Tuulen suku

Satu Grönroos: Tuulen suku
Atena 2016, 216s.

Kevättalvella 2012 lumouduin Satu Grönroosin esikoiskirjasta Lumen syli. Silloin toivoin Grönroosilta kovasti lisää luettavaa ja kylläpä olikin hieno yllätys törmätä hänen uutuuteensa kustantamon syyskatalogissa.

Tuulen suku on jatkoa esikoisteokselle. Helmi on kolmetoistavuotias ja muuttanut äskettäin äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa uuteen kerrostaloon. Naapurin tytön kanssa kuunnellaan Abbaa ja harjoitellaan tanssikuvioita, mutta alkavasta kesästä ei tule ollenkaan sellaista kuin Helmi kenties suunnitteli. Äiti on sairastunut ja lähtee sairaalaan kieltäen tyttöjä soittamasta. Helmi ei ole oikein perillä sen paremmin äidin sairaudesta kuin siitäkään, miten heidän tulisi pärjätä ilman äitiä. Pian asuntoon ilmestyy tummiin pukeutunut nainen, joka esittäytyy kunnan kodinhoitajaksi. Ei hänestä silti oikein ole apua ruoanlaitossa tai siivoamisessakaan, vaan nainen keskittyy enemmän omituisten kasvien kasvattamiseen parvekkeella.

Kirja on lyhyt ja kuvittelin ahmaisevani sen yhdeltä istumalta. En kuitenkaan meinannut millään saada otetta kerronnasta tai tarinastakaan ja lopulta lukemiseen tuhraantui paljon aikaa. Muistaakseni Lumen sylissä ei todellisuutta ja mielikuvitelmaa sekoitettu näin reilulla kädellä, vaan huomattavasti maltillisemmin. Olisin kaivannut tähänkin tarinaan enemmän realistisuutta. Helmi on hyvin epätasainen hahmo, jonka ajatukset ja persoonallisuuskin jäivät minulle sekaviksi. Yksikään kirjan hahmoista ei ollut oikein kiva, paitsi ehkä Helmin pikkusisko Sofia sekä alakerran mummu.

Kielellisesti Tuulen suku on kyllä vahva teos. Teksti on hiottua ja selvästi harkittua.

Vaikka Tuulen suku olikin minulle vähän pettymys, jään mielenkiinnolla odottamaan Grönroosin seuraavaa kirjaa.