 |
| Luke Pearson: Hilda ja kivipeikko (Hilda and the Troll, 2013) Sarjakuvakeskus 2015, 34s. Suom. Heikki Kaukoranta |
Plarasin tässä yhtenä päivänä luettujen kirjojen listaa ja tajusin unohtaneeni blogata tästä siskolta synttärilahjaksi saadusta mainiosta sarjakuvasta. Nyt pitää äkkiä korjata erhe, ettei kirjakirjanpito ihan vinksahda.
Hilda asuu jossakin tunturien kupeessa, pienehkössä punaisessa talossa yhdessä äitinsä kanssa. Äiti piirtää työkseen, Hilda omaksi ilokseen. Hildan luonnoskirjan sivut eivät täyty prinsessoista tai kukkasista, vaan kivistä. Tai asioista, jotka ehkä näyttävät kiviltä, mutta ovat oikeasti peikkoja.
Hilda ja kivipeikko on kerta kaikkiaan hurmaava kirja. Peikot, vedenhaltiat ja metsäläiset ovat täysin luonteva osa elämää, eikä niitä siksi tarvitse erikseen korostaa tai selostaa. Jos ovi jää auki, puupökkelönnäköinen metsäläinen hipsii takan eteen makaamaan, mutta haittaako tuo kun se tuo tullessaan polttopuitakin.
Kirjan värimaailma on miellyttävän hillitty olematta tylsä. Kuvituksen rentous ja luontevuus sopivat tarinaan täydellisesti. Ruutujako ei edes yritä noudattaa jotakin ennaltamäärättyä muottia, vaan tarina saa edetä juuri niin suurin tai pienin kuvin kuin on tarpeen. Niin ja se tarina, se on oikea seikkailu.
Hilda-sarjassa on jo viisi osaa, suomeksi on ilmestynyt vasta tämä ensimmäinen. Suosittelen myös lasten kanssa luettavaksi.
Minäkin olen näköjään unohtanut blogata tästä. Minusta mahtavinta oli se jättiläinen, joka seisoi eksyksissä puiden yläpuolella ja totesi: "Sappermentti!" Aion alkaa käyttää sanaa sappermentti jatkossa päivittäin. Ja siis muutenkin tämä oli hyvä kirja. Meillä töissä kirjastossa tämä on aikuisten sarjakuvissa, mutta luin tämän nelivuotiaalle, joka tykkäsi kyllä myös.
VastaaPoistaSiina, Harvoin sitä tajuaa, ettei ole jättiläisilläkään aina helppoa. Toivottavasti sarjan muutkin osat suomennetaan :)
Poista