Marie Kondo: KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika
(JINSEI GA TOKIMEKU KATAZUKE NO MAHO, 2011)
Bazar 2015, 214s.
Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut: Päivi Rekiaro
Luin viime kesänä Anne te Velde-Luoman kirjan Kaaoksen kesyttäjä, jonka innoittamana vähensin kotimme tavaramäärää melkoisesti. Paljon tänne jäi, myös sitä ylimääräistä, mutta jotenkin se suurimman innostuksen hiivuttua en ole saanut jatkettua koko hommaa. Japanilaisen Marie Kondon elämänmullistavalta siivousoppaalta odotinkin uutta sysäystä kodin järjestämiseen.
KonMari on Marie Kondon kehittämä järjestely/lajittelutapa, jonka jälkeen kodin pitäminen siistinä tapahtuu lähes itsestään. Perusperiaate on sama kuin te Velde-Luoman kirjassa, eli tavaramäärän karsiminen. Asenne onkin sitten se kompastuskivi, jonka vuoksi luin kirjan lähinnä epäuskoisesti pyrskähdellen. Siinä missä Kaaoksen kesyttäjä on helposti lähestyttävän asiallinen ja käytännöllinen, KonMari näyttäytyy lähes hörhöilynä.
Yksi keskeisimmistä KonMari-menetelmän ajatuksista on se, että kodissa pitäisi olla vain sellaisia esineitä ja tavaroita, jotka tuottavat omistajalleen iloa. Järjestely aloitetaan vaatteista, jotka käydään yksitellen läpi ja pohditaan, tuottaako se iloa vai ei. Jos vastaus on kyllä, vaate saa jäädä, muussa tapauksessa vaate heitetään pois. Kondo kertoo, kuinka "kannattaa vahvistaa positiivista minäkuvaansa käyttämällä vaatteita, joissa vilpittömästi viihtyy", mutta lankeaa heti seuraavaksi omituiseen ulkonäkökeskeisyyteen: "Jos olet nainen, käytä yövaatteina jotain naisellista tai eleganttia. Pahin virhe olisi pitää siivotonta collegepaitaa ja -housuja. -- Jos verkkarit ovat arkiasusi, alat lopulta näyttää siltä kuin todella kuuluisit niihin, mikä ei ole erityisen viehättävää." Mutta entä jos ne verkkarit tai kulahtaneet yöpaidat tuottavat iloa? Mitä jos henkilön tavoitteena ei ole ollakaan "erityisen viehättävä"?
Vaatteet pitäisi säilyttää tietyllä tavalla taiteltuna. Jokaisella vaatteella on kuulemma oma sweet spottinsa, jossa vaate viihtyy parhaiten. Kauniisti taitellut vaatteet tulisi säilyttää pystyasennossa, väriliu'un kulkiessa tummasta vaaleaan, vasemmalta oikealle. Sukat tulee nekin vapauttaa mytyistään, asetella sievästi päällekkäin, taittaa muutaman kerran ja rullata sievästi. Samankokoiset rullat sitten asetellaan - edelleen sievästi - vetolaatikkoon siten, että vaaleat sukat ovat edessä ja tummat takana. Kondon mukaan sukat väsyvät jollei niitä säilytä oikein:
"Luit oikein. Vetolaatikkoon laittamasi sukat ja sukkahousut ovat ehdottomasti lomalla. ne joutuvat koville jokapäiväisessä työssään, kun ne litistyvät jalkasi ja kenkäsi väliin ja kärsivät puristuksesta ja hankauksesta suojellakseen jalkojasi. Ne saavat tilaisuuden levätä vain ollessaan laatikossa. mutta jos ne sidotaan tai kierretään kerälle,ne ovat jatkuvasti jännitystilassa, niiden kangas venyy ja joustonauhat kiristyvät. Ne kieriskelevät ja törmäilevät toisiinsa aina, kun laatikko vedetään auki ja työnnetään kiinni."
