Tämä ei ole lasten maa

Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa

(Ingenbarnsland, 2012)

Schildts & Söderströms 2013, 350s.

Suom. Outi Menna

Arvostelukappale

Minä olen sitä ikäluokkaa, joka melkeinpä väkisinkin tuntee jonkun joka on syntynyt tai asunut Ruotsissa. Meidänkin ala-asteelle tuli pari paluumuuttajaa, joiden "Ruotsinvuosista" ei tosin paljoa puhuttu. Typerän suoraviivaisesti olen ajatellut, että totta kai suomalaisten Ruotsissa syntyneet lapset ovat suomalaisia ja onpa kivaa, että heidän on mahdollista käydä peruskoulunsa äidinkielellään. Tämä ei ole lasten maa saikin minut tajuamaan, ettei se suomalaisuuden korostaminen välttämättä olekaan hyvä asia.

Miira on syntynyt Ruotsissa. Koska isä ja äiti ovat suomalaisia Miira laitetaan koulussa suomiluokalle. Hänen luokkansa on 3Fi, mutta Miiran mielestä 3CP olisi ollut parempi nimitys:

"CP-luokkalaiset erosivat muista siten että kaikki puhuivat suomea ja kaikilla oli suomalaisia opettajia ja suomalaiset vanhemmat, jotka olivat muuttaneet suomalaisesta Suomesta ruotsalaiseen Ruotsiin ja synnyttäneet suomalaiset lapsensa siellä."

Siinä missä suomenkielinen opetus näyttäytyy vanhemmille upeana asiana, se samalla leimaa lapset poikkeaviksi. Toisia asia ei häiritse, mutta Miiraa se ahdistaa alusta asti. Miira tuntee olevansa ruotsalainen. Hän tietää, että suomiluokalta on vaikeaa päästä jatkamaan opintoja esimerkiksi lukioon ja yliopistoon, sillä kielitaito jää auttamatta puolinaiseksi. Eikä Miira haluaisi tulla leimatuksi suomalaiseksi koulun ulkopuolellakaan.

Miira on vihainen kaikille ja kaikesta - eikä tämä ole kovin pahasti kärjistetty. Miiraa ahdistaa se, ettei hän tule kuulluksi ja ymmärretyksi koulussa, joten hän häiriköi niin tunneilla kuin välitunneillakin. Hän opettelee kivikasvoilmettä, joka on hyvä suoja narkkiksia ja spurguja vastaan, opettelee polttamaan tupakkaa ja juomaan, näpistelemään ensin karkkia lähikiskalta ja sitten vaatteita isommista liikkeistä.

Luin kirjan melko tiiviiseen tahtiin. Miiran tarina vei mukanaan ja halusin tietää, miten hänelle käy. Ehkä eniten kuitenkin toivoin, että Miira rauhoittuisi - edes vähäsen - ja alkaisi käyttäytyä ihmismäisemmin. Jos kielitaitoni riittäisi, olisi mielenkiintoista selailla alkuperäistä teosta ja nähdä, minkä verran suomenkielisiä sanoja ja ilmauksia siinä on käytetty.

Aiheeltaan Tämä ei ole lasten maa on rankka, mutta tärkeä. Ainakin minut se sai ajattelemaan maahanmuuttajalasten koulutusta monesta uudesta näkökulmasta. Ajattelenkin näköjään niin kiivaasti, etten saakaan tähän blogitekstiin sellaista pätevää loppukaneettia, kuin olisin halunnut. Jätän siis vastuun lukijalle: Sijoita seuraaville riveille häkellyttävän fiksu ajatus siitä, kuinka maahanmuuttajalasten koulutus tulisi järjestää, jotta he saisivat opiskella sekä omaa äidinkieltään että saisivat samat jatko-koulutusmahdollisuudet kuin kantaväestön lapset.
__________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________