Punaisen sään tiikerit

Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit

(Tigers in Red Weather, 2012)

WSOY 2013, 388s.

Suom. Mari Janatuinen

Nick ja Helena ovat kuin sisarina kasvaneet serkukset, jotka viettävät sotavuodet yhteisessä, vaatimattomassa asunnossa. Sodan loputtua Helena muuttaa kihlattunsa kanssa Hollywoodiin ja Nick odottaa innolla uuden elämän alkua miehensä Hughesin kanssa. He ovat vielä nuoria ja tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Elämä ei kuitenkaan etene unelmien mukaan ja kun Nick ja Helena viisitoista vuotta myöhemmin ovat jälleen lapsuuden maisemissa Martha's Vineyardissa, he tuskin puhuvat toisilleen. Teini-ikäiset lapset huitelevat omilla teillään, eivätkä puolisotkaan ole paikalla. Lähistöltä löytyy ruumis, eikä kukaan tunnu osaavan suhtautua asiaan.

Pidän kovasti pitkän aikavälin kertomuksista, sukutarinoista, vaihtuvista kertojista, ihmisten välisistä suhteista sekä arvoituksellisuudesta. Punaisen sään tiikerit tarjosi kaikkea tätä ja sen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla täydellinen kirja minulle. Kokonaisuutena kirja jätti kuitenkin pettyneen ja höntin olon: tässäkö tämä nyt oli? En kaipaa tarinoille alleviivattuja lopetuksia, kaiken auki kirjoittamista tai muutenkaan joka asiaan tarttumista. Mutta Punaisen sään tiikerit olisi mielestäni hyötynyt pienoisesta sivumäärän lisäämisestä.

Pidin kirjan ensimmäisestä osasta erittäin paljon. Nautin siitä, miten pitkästä aikaa kirjan tarina vei täysin mukanaan ja saatoin kuvitella olevani läsnä heidän elämässään. Toinen osa sijoittui kuitenkin  harmillisen kauas tulevaisuuteen ja sama aikahyppely jatkui myöhemminkin osien (ja samalla kertojien) vaihtuessa. Toki kertojat muistelivat "väliin jääneitä" aikoja, mutta mielestäni ratkaisu ei täysin toiminut.  Mitä tuohon ruumislöytöön tulee, kuvittelin sillä olevan keskeinenkin osa juonen kannalta, mutta asia taisi olla merkityksellinen vain yhdelle ihmiselle. Olisin mielelläni lukenut enemmän Nickin ja Helenan näkökulmista. Lisäksi olisin toivonut myös Helenan miehelle suunvuoroa.

Kirjan suomennos on pääpiirteittäin oikein onnistunut. Teksti soljui miellyttävästi ja luontevasti, paitsi kaksi kertaa tökkäsi pahasti. En kerta kaikkiaan hyväksy suomen kieleen ilmausta "heillä oli seksiä". Voi toki pohtia, jokohan henkilöt X ja O ovat harrastaneet seksiä, mutta "onkohan X:llä ja O:lla jo ollut seksiä?" kuulostaa lähinnä samalta kuin "onkohan X:llä ja O:lla jo ollut vesirokko?".