Niin että vapauttakaa sukkanne, te raakalaiset!
Eivätkä sukat tietenkään ole ainoita laiminlyötyjä tavaroitamme. Kondo kehottaa tyhjentämään käsilaukun päivittäin, jotta laukku saisi levähtää. Sen lisäksi, että käyttöesineiden pitäisi saada ansaitsemansa lepo, Kondo toteaa moneen kertaan, että tavaroita tulisi muistaa kiittää hyvin tehdystä työstä. Esimerkiksi kun hän itse osti uuden puhelimen, hän lähetti vanhalle puhelimelleen kiitoksen tekstiviestinä. Tuon viestin jälkeen siihen mennessä moitteetta toiminut puhelin pimeni kokonaan. *aavemaista huhuilua*
Luonnollisesti kiittämisestä kannattaisi Kondon mukaan tehdä päivittäinen rutiini, ainakin kodin osalta yleisesti. Olen kuvitellut olevani jotenkin omituinen, kun vaikkapa sukuloimasta palatessa huikkaan ovelta "hei koti!" tai kun kaivan kaapin perältä käyttöön toiset lautaset, ettei niille tule paha mieli. Mutta Marie Kondo vie tavaroiden elollistamisen aivan eri asteelle. En todellakaan jaksa kiittää joka värikynää tai nuppineulaa aina käytön jälkeen.
Toisinaan voi olla vaikea keksiä tavaroille sopivaa säilytyspaikkaa. Ei hätää: "jos emmit, kysy kodiltasi ja säilytettävältä esineeltä, mikä on paras ratkaisu." Kuinka kätevää! Kun tavarat ovat oikeilla paikoillaan, ne viihtyvät paremmin. Lisäksi ihmiset kohtelevat vähiä tavaroitaan paremmin kuin älytöntä tavaramäärää. "[T]avaroista huolehtiminen motivoi niitä parhaiten tukemaan sinua, niiden omistajaa." Aivan.
KonMari-menetelmä ei ainoastaan takaa siistiä kotia, sillä ilmeisesti tavarapaljoudesta vapautuminen vaikuttaa ihmisiin mitä yllättävimmillä tavoilla. Kondo kertoo, kuinka useat hänen asiakkaistaan ovat sairastuneet äkilliseen ripuliin tai heille on puhjennut runsaasti finnejä. Nämä oireet kertovat toki ainoastaan kehon puhdistumisesta ja edelleen useat asiakkaat ovat projektin toteutettuaan hoikistuneet selvästi. Lisäksi Kondo saa kertomansa mukaan usein kuulla, kuinka kodin järjestäminen on saanut asiakkaan viimeinkin ymmärtämään, mitä hän haluaa tehdä työkseen.
Kondo on niin ihastunut tavaroiden hävittämiseen, että pahaa tekee. Hyvin harvoin kirjassa edes mainitaan kierrättämisestä tai tavaroiden antamisesta muille. Sen sijaan tavaraa heitetään pois yhtenään. Jos kotona lojuu ylimääräisiä sähköjohtoja, ne voi huoleti heittää pois. On helpompaa ja nopeampaa ostaa uusi, kuin etsiä tarvittavaa johtoa jostakin epämääräisestä johtomytystä. Käyttöohjeet voi heittää pois, koska tarvittaessa apua voi etsiä netistä tai vaikkapa kameran myyneeltä myyjältä.
