirjaan tartuin nimen perusteella. Miksi Baskervillen koulu? Onko tämä joku Sherlock Holmesin kouluaikoihin sijoittuva juttu vai mikä? Takakantta en lukenut, tälläkään kertaa.

No ei ollut Sherlock Holmes -tarina, vaan Arthur Conan Doyle -seikkailu! Kirjan lopussa on hyvin tiivis yhteenveto sir Arthur Conan Doylen elämästä ja tämä kirja on ainakin alkuasetelmaltaan uskollinen todellisille tapahtumille. Kirjan Arthur on köyhistä oloista. Äiti huolehtii sisaruksista, isällä on ongelmia alkoholin kanssa. Arthur yrittää keksiä tapoja tienata edes muutama lantti, jotta perhe tulisi toimeen. Eräänä päivänä kauppareissulla Arthur huomaa lastenrattaita työntävän naisen pyörtyvän. Arthur ehtii kopata naisesta kiinni sen verran, ettei tämä iskeydy katuun, mutta lastenrattaat lähtevät vyörymään mäkeä alas ja ne uhkaavat jäädä lähestyvien hevosten jalkoihin. Arthur nappaa kiven ja heittää sillä lähettyvillä olevaa miestä, huikkaa tälle toimintaohjeet ja rattaat vauvoineen saadaan pelastettua. Pian Arthur saa kutsun Baskervillen kouluun. Kaikki kulut on luvattu korvata, joten rahan puutteen vuoksi koulupaikasta ei tarvitse kieltäytyä. Baskervillen koulu on sisäoppilaitos, joka ei vaikuta aivan tavalliselta oppilaitokselta. Kaikilla oppilailla tuntuu olevan jokin erityiskyky - Arthurilla lyömätön päättelytaito - ja opettajakunnassakin on jotakin erikoista.

Outoja tapauksia Baskervillen koulussa osoittautui vetäväksi seikkailuksi suljetussa ympäristössä. Minua viehättä hirveästi, että yksi koulukavereista on nimeltään Moriarty ja opettajakunnassa työskentelee Watson. Lapselta nämä viittaukset menivät ihan ohi, sillä Sherlock Holmes ei ole hänelle tuttu, vaikka nimen olikin kuullut aiemmin.

Kirja loppuu tavalla, joka antaa ymmärtää, että jatkoa on tulossa. Toivon niin, sillä tämä oli hyvin rakennettua jännitystä ilman raakuutta tai liian helppoja ratkaisuja.

Mummi värikäs

Ilona Partanen: Mummi Värikäs
Kumma kustannus 2024

 

Mummi Värikäs rakastaa värejä. Työkseen hän maalaa puuleluja, joista hän tekee riemunkirjavia. Nyt Mummi Värikäs on kuitenkin kadottanut jotakin tärkeää. Hän lähtee torille etsimään, mutta löytämisen sijaan kadottaakin koko ajan enemmän. Miltä näyttäisi maailma, jossa ei olisi värejä ollenkaan?

Minulla ja Mummi Värikkäällä on yksi sama ominaisuus. Minäkin nimittäin rakastan värejä. Mitä kirkkaampia värejä, mitä enemmän värejä, sen parempi. Vaikka joskus huokailenkin pelkistetyn kodin perään - tiedätte kyllä sen enimmäkseen valkoisen, jossa on hyvin vähän tavaroita ja kaikki tarkasti paikallaan - mutta arjessa kuitenkin saan virtaa niistä väreistä. Ja auringosta, mutta siihen en voi itse vaikuttaa.

Ilona Partasen kuvakirja on ihana. Sen voi lukea kertomuksena väreistä, mutta syvällisempiäkin tulkintoja voi tehdä. Kuvat ovat suuria ja tekstiä vähän, eli tämä sopii hyvin jo pienille lapsille luettavaksi, kun sivuja saa käännellä nopeastikin.

Tämä sopii muuten hyvin vaikka äitienpäivälahjaksi!

