Odininlapsi

Siri Pettersen: Odininlapsi
(Odinsbarn, 2013)
Jalava 2015, 612s.
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist

Yksi kohta loppuun kuluneen vuoden kirjatapauksista on ihastuneiden huudahdusten perusteella ilman muuta Siri Pettersenin Odininlapsi. Minäkin ihastuin ikihyviksi, vaikka joulukuinen lukujumi ja ärhäkkä kuumetauti vaikeuttivatkin lukemista.

Hirka on 15-vuotias vauhdikas tyttö, joka ei rohkeudessa häviä urheimmallekaan pojalle. Hän on kuten muutkin, mutta ei kuitenkaan ole: Hirkalla ei ole häntää. Isän kertoman mukaan susi on vienyt Hirkan hännän ja tapauksesta Hirka kantaa selkeitä todisteitakin arpina alaselässään ja kaulassaan roikkuvana sudenhampaana. Totuus Hirkan hännättömyydestä tulee kuitenkin ilmi ja äkkiä Hirkan maailma keikahtaa inhottavalla tavalla ylösalaisin.

Odininlapsi muistutti Maria Carolen Tulen tyttäriä siinä, ettei tässäkään lähdetty selittelemään ja alleviivaamaan fantasiamaailman sääntöjä ja sisältöä. Asioista, henkilöistä, taustoista ja muusta kerrotaan kuin itsestäänselvistä asioista ja pikkuhiljaa lukijalle muotoutuu tarpeeksi yhtenäinen käsitys Yminmaasta ja sen kansasta. Pettersenin luomaan maailmaan on helppo heittäytyä.

Pidin tässä kirjassa aivan kaikesta. Tarinan tempo on sopivasti kiihtyvä ja henkilöt mielenkiintoisia. Tarinassa on tarpeeksi ihmissuhdekiemuroita ja herääviä tunteita, politikointia, kieroilua, petoksia ja paljastuksia. Yhteen kirjaan ei olisi mitään enempää voinut laittaakaan kokonaisuuden kärsimättä. Kirja päättyy ihanan ärsyttävästi, joten jatko-osaa odottaa väkisinkin malttamattomana.

Pahoittelen blogitekstin vajavuutta. Ei sillä, että taso yleensäkään pilviä hipoisi, mutta oloni on edelleen niin kehno että kaikkein mieluiten nukkuisin kellon ympäri. Pariinkin kertaan.

Suosittelen Odininlasta lukijaa arvostavan kerronnan ystäville, myös niille jotka yleensä kaihtavat fantasiaa. Ymmärtääkseni Odininlapsi on luokiteltu aikuisten romaaniksi, mutta se sopii vallan hyvin myös nuorille lukijoille.