Yhdet räjähtävimmistä nauruista tarjosi kirjan kohta, jossa käsiteltiin valokuvia ja niiden järjestelemistä:
"Valokuvien järjestämisen voi tehdä vain yhdellä tavalla, ja on hyvä pitää mielessä, että se vie jonkin verran aikaa. Oikea menetelmä on irrottaa kaikki kuvat albumeista ja katsella niitä yksitellen."Ja jälleen kerran säästettäväksi pääsevät ainoastaan ne kuvat, jotka tuottavat iloa. (Entäpä hautajaisissa otetut kuvat? Kuva edesmenneestä lemmikistä? Täytyyhän muitakin tunteita pystyä kohtaamaan…) Ylipäätään muistot ovat KonMarissa pääsääntöisesti jotain sellaista, josta olisi päästävä eroon. Totta kai kannattaa keskittyä elämään nykyhetkessä ja suunnata katseensa tulevaisuuteen ja blaa blaa, mutta enpä ole vielä törmännyt sellaiseen ihmiseen, joka jotenkin kärsisi muistelemisesta.
Marie Kondo toteaa, että usein kodin perusteellinen siivoaminen kaatuu siihen, että siivotaan yksi huone kerrallaan. Oikea tapa on "järjestää tilat yhtäjaksoisesti mahdollisimman nopeasti ja perusteellisesti". Niin, tämmöinen ehkä onnistuukin, jos asuu yksin pienessä asunnossa. Eikä käy töissä.
Jotkut kirjassa kerrotut niksit eivät yksinkertaisesti sovellu Suomen oloihin. Kondo muun muassa kertoo, kuinka hän kuivattaa astiat ja tiskirätit verannalla, mikä pitää keittiön siistimpänä. En kyllä ole homman toimivuudesta Japanin oloissakaan kovin vakuuttunut, mutta inhottaa ajatellakaan että söisin lautaselta, joka on kuivunut kuistilla pahimpaan siitepölyaikaan…
En myöskään ihastunut ajatukseen, että kullakin perheenjäsenellä olisi tiukasti rajatut omat alueensa tavaroilleen. Minusta on ihan kiva viettää edes osa ajasta samassa tilassa muiden perheenjäsenten kanssa ja usein se tarkoittaa käytännössä sitä, että olohuoneessa on leluja, kirjoja ja muuta sellaista, jonka varsinainen säilytyspaikka ei kyseisessä huoneessa ole.
No.
KonMarissa tosiaan keskitytään ympäröimään ihminen pelkästään iloa tuottavilla esineillä ja asioilla. Kuulostaa söpöltä ja äkkiseltään ajatellen positiiviselta ajatukselta. Mutta eihän sellainen ole käytännössä mahdollista! Vaikka jättäisin laskuista kaikki talouden miesväen tavarat, keksin paljonkin sellaista minkä näkeminen/koskettaminen/käyttäminen ei tuota minulle iloa, mutta mistä en todellakaan ole valmis luopumaan. Esimerkkinä mainittakoon kodinkoneet (joista olen tietenkin kiitollinen, mutta en suoranaisesti iloinen), useimmat matot (kulahtaneita ja monet rumiakin, mutta en halua olla ilman niitä), vasara ja muut työkalut, henkarit, kauhat sun muut, pesusieni (tiesittehän muuten, että shampoo- ja saippuapulloja ei pitäisi säilyttää kylpyhuoneessa missä ne likaantuvat, vaan kuivattuina jossain muualla), deodorantti ja muut hygieniatuotteet, vessaharja….
Kondo keskittyy kautta kirjan iloon aivan kuin se olisi täysin kiinni ihmisten omista valinnoista. Sinänsä kannustavaa ja houkuttelevaa, mutta ei järin realistista.
KonMari oli minun makuuni aivan liian täynnä ostos-TV -tyyppistä 'eikä siinä vielä kaikki!' -myyntipuhetta suurine lupauksineen ollakseen vakuuttava. Mutta mikäli joku innostuu tämän ansiosta siivoamaan, vähentämään ylimääräistä tavaraa ja muuttamaan kulutustottumuksiaan maltillisempaan suuntaan, on se toki ainoastaan hyvä juttu.
KUOLEN! EN KESTÄ! En ole selvästi tähän asti kiinnittänyt tarpeeksi huomiota sukkien sielunelämään ja kärsimyksiin, joita ne kohtaavat tuolla kauhealla leirillä, joka myös sukkalaatikkonani tunnetaan.