Täysin auki

Millariikka Rytkönen: Täysin auki
Johnny Kniga 2024, 350s.

 

 KIRJE MILLARIIKALLE

Minua vähän hävettää myöntää, ettei sun nimi tai kasvot olleet mulle entuudestaan hirveän tuttuja. Jos olisin hoitaja tai edes seurannut uutisia aktiivisemmin, tilanne olisi varmasti toinen. Kiinnostuin tästä sun kirjasta nimen vuoksi ja esittelytekstin ekat rivit riitti vakuuttamaan siitä, että tämä kirja kannattaa lukea. Ja kannatti!

Nauraa räkätin ääneen heti ensimmäisillä sivuilla ja itse asiassa meinasin kirjoittaa sulle kirjeen jo siinä vaiheessa, kun kerroit kuinka tarmokkaasti ja ratkaisukeskeisesti toimit päästäksesi pimputtamaan Dingon Neumannin ovikelloa. Minäkin fanitin Dingoa valtavasti. Isosiskon kanssa kirjoitettiin Tenavakerhon kirjainleimasimilla leikkihuoneen seiniin (ja vähän muuallekin) DINGO, NIPA, PEPE, NEUMANN. Ei mikään helppo homma, koska en osannut vielä lukea. Kaverin isoveli oli jo niin vanha, että sai käydä Tuiskulassa (Nivalan legendaarinen keikkapaikka, nykyisin ei enää toiminnassa) ja me päästiin auton kyytiin, kun isoveljeä kuskattiin keikkapaikalle Dingoa katsomaan. Osaat varmasti kuvitella sen innon ja onnen, kun ehkä nähtiin niiden keikkabussi!! Jälkikäteen mulle jäi vähän epäselväksi, oliko se sittenkin paikallisen jääkiekkojoukkueen bussi, mutta silti. Hetken aikaa melkein näin Dingon!

Sun tekstiä on todella mukava lukea. Vaikka kerrot hyvin raskaista ja vaikeista asioista, sulla on taito kertoa niistä ihmismäisesti. Tiedät hyvin, miten puheet hoitajien työn arvokkuudesta ovat toki kauniita sanoja, mutta että tarvitaan nimenomaan tekoja sanojen sijaan. Tai lisäksi. Ylipäätään sun asenne herättää toivon. Jaksat toistaa samoja asioita ja faktoja, jaksat pitää hoitajien puolia ja ilmaiset asiat jämäkästi. Kuten itsekin kirjoitit, ei asiat hiljenemällä muutu. Ainakaan parempaan suuntaan.

Mun ois pitänyt lukemisen lomassa kirjoittaa muistiin, mistä kaikesta halusin tässä kirjeessä puhua. En kirjoittanut ja nyt en muista muuta kuin tuon Dingon. Mutta toisaalta, tän oleellisimman osaan ilman muistiinpanojakin: mahtavaa että kirjoitit tämän kirjan! Tästä jäi monella tapaa taistelutahtoinen ja hyvä mieli. Kirjoitat monista ei-hoitajiakin lähelle tulevista asioista rempseästi ja turhia kumartelematta, toteamalla faktat. Mitäpä niitä kaunistelemaan tai anteeksi pyytelemään (jälkimmäiseen ei kyllä esim. tehyläisillä ole syytäkään).

Niin että kiitos kirjasta ja kaikesta muustakin.
Mukavaa, vaikkakin hitaasti etenevää kevättä!

T. Maija

Manifest Destiny

Chris Dingess: Manifest Destiny, Book 1
Image Comics 2023, 544s.
Piirtäjä: Matthew Roberts

 

Tässä muhkeassa sarjakuva-albumissa alkaa Lewisin ja Clarkin matka kartoittamattomaan länteen. On vuosi 1804 ja miehistönä laivassa on jonkin verran sotilaita, mutta myös matkaan pakotettuja rikollisia. Alkuun kaikki sujuu rauhallisesti: seurue lipuu kaikessa rauhassa jokea pitkin yhä kauemmaksi tutuilta seuduilta. Yksi suunnitelluista pysähdyspaikoista on siirtokunta, mutta rantauduttuaan miehet kohtaavat mystisen kasvista muovautuneen kaaren sekähirviöitä, jotka ovat kuin biisonipäisiä kentaureja. Kaikkien onneksi seurueen oppaaksi valittu Sacagawea onnistuu pelastamaan tilanteen ainakin jossain määrin ja matka voi jatkua.

