J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
(Harry Potter and the Chamber of Secrets, 1998)
Tammi 2002 (12. painos), 365s.
Suom. Jaana Kapari
Iltaisin olen seikkailut lasten kanssa Tylypahkassa yhdessä Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa. Jännittävää on ollut ja vaikka minä olisin mielelläni ottanut seuraavaksi iltasatulukemiseksi jotain aivan muuta, olemme siirtyneet nyt Azkabanin vankiin.
Harryn ankea kesäloma loppuu pian kummallisen kotitontun esittämien epämääräisten varoitusten jälkeen, kun Ron tulee kahden veljensä kanssa pelastamaan hänet luokseen. Lentävä Ford osoittautuu hyödylliseksi myös silloin, kun Ron ja Harry eivät pääsekään oikealle asemalaiturille ja myöhästyvät Tylypahkan junasta. Koulun tulevaisuus on kuitenkin vaakalaudalla, kun joku tai jokin alkaa tehdä iskuja oppilaita (ja yhtä kissaa ja kummitusta) vastaan. Salaisuuksien kammio on avattu, mutta kuka sen on tehnyt, miksi ja miten, on kaikille arvoitus.
Salaisuuksien kammio etenee huomattavasti verkkaisemmin kuin muistelin. Tapahtumien - eli iskujen - välillä on pitkiäkin aikoja ja noina suvantohetkinä tapahtumat lähes unohtuvat. Huispauskuvaukset eivät olleet niin pitkäveteisiä kuin muistelin, mutta Dobby selkeästi muistikuviani turhauttavampi.
Jo Viisasten kiven kohdalla ihmettelin hiljaa mielessäni Dumbledoren pientä roolia. Samaa mietin tämänkin kirjan kohdalla. Dumbledore vaikuttaa jotenkin pöhköltä ja omiin oloihinsa eristäytyneeltä. Erityisesti ihmetyttää, miksi Harry on niin vakuuttunut Dumbledoren ylivertaisuudesta, vaikka he eivät ole olleet tekemisissä kuin muutaman ohimenevän hetken verran? Mistä kumpuaa tämä ehdoton ihailu?
Lapsia mikään ei tuntunut kummastuttavan, vaan he nauttivat kirjasta paljon. Tosin melkein päättömän Nickin kuolemajuhlat saivat esikoisen ajattelemaan kuolemaa yleensä ja sitten pitikin keskustella aiheesta pitkään ja itkeäkin vähän.
Harry Potterien lumo on harmikseni päässyt vähän hiipumaan, sillä muistoissani nämä kirjat ovat liki täydellisiä, mutta nyt luettuna "vain" hyviä. No, jospa sama muistovääristymä olisi tapahtunut viimeisien osien kohdalla: ne tuntuivat äärettömän pitkitetyiltä ja tylsiltä, mutta jospa tämä lukukerta paljastaisi todellisuuden toiseksi.
Meilläkin on iltasatulukemisena Azkabanin vanki! Salaisuuksien kammio saatiin luettuja jo pari kuukautta sitten, mutta tyttö halusi pitää pienen tauon. Oli kuullut, että kolmas osa on paljon jännittävämpi. No, meillä mentiin sitten Rosvoloiden parissa muutaman kirjan verran ja nyt taas uskallus riitti.
VastaaPoistaMinulle nämä uudet lukukerrat olivat melkein yhtä hyviä kuin aikaisemmatkin. Tosin kaksi ensimmäistä kirjaa eivät alun perinkään Potter-parhaimmistoon ole minun mielestäni kuuluneet.
Mia, mulle taas nämä alkupään Potterit ovat olleet ne mieluisimmat. :) Meillä Pottereiden juonet ovat lapsille pääpiirteissään tutut elokuvista ja Lego peleistä. Toki niistä on karsittu paljon pois ja etenkin peleissä muutettu muutenkin kiltimmiksi, joten kirjat ovat tarjonneet odotettua enemmän jännitystä.
Poista