Celeste

I. N. J. Culbard: Celeste
Self Made Hero 2014, 192s.

Lasten syysloman kunniaksi meille saapui vieraaksi flunssa. Kuten tavallista, lasten menoon jatkuva yskä ja räkäisyys ei vaikuta ainakaan hidastavasti, mutta minä olen ihan naatti. Pelkkä hengittäminen tuntuu hetkittäin vaativan kaiken keskittymiskyvyn. En jaksanut lukea keskeneräisiä kirjoja, koska ne ovat hirvittävän raskaita, joten luin Celesten, varsin hämmentävän sarjakuvan.

Celesten tarina kulkee kolmella taholla. Ray on jumissa Los Angelesin ruuhkassa, kun hän saa puhelun LAPD:lta. Kesken puhelun kaikki äänet katoavat ja Ray huomaa olevansa yksin.
Lontoon metro kuhisee väkeä, kunnes yht'äkkiä jäljellä ovatkin vain Lilly ja Aaron, kaksi toisilleen entuudestaan tuntematonta naista.
Yoshi, japanilainen sarjakuvataiteilija, menee metsään hirttäytyäkseen, mutta yritys epäonnistuu. Hetkessä syrjäinen metsä kuhisee toinen toistaan omituisempia kulkijoita.

Tarinan alku katoavine ihmisineen oli kiinnostava. Olen aina tykännyt niistä Aku Ankka -tarinoista, joissa Aku kanssaihmisiinsä tympääntyneenä toivoo, ettei tarvitsisi nähdä enää ketään ja *humps* kohta Aku jo keikaroikin laatuvaatteissa huippuravintolan pöydässä, syömässä itse laittamaansa ökyateriaa. Viimeistään illalla Aku kuitenkin tajuaa, että olisipa ankeaa ja pelottavaakin olla aivan ypöyksin ja *puff* kohta on elämä taas entisellään. Siinä missä Ankka-tarinoissa on selkeä alku, keskikohta ja loppu, Celeste on lähinnä kokoelma kummallisia kohtauksia sieltä täältä. Celestessä on selkeä ja koukuttava alku, mutta se loppu ei kyllä vakuuttanut ollenkaan. Piirrosjälki on hyvää ja tyylikästä, samoin värit toimivat. Kansikuvan yhteyttä itse tarinaan en lähde edes arvailemaan.

Haluaisin vedota flunssahömelöön olotilaan ja sanoa, että ehkä tämä selkeillä aivoilla olisi jotenkin merkittävästi ymmärrettävämpi kokonaisuus, mutta epäilen että se ei olisi totta.