VastaaPoistaOsuit muuten ihan ytimeen tuolla pointillasi siitä, että muunkinlaisia tunteita kuin iloa tulisi kyetä käsittelemään. Nimenomaan - ja muunkinlaisia tunteita kuin iloa tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisi kaiken epäiloisen elämästään eliminoida.
Liina, Tällä KonMari-logiikalla eläminen olisi todella ahdistavaa! Nytkin istun tuolilla, joka on matolla, joka on lattialla, enkä kysynyt yhdeltäkään niistä sopiiko tämä järjestely niille. Mitä jos matto haluaisi oikeasti olla saunassa ja tuoli autotallin katolla??
PoistaEn muuten usko, että yhtään mikään tai kukaan voisi joka hetki tuottaa iloa. Esimerkiksi puoliso ja lapset. Kyllä on niitäkin hetkiä, kun päällimmäinen tunne ei ole ilo… :D
Eeeii! Loistava arvio, kiitos tästä! Olen ollut etäisesti tästä kirjasta kiinnostunut, koska olisi todella mukavaa tietää jotain niksejä tämän tavararöykkiön hillitsemiseksi. Tämän jutun luettuani voin jättää kirjan rauhassa väliin. Tämä ei -todellakaan- ole minulle!
VastaaPoistaOikeastaan näen jo sieluni silmin itseni käymässä keskustelua juustohöylän kanssa: "En nyt oikein tiedä, että tuotatko minulle kovinkaan paljoa iloa. Vähän tuo ilmekin on tuommoinen totinen, kun tuo suu on noin suorassa. Jospa vaihtaisin sinut iloisempaan höylään? Joten sori juustis, you're out!"
Riikka, no nimenomaan! :D Ja sama keskustelu (ehkä suun asentoa lukuun ottamatta) pitäisi käydä jokaisen aterimen kanssa. Ja muiden astioiden.
PoistaJos tavaramäärän hillitseminen kiinnostaa, mutta kaipaat kirjallista inspiraatiota niin suosittelen erittäin lämpimästi tuota Kaaoksen kesyttäjää! Siinä on sopivan suomalainen asenne. :)
Tämä Goodreadsin KonMari-arvio on yksi lempparikirja-arvioistani ikinä :D
VastaaPoistahttps://www.goodreads.com/review/show/1171393193?book_show_action=true&page=1
Calendula, Joo tuo on aivan loistava arvio! :D
PoistaTavoittaa täydellisesti kirjan ohjeiden käytännöntoteuttamisen mahdottomuuden :)
No niin, minähän siis oikeasti jopa harkitsin tämän kirjan hommaamista, koska en ole vielä tällaisia siivouskirjoja koskaan lukenut ja "askeettisuus" kiinnostaa (aika askeettisella linjalla tosin mennään jo nyt). En harkitse enää, luulen että on vähän liian diippiä minulle. Enkä kestä nyt yhtää stressiä esim. siitä onko sukilla kaikki hyvin :D
VastaaPoistaTavaroille joskus juttelen, lähinnä huhuilen että "mihin ootte taas menneet piiloon." Ja yöpaitana toimii t-paita, ooops. Talvella fleecekokopuku, ettei tule hypotermia :D
Elegia, suosittelen sullekin sitä Kaaoksen kesyttäjää, se kun ei todellakaan syyllistä tavaroiden huonosta kohtelusta. :) Tässä KonMarissa unohtuu käytännöllisyys lähes kokonaan. Kaikkea pitäisi säilyttää pystyasennossa (koska pinoissa alimmat tavarat väsyvät muiden painosta). Kondo itse säilyttää esimerkiksi porkkanat jääkaapin juomapullo-osastolla pystyasennossa ja läppärin pystyssä hyllyssä. Luulatavasti telkkarikin pitäisi säilyttää pystyssä...
