Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli
(De Stiefmoeder, 2011)
WSOY 2013, 205s.
Suom. Sanna van Leeuwen
Renate Dorrestein on minulle entuudestaan tuttu yhden kirjan verran. Olen lukenut Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa joskus vuosia sitten ja muistan pitäneeni siitä. Hyllyyn ostin alkuvuoden alennusmyynneista Lainaa vain -teoksen, mutta sitä en ole ehtinyt vielä lukea.
Hyvä äitipuoli on lyhyt ja melko tasainen tarina. Se kertoo kolmehenkisen uusioperheen elämästä, jokaisen jäsenen silmin vuorollaan. Claire on tilkkutaiteilija, kookas ja näyttävä nainen, joka on ollut tytärpuolelleen hyvä äitipuoli jo pienen ikuisuuden. Nyt teini-ikään ehättänyt Josefien on luonnollisesti haikaillut biologisen äitinsä perään, vaikka tämän luona vietetyt lomat eivät (varsinkaan) sisarpuolten vuoksi ole olleet kovin häävejä. Vuosien ajan elämä kulkenut mukavasti uomassaan, mutta sitten aviomies Axel löytää Clairen ateljeesta lapun ja väärikäsitysten suma saa aikaan oikean kriisin.
Kirjan takakannessa kerrotaan, että tuo kriisin aiheuttaja on abortti. Itse kirjassa tämä kerrotaan vasta varsin myöhään, mutta kyllä lukija on voinut asian arvata jo hyvissä ajoin. Ensin seurataan tilannetta Clairen näkövinkkelistä, seuraavaksi ääneen pääsee Axel ja lopuksi Josefien. Lukiessa minua turhautti ja ärsytti se, etteivät Claire ja Axel voineet puhua toisilleen suoraan. Inhoan tätä elokuvissakin monesti kulutettua tapaa antaa ihmisten velloa väärinkäsitysten suossa, kun tilanne olisi voinut laueta jo aikoja sitten suoralla puheella. Mutta lyhyeksipä olisi tämä(kin) kirja jäänyt ilman näitä kuvioita.
Hyvää äitipuolta on hiukan moitittu ennalta-arvattavasta ja latteasta lopusta. Minä taas koin lopun karmivana kostona ja luinkin viimeiset sivut kahteen kertaan tarkistaakseni, olinko ymmärtänyt lukemani. Ja kyllä minä edelleen olen siinä uskossa, että loppuratkaisu oli kaikkea muuta kuin lattea ja onnellinen. (Kirjan lukeneiden kanssa vaihtaisin mielelläni näkemyksiä asiasta vaikka sähköpostitse!)
Ilmoitan sulle maililla, jos tulen kirjan lukeneeksi! Hiukkasen kyllä kiinnostaa. Olen käsittänyt tämän ns. hyvänmielenkirjaksi, mutta eipä taida ihan sitä ollakaan...
VastaaPoistaMinulle tämä kirja oli kyllä pettymys. Vaikka tosiaan idean olisi nopeasti arvannutkin, olisin kuitenkin toivonut, ettei sitä olisi paljastettu takakannessa. Minuun ei myöskään uponnut kirjailijan huumori ja kepeähkö tyyli. Mietin tuota loppuratkaisua ja huomasin, että olen unohtanut sen jo! :o
VastaaPoistaJos sinulle tulee jotain mieleen, voin kyllä vaihtaa ajatuksia kirjasta lisää :).
Olen lukenut Dorresteinin kirjan Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa. Pidin siitä paljon. Kirjassa osattiin yhdistää vakava aihe ja huumori, ilman että huumori olisi mennyt liian pitkälle.
VastaaPoistaTuo hyvä äitipuoli kuulostaa kyllä melko lattealta kirjalta. Ehkä voisin sen joskus lukea, mutta tuli nyt jo etukäteen tunne, että varmaan pettyisin.
Minä aloittelen tätä piakkoin. Hieman on ennakko-odotukseni madaltuneet blogiarvioiden vuoksi ;).
VastaaPoistaAnnika K, Ei tämä ainakaan minun makuuni ollut hyvänmielenkirja. Alkuun vähän tuskastuttava ja lopussa pelottava. :)
VastaaPoistaTuulia, laitan sulle sähköpostia, viimeistään viikonloppuna!
Annika, Punahilkkakirjaan verrattuna tämä oli minusta kovin erilainen. Latteaksi en sanoisi, mutta en nyt estottomasti lähtisi kehumaankaan.
Sanna, En minäkään hirveän korkealle odotuksia asettanut, joten en kyllä pettynytkään. Odotan mielenkiinnolla, millaiseksi sinä kirjan loppuratkaisun koet!