Nix

Nathan Hill: Nix
(The Nix, 2016)
Gummerus 2017, 716s.
Suom. Raimo Salminen

"Nathan Hill on huikeuden mestari." toteaa John Irving Nathan Hillin esikoisteoksesta Nix. Etukannen sisäpuolelta löytyy lisää kehuja ja Hilliä verrataan jopa Jonathan Franzeniin, Donna Tarttiin ja jo mainittuun John Irvingiin. Luonnollisesti tuo kannessa nököttävä "New York Times -bestseller" -mainos antaa myös olettaa, että nyt on käsissä kirja, jolta on lupa odottaa suuria.

Hieman päälle kolmekymppinen collegeopettaja Samuel Andresen-Anderson ei liiemmin pidä työstään, mutta viihtyy sitäkin paremmin World of Elfscape -nettiroolipelin parissa. Samuelista piti tulla menestyvä kirjailija, mutta ensimmäisen julkaistun tekstin ja sitä seuranneen rahakkaan kustannussopimuksen jälkeen hän ei ole saanut kirjoitettua käytännössä mitään. Samuelin äiti Faye jätti perheen täysin yllättäen jo parikymmentä vuotta aiemmin, mutta äidin katoaminen on tietenkin jättänyt pysyvät jäljet. Aivan yhtä äkkiä kuin katosi, äiti ilmaantuu takaisin Samuelin elämään: Faye pidätetään ja häntä uhkaa jopa pitkä vankeustuomio, sillä hän on heittänyt soraa kuvernööri Packerin päälle. Hetkessä Fayen tekoa puidaan jokaisessa mediassa ja hänen menneisyydestään yritetään löytää syitä teolle.

Nix on hirveän paljon enemmän kuin tarina äidistä ja pojasta. Hillin kerronta on runsasta ja paikoin hyvinkin lavertelevaa. Pidin kyllä erityisen paljon niistä kohdista, joissa teksti oli kulloisenkin hahmon tajunnanvirtaa. Etenkin huijaamalla opinnoissaan etenevän nuoren naisen järkeilyketju huvitti kovasti. Lapsena Samuel rakasti seikkailupelikirjoja, joissa lukija saa valita, mihin suuntaan tarina kulkee. Samaa tekniikkaa mukaillen hän kertoo kohtaamisestaan ensirakkautensa kanssa ja tämäkin osuus toimi todella hyvin.

Niin paljon kuin ihastelinkin Hillin kerronnan rönsyilevyyttä, runsaus on myös kirjan heikkous. Yli 700-sivuinen kirja eksyy välillä liian pitkille kiertoteille, eikä jännite jaksanut pysyä yllä aivan loppuun asti. Erityisesti tuskastuin Samuelin pelikaveriin Pwnageen, jolla on kyllä ihan perusteltukin osansa tarinassa, mutta jonka edesottamuksiin Hill käyttää aivan liikaa sivuja. Viimeistään kolmetoista sivua pitkä yhden virkkeen luku sai minut tuskastumaan ja kaipaamaan tiivistämistä.

Minulle Nix ei ollut täydellinen kirja, mutta kaikista valituksistani huolimatta ehdottomasti hyvä lukukokemus. Suomennos on laadukas ja vaikka luin oikolukemattoman ennakkopainoksen, en pannut merkille kuin muutaman välilyönnin puuttumisen. Vaikka tarinassa on heikkoutensa, siinä on kuitenkin runsaasti sitä John Irvingin lupaamaa huikeutta. Suurimman osan kirjasta luin ripeään tahtiin, vain niillä liian pitkillä sivupoluilla ote herpaantui.