PoistaNoin muuten mihinkään puuttumatta, niin miten ihmeessä se telkkari sitten pitäis säilyttää, jos ei pystyssä? Sehän on pystyssä, kun sitä katsotaan, ei kai kukaan sitä makuuasentoon käännä kun lopettaa katsomisen?
PoistaTarza, aiheellinen tarkennus! :D Mulla oli niin kiire olla tuohtunut, etten pysähtynyt miettimään selkeämpää ilmaisutapaa. ;)
PoistaEli KonMarin mukaan kaikki säilytetään pystyssä ja "kyljellään", kuin kirjat (joita ei säilytetä).
Olen myös suunnitellut tämän lukemista, mutta jospa en sittenkään... Uskon pystyväni elämään ilman sieviä sukkarullavärilajitelmia. :D
VastaaPoistaSatu, Veikkaan samaa :D
PoistaTosin tän lukeminen oli myös kieroutuneella tavalla hauskaa, koska ainakin minä aloin tuntea itseni varsin järkeväksi ihmiseksi.
Törmäsin tänään eräässä ei-kirjablogissa tähän kirjaan, joka oli mullistanut tuon ihmisen elämän... nyt hän ilmeisesti siis juttelee vaatteilleen ja takaa sukkien hyvän olon? Hmm, mielenkiintoista.
VastaaPoistaHyvän mielen vaatekaapissa oli vinkkejä siitä, miten vaatteet kannattaa säilyttää, jotta ne kestävät pidempään, eivätkä veny tai menetä muotoaan, mutta se oli vielä ihan järkiperäistä se ;)
Katri, tuo Hyvän mielen vaatekaappi pitäisikin lukea myös. Mun vaatteet on tosin jo valmiiksi vanhoja ja kulahtaneita, mutta olisihan se hyvä oppia vastaisuuden varalle oikeampia tapoja.
PoistaMinä olen ollut tästä kirjasta ihan innoissani sellaisen yleisen linjauksen muodossa. Minuakin naurattaa nuo sukkajutut sun muut enkä todellakaan aio "keskustella" kotini jokaisen tavaran kanssa, mutta se tietty filosofia tuon KonMarin taustalla minua innostaa raivaamaan oman kotini vähemmälle tavaralle. Enemmänhän tuo tyyli tuollaisenaan sopii juurikin jonnekin Japaniin, missä kotien sisustukset ovat paljon pelkistetympiä, suorastaan askeettisia. Mutta sieltä täältä poimin juttuja, jotka inspiroivat ja auttavat omassa kaaoksen kesyttämisessä.
VastaaPoistaSusa, kaiken tuon omituisuuden alta tosiaan löytyy ihan oikeaa asiaakin. Mulle se Kaaoksen kesyttäjä oli vain jo "opettanut" samat asiat, joten tässä pystyin keskittymään erikoisuuksien taivasteluun. KonMarissa ei edes käsitelty vaikkapa lastenhuoneita ollenkaan ja pyykkääminenkin oli ulkoistettu pesuloihin. Samoin vaikkapa se, että kausivaatteita ei välillä laitettaisi säilöön on Suomen oloissa ihan älytön ajatus. Ei kenenkään kaapissa (tai eteisen naulakossa) voi olla tilaa koko perheen kaikkien vuodenaikojen vaatteille!
