Ikimetsien sydänmailla

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
Gummerus 2017, 678s.

Mikko Kamulan esikoisteos, Metsän kansa -sarjan aloittava Ikimetsien sydänmailla, on alusta loppuun laadukasta ja nautinnollista luettavaa. Olin toki jo kuullut runsaita kehuja, mutta odotukseni ylittyivät silti roimasti.

Kirjan keskiössä on Juko Rautaparta perheineen. Eletään 1400-lukua ja elo uudisraivaajaperheessä Savon vesistöjen rannoilla on vaativaa mutta enimmäkseen rauhallista. Harvojen naapureiden lisäksi eletään rinta rinnan kodinhaltijoiden, maahisten ja metsänneitojen kanssa ja avuntarpeessa käännytään tietäjän puoleen. Perheen lapsilla on jokaisella omat haaveensa ja haasteensa. Heiska odottaa innolla ensimmäistä metsästysretkeään ja Varpu kaipaa kipeästi jonnekin ihmisten ilmoille. Tenho taas on aina ollut kiinnostunut haltijoista ja metsänväestä sekä tietäjien taioista.

Liki seitsemäänsataan sivuun mahtuu tietenkin paljon tapahtumia. Rautaparran perhe kohtaa haasteen jos toisenkin lappalaisnoidan kirouksesta metsänpeittoon joutuneeseen naisväkeen, Rantasalmen neljännesmiehen asettamista kovista veroista noiduttuun härkään. Ei elämä silti silkkaa vastoinkäymisten sarjaa ole, vaan ajoittain löytyy aihetta juhliinkin: nimenantojuhla, peijaiset ja Ukon vakat.

Luin tätä kirjaa lähes pakonomaisesti. Vietin yhden sunnuntain melkein kokonaan ulkona sohvalla maaten ja lukien. Jollain ihmeellisellä tavalla luontokin tuntui olevan tarinan lumoissa: Heiskan ampuessa ensimmäisen saaliinsa hipsi viereiseen koivuun orava, joka asettui alimmalle oksalle maate. Siellä se aikansa lekotteli ja tuijotti minua pää sievästi toisen etukäpälänsä päällä. Lappalaisnoidan langettaessa kiroustaan nousi äkillinen tuulenpuuska ja lämpötilakin laski hetkellisesti roimasti.

Kamula kertoo tarinaa niin luontevasti, että haltijoista ja maahisista huolimatta unohdin välillä lukevani fiktiota. 1400-luku tuntuu niin elävältä, että tuntui kuin kirjailija kertoisi omista kokemuksistaan. Toki kirjan henkilöt puhuvat tätä nykyaikaista yleiskieltä, eli historiallisesti katsoen vapauksia on otettu, mutta en pidä sitä lainkaan pahana. Tuskin olisin jaksanut lukea "muinaissuomea" montaakaan sivua.

Kirjan luettuani vietin hyvän tovin netissä etsien tietoa seuraavan osan ilmestymisajankohdasta. Jostakin olin saanut päähäni että toinen osa ilmestyisi jo tänä syksynä, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Hetken kiemurtelin epätoivosta, sillä tätä tarinaa olisin halunnut lukea lisää välittömästi. Pidin tästä kirjasta ihan valtavasti. Erityisesti ihastuin siihen, kuinka saumattomasti haltijat ja muut solahtivat tähän reaalimaailmaan.