 |
| Kristiina Harjula: Samettiruusuja Harjutiellä Karisto 2017, 254s. |
Nelisen vuotta sitten luin Kristiina Harjulan esikoiskirjan, Pispalan kiviä. Pidin kirjasta paljon ja koin monet jutut tutuiksi, vaikka olenkin elänyt ihan eri ympäristössä ja eri vuosikymmenellä kuin kirjan Raili-tyttö. Harjulan uusi kirja, Samettiruusuja Harjutiellä, sijoittuu edellisen tapaan Tampereelle ja on sävyltään varsin tumma.
Elämässään kovia kolhuja kokenut Aila on muuttanut takaisin lapsuudenkotiinsa, miltei purkukunnossa olevaan kaupungin vuokra-asuntoon. Samassa talossa asuu edelleen Ailan äidin hyvä ystävä Senni, lapsuudenkaveri Kuupe ja sekalainen joukko muuta väkeä. He kaikki ovat syrjäytyneitä, useimmat alkoholisteja. Porukka elelee omaa ailahtelevaa elämäänsä. Aila käy lähes päivittäin hoitamassa kuolevaa äitiään sairaalassa ja suree omaa elämäänsä, etenkin katkenneita välejä toiseen tyttäreensä. Aila ja naapurit saavat uutta pontta elämäänsä, kun kotitalo uhataan myydä alta.
Harjulan tapa kirjoittaa on lumoava. Tapahtumat ovat karuja, enkä voi väittää kiintyneeni yhteenkään hahmoista, en edes häävisti pitäneeni kenestäkään. Silti kirja tuli luettua kuin huomaamatta. Luvut ovat lyhyitä ja kerronta pääosin selkeäsanaista. Kokonaisuus on hieno, vaikka välillä etenkin Ailan sulkeutuneisuus tuskastutti.
Luin Pispalan kiviä ja pidin siitä. En tajunnutkaan, että tämä kirja on jatkoa sille. Kiitos siis lukuvinkistä!
VastaaPoistaKia, taisin ilmaista itseäni huonosti: tämä ei ole jatkoa Pispalan kiville, vaikka Tampereelle sijoittuukin! Suosittelen silti lukemista, sillä tämä on tosi hyvä.
Poista