PoistaMä taas järjestin sukkalaatikkoni tämän kirjan ohjeiden mukaan, ja pakko myöntää, kyllä ne sukat näyttävät onnellisemmilta ja parempikuntoisemmilta :) Ja kumma kyllä, pysyvät tosi hyvin järjestyksessä. Uudelleenjärjestelyä ei ole tarvinnut tehdä, vaan sukat ovat yhtä ryhdikkäästi ojennuksessa kuin kuukausi sitten kun ne järjestelin. Toki kiertävät käytössä ja pyykissä, ja sitten palaavat omaan kotiinsa, aina samalle kohdalle. En koskaan ajatellut, että olisin ihminen, joka viikkaa sukkansa, mutta näköjään aina voi oppia uutta. En ole vielä soveltanut oppeja suuressa määrin, mutta pystysuoraan viikkaaminen on oikeasti mun mielestä Konmarin parasta antia, vaikka se kuulosti alkuun oudolta. Youtubesta löytyy videoita, joissa tätä esitellään käytännössä. Teepaidasta todellakin saa aika helposti viikattua napakan, jopa itsekseen pystyssä pysyvän paketin.
VastaaPoistaKirjan ohjeet sopii mun mielestä parhaiten ehkä juuri vaatekaaoksen järjestämiseen. Tykkään siitä, että tässä kirjassa kehotetaan miettimään mistä asioista tykkää ja pitämään ne, sen sijaan että pitäisi miettiä esim. "olenko pitänyt tätä vaatetta puoleen vuoteen". Kirjoista luopumisen kohdalla olin muuten monesta asiasta eri mieltä, vaik
ka hyviäkin pointteja tässä oli. Kyllä minä saatan tarttua kirjaan, vaikka se olisi odottanut vuoroaan hyllyssä jo useamman vuoden (tosin on toki niitäkin, jotka ovat hetkensä menettäneet, mutta niistä en ehkä alkuaankaan ole ollut niin innoissani).
Merenhuiske, (Tämä on jo kolmas kommentointiyritys sulle, aina ne katoavat siinä vaiheessa kun yritän lähettää!) Mulla menis järki, jos joutuisin rullaamaan viiden ihmisen sukat. Tai taittelemaan kaikki vaatteet niin tiiviisti, että ne pysyisivät pystyasennossa… Ainakaan nyt, kun vaatekaapeissa on hyvin tilaa, en keksi mitään syytä ahtaa vaatteita väkisin vähemmille hyllyille.
PoistaKondon ohjeet kirjojen suhteen olivat todella armottomia. Etenkin ajatus siitä, että jonkun kirjan (tai minkä tahansa tavaran) voisi ostaa joskus uudestaan, jos katumus iskee. Käytännössähän se ei tosiaankaan ole niin helppoa, etenkään kirjojen kohdalla. Kirjat katoavat kauppojen valikoimista käsittämättömän nopeasti, eivätkä kirjastotkaan voi kaikkea säilyttää.
Joo, ei tosiaan ole mitään syytä yrittää korjata sitä mikä ei ole rikki. Jos vaatekaapissa on tilaa ja kaikki toimii, niin ongelmaa ei ole. Mä asun aika pienesti ja varsinkin mun vaatesäilytystilat on tosi rajalliset. Viikkaamista olen siksikin lapsellisen innoissani: se on superhelppoa ja ainakin mun surkeilla viikkaustaidoilla (en tosiaan ole mikään suoria rivejä rakastaa kodinhengetär luonteeltani) tulee siistimpää jälkeä kuin perinteisesti viikaten.
PoistaJa samaa mieltä tuosta kirjojen saamisesta: ei kaikkia kirjoja voi ostaa tuosta vaan uudestaan.
:D :D
VastaaPoistaOnneksi mulla on Maija sut. Luin juuri toisesta blogista haltioituneen tekstin tästä kirjasta ja olin menossa lainaamaan tämän heti huomenna, mutta ei mun ehkä sitten kuitenkaan tarvi!
Mieti sitä ilon määrää kun rullailet ja laskostat kolmen lapsen sukat ja asettelet viikatut vaatteet pystyasentoihin (siis anteeks, mutta mitäettä?), ja sitten vaan et anna kenenkään ikinä mennä kaapillensa ettei tule epäjärjestys. Kylläpä varmaan toimii ja tuottaa iloa.
Kerrottiinko kirjassa muuten, että miten pitää säilyttää legot? Tai reissuilta kerätyt kivet? Mies varmaan ilahtuisi kun heittäisin kaikki johto- ja varaosaröykkiöt roskiin, niitäkin lojuu ympäri taloa. Mutta ei ne kyllä tuota mulle iloa, että ehkä se ymmärtäisi.
--- Toisaalta... Jos tämän tekstin lukeminen jo oli näin hauskaa, niin voisiko kirjan lukea ihan huumorimielessä?
Tiina, ehdittiinkin jo puhelimessa käsitellä tämä(kin) asia, mutta silti: joo, tästä tuskin olisi sulle käytännön hyötyä. Huumorimielessä saattaisit tykätäkin ja veikkaan että tuntisit itsesi kätevämmäksi ja järkevämmäksi kuin aiemmin. :)
PoistaJa todellakin, haluaisinpa nähdä sen lapsen, jolta tuollaisen järjestyksen ylläpitäminen vaatekaapissa - tai missään muuallakaan - luonnistuisi ilman jatkuvaa ohjeistusta/motkottamista/jälkien korjaamista.
Legot pitäisi tietysti säilyttää pystyyn asetettuina rivissä hyllyssä. Tai ehkä mieluummin kaapissa. Sitten kun hylly on täynnä, loput legot heitetään menemään. Eli lapsilla saa olla noin 45-50cm rivi legoja, kuten meillä lapsena! Kiviä ja muita muistojuttuja ei tietenkään saa edes tuoda kotiin, koska on raskasta aina muistella, että sillon kerran käytiin siellä ja täällä: katse tulevaisuuteen! Tai käsilaukkuun. Et kuitenkaan ole tyhjentänyt sitä vähään aikaan.
Mietin myös tuota, että jos asunnossa asuu enemmän kuin yksi ihminen, niin väkisinkin on pakko sietää ei-iloisia tavaroita. Siitäpä riemu repeäis, jos minä viskaisin menemään kaikki ne lasten lelut, joilla en itse leiki ja ne miehen tavarat joihin en ole ihastunut. Ja lääkkeet! "Sori, mutta nää sun astmalääkkeet ei tuota mulle iloa. Heitin allergialääkkeetkin menemään, paitsi nää mun omat."
Mun sukilla on varmasti hirveän paha olla! Mustan ja harmaan (siis juuri ne tummat sävyt) on etualalla ja ne harvat värikkäät saati valkoiset ovat hautautuneena jonnekin taka-alalle. Ne on vielä mytättynä eikä suinkaan pinottuna tai rullattuna. Enkä ole muistanut kodinkoneitakaan kiitellä. Apua. Stressi!!!
VastaaPoistaJestas. En kestä minäkään :D Vannon ja vakuutan, että en lue tätä kirjaa. Kiitos siis varoittavasta arviosta :)
Villis, Kirjassa ei muuten ollenkaan neuvottu kuinka pitäisi toimia tilanteessa, jossa ihmisellä on vain mustia/tummia sukkia? Useathan suosivat ylipäätään mustaa pukeutumisessa, joten mitään väriliukua haalistuneen ja tuoreemman mustan välillä ei ehkä voi pitää kauhean ilostuttavana...
Poista:-D Mahtava postaus! Ja kirja kuulostaa sen verran hulvattomalta, että mun tekee heti mieli lukea tää! (Vaikken ohjeita varmasti ikinä noudattaisikaan. ;-) )
VastaaPoistaReeta, Tämä voi olla oivallista luettavaa niihin hetkiin, kun tuntee olevansa jotekin omituinen kodinhoidollisissa jutuissa! Heti kuule tuntuu normaalimmalta, kun tämän lukee ;)
PoistaOlen ihmetellyt, miten hipsterit ovat nyt vasta löytäneet declutteringin, unclutteringin, minimalismin jne., mutta mulle eräs sellainen juuri selitti, että vasta tuo Marie Konden kirja on ollut grafiikaltaan tarpeeksi kaunis, jotta siihen voi tarttua. Ei kato ne vanhemman polven ammattijärjestäjien kirjat ja saitit ole sellaisia, että niitä kehtaisi tuolla kaupungilla näyttäytyessään lukea. Lisäksi niissä on, huoh, joitain lapsiperheen ohjeita ja, pyh, ihan tavallisia koteja.
VastaaPoistaItse uskon, että varhaiskeski-ikäisiin, varakkaisiin, kulutuskeskeisiin ja uushenkistyneihin ihmisiin vetoaa voimakkaasti Konden shoppailu- ja tavarafetisismi. Heitä kaikki pois, osta sitten uudestaan; kaikki ei niin voi tehdä, mutta sinä voit, koska olet menestyjä. Palvo sitä vuoden vanhaa iPhoneasi, ennen kuin nakkaat roskikseen; tapakristityt sun muut ei sellaista tee, mutta sinä oletkin heitä korkeammalla, 2010-luvun animisti. Varmaankin Konden ajattelu perustuu shintolaisuuden nykyilmentymiin, siihen, miten Japanissa vanha läppäri pusutellaan ja hyvästellään ja laitetaan hetkeksi alttarille. Kuitenkin kun tällainen lanseerataan täällä Suomessa, se tulkitaan kuten se on nyt tulkittu: fetissoi elottomat kulutushyödykkeesi, tunne tunteita niitä kohtaan ja sitten, voimantunnossasi, tuhoa ne yksinvaltiaan elkein.
Sosiaalipsykologit ovat jo alkaneet tutkia laitteisiin rakastumista Suomessa. Kertoo jotakin ikävää se.
Sun blogi on muutenkin paras, mutta tämä vatavirrasta poikkeava KonMari-postaus oli erityisen virkistävä!
M.
M, Lämmin kiitos kommentistasi! :)
PoistaVoi että mää repesin tuolle, että vasta tämän kirjan _ulkonäkö_ on ollut joidenkin huomion arvoinen! :D Mutta onhan se pinnallisuus muutenkin aika yleistä, joten miksipä ei kirjavalinnoissakin…
Olen palauttanut tän kirjan jo kauan sitten, joten en pääse tarkistamaan, mutta mulle jäi sellainen mielikuva, että Kondo vaihtoi puhelimensa siksi että siihen oli tullut naarmuja. Ainakin hän tosiaan erikseen mainitsi sen, että puhelin oli toiminut täysin moitteettomasti jäähyväisviestiin asti. Mun puhelin on kohta 7 vuotta vanha läppä-Samsung, jota olen vähän teipannut, ettei takakansi irtoa. Siinä ei ole kameraa, eikä sillä voi vastaanottaa kuvaviestejä. Se ei myöskään tunnista vuotta 2015, joten kalenteri näyttää viime vuotta. Uusimpana erikoisuutena se on alkanut väristä niin, että se loppuu vasta kun puhelimen sammuttaa. Mutta en edelleenkään halua vaihtaa puhelinta, koska tuossa kestää akku melkein viikon. Olenkohan kiintynyt siihen liikaa?? Voi ei, jos mä olenkin vain käänteis-Kondolainen!
Joka tapauksessa tuo heitä pois - osta uudestaan -systeemi, jota kirjassa kaupataan, ahdistaa edelleen. (Tajusin juuri, että ratkaisu lasten lelusotkuihin on varmaan sama: heitä legot käytön jälkeen roskiin ja osta uusi pakkaus seuraaviin leikkeihin. Näin on kaikki osatkin tallessa, jos haluaa rakentaa ohjeen mukaan.)
Toivon, ettei kukaan ottaisi kirjan ohjeita aivan kirjaimellisesti, vaan keskittyisi enemmän turhan kuluttamisen välttämiseen.