Tämä yhteisnide sisältää 24 ensimmäistä lukua, enkä ole tutkinut kuinka pitkästi jatkoa on tehty tai tulossa. Joka tapauksessa tähän mennessä ideana tuntuu olevan lähinnä se, että seikkailijat seikkailee ja kohtaa noita valtavia kaaria ja aina uusia hirviöitä.

Tavallaan toisteinen juoni onnistuu kuitenkin koukuttamaan, sillä oma mielikuvitus ei olisi osannut keksiä juuri näitä vastuksia. Lisäksi tarinan edetessä kerrotaan myös syy sille, miksi Lewis ja Clark on tälle matkalle lähetetty. Piirrosjälki on minusta miellyttävää, samoin kuin se, että albumi on kauttaaltaan väritetty. Raakahan tämä on, välillä turhankin graafinen julmuuksien osalta, mutta onneksi sivuja voi kääntää nopeasti. Turhauttavinta oli yrittää lukea sellaisia ruutuja, joissa teksti on vanhahtavaa kaunokirjoitusta melko pienellä fontilla. Ei ollenkaan ikänäköystävällistä!

Äitiä etsimässä

Kaj Korkea-aho: Äitiä etsimässä
Otava 2014
Suom: Laura Beck
Lukija: Mikko Kauppila

 
Kaj Korkea-ahon omakohtainen romaani Äitiä etsimässä on kiinnostava kertomus miesparin matkasta isiksi. Koska olin ohimennen nähnyt kirjasta tehdyn jutun Hesarissa, tiesin pääpiirteittäin, mikä oli lähtötilanne ja lopputulema. Cis-heteronaisena en ole koskaan joutunut suuremmin pohtimaan omia mahdollisuuksiani tulla äidiksi. Tiesin kyllä jo nuorena haluavani äidiksi ja munasarjojen monirakkulaisuus tietysti muistutteli siitä, ettei se raskaaksi tuleminen välttämättä onnistu. Mutta lähtökohdat heterosuhteessa ovat joka tapauksessa paljon helpommat, kuin miesparilla, joka etsii kumppanuusvanhempaa/-vanhempia.

Omat lapseni ovat syntyneet -06, -08 ja -12, eli kaukana ovat ne ajat, kun olen raskautumisesta haaveillut ja varmaan siitä syystä minun oli yllättävän hankala palauttaa mieleeni, miltä se lapsenkaipuu tuntui. Hämmästyin siitä, miten helppoa oli tunnistaa herätyskristillinen ympäristö ja tuomitsevat asenteet. (Jotka nekään eivät todellakaan ole omaa elämääni koskettaneet/rajoittaneet/tuominneet samassa määrin, kuin Korkea-ahoa.) Olen kasvanut pienellä paikkakunnalla Pohjois-Pohjanmaalla ja vaikka siellä on hyvin paljon lestadiolaisuutta ja vaikka kävin itsekin ahkerasti pyhäkoulussa (jota mm. äiti piti), vasta täällä raamattuvyöhykkeellä olen törmännyt sellaiseen julmaan, katkeraan ja muita alentavaan hengellisyyteen, jossa juuri kukaan ei tunnu voivan hyvin.

