Koti koivun alla

Tarja Leinonen: Koti koivun alla
Karisto 2018, 244s.

Pian 17-vuotiaalla Seijalla on viisi sisarusta, lempeä äiti ja hyvin jäyhä isä, joka haluaisi koko perheen elävän tiukasti lestadiolaisten sääntöjen mukaan. Seija ja kaksi muutakin perheen vanhinta tytärtä ovat irtautuneet liikkeestä: he käyttävät meikkejä, värjäävät hiuksiaan ja jopa kuuntelevat iskelmiä kotonaan. Pienemmät sisarukset, kaksi poikaa