Mutta itse kirjasta minun tässä piti kertoa. Kirja etenee melko lineaarisesti lapsihaaveista äitiehdokkaiden haastatteluihin, varsinaisen raskauden yrittämiseen ja syntyvään lapseen. Korkea-aho kertoo todella avoimesti ajatuksistaan ja etenkin peloistaan kaikissa vaiheissa. Äitiehdokkaiden etsiminen kuulosti näin "ulkopuoleltakin" todella stressaavalta ja miesparia kohtaan turvattomalta: äiti voisi periaatteessa missä vaiheessa tahansa vain ilmoittaa muuttaneensa mielensä ja pitää lapsen kokonaan itsellään. 

Tämä kirja tarjoaa varmasti todella tärkeää ja tervetullutta vertaistukea kaikille heille, jotka pohtivat kumppanuusvanhemmuutta ja siihen liittyviä käytännön asioita. Arvokas kirja siis jo vähän käsitellyn aiheensa puolesta, mutta myös hyvällä maulla toteutettu.

Mira: perheitä, rakkautta, kesää

Sabine Lemire &  Rasmus Bregnhøi:
Mira: perheitä, rakkautta, kesää
Otava 2024, 95s.
Suom. Sirpa Alkunen

Mira-sarjan toisessa albumissa Miran elämässä tapahtuu kaksi isoa muutosta. Ensinnäkin Mira ja äiti muuttavat äidin miesystävän luokse asuntolaivaan ja toiseksi Mira tapaa isänsä, ensimmäistä kertaa elämässään. Suuria muutoksia siis!

Muutossa jännittää tietysti se, miten uuteen kotiin kotiutuu. Se käy kuitenkin ihmeen helposti, varsinkin kun viereisessä laivassa asuu kutakuinkin saman ikäinen tyttö, johon Mira tutustuu nopeasti. Koulua Miran ei tarvitse vaihtaa, mutta kaverikuvioissa on pientä kitkaa uuden ystävän takia. Mitä Miran isään tulee, sepä vasta suuri juttu onkin eikä todellakaan vain Miralle. Isä ei nimittäin ole tiennyt Miran olemassaolosta mitään! 

Tämä albumi on oikein kiva! Tykkään tästä pelkistetystä piirrostyylistä ja selkeistä väreistä. Samoin tykkään näiden tarinoiden arkisuudesta. Tai no, eihän sitä joka päivä tutustuta omaan isään tai muuteta, mutta kuitenkin. Miran elämässä tapahtuu isojakin asioita, mutta koko ajan läsnä on myös se ihan tavallinen arki ja nuoren tytön kuviot. Sympaattinen ja hyväntuulinen sarja!

Maapallon ympäri

Maggie Shipstead: Maapallon ympäri
Otava 2024, 712s.
Suom. Kaisa Sivenius
Lukija: Mirjami Heikkinen

 

Maapallon ympäri on jäänyt mieleen jostakin, mutta en muista mistä. Luulen, että sisko puhui tästä, mutta voi olla että oon lukenu jonkun arvion tai muuta vastaavaa. No, jostakin syystä olin kuitenkin painanu nimen muistiin ja klikkasin kuunteluun.

Pidin tästä ihan valtavasti! Tämä on lukuromaani sanan kaikissa positiivisissa merkityksissä. Tarina on monipuolinen, kattaa pitkän ajan ja sitä kerrotaan monesta näkökulmasta. Tässä ei ole selvää alkua, keskivaihetta ja loppua, mutta silti toisaalta on, tavallaan jopa moneen kertaan. Aivan ihanan runsas kirja!

14-vuotiaana Marian Graves tajuaa haluavansa lentäjäksi. Hän tekee kaikkensa toteuttaakseen unelmansa, joka ei sodanjälkeisessä maailmassa ole tytölle lainkaan se tavallisin. Nykyajassa, noin sata vuotta myöhemmin, Marian Gravesista aletaan tehdä elokuvaa, jota tähdittämään kaavaillaan Hadley Baxteria. Hadley on ollut otsikoissa ikävistä syistä, mutta hän ei oikeastaan jaksa välittää.

En osaa tiivistää tätä kirjaa niin, että tekisin oikeutta itse tarinalle! Tässä on niin paljon kaikkea, eikä mitään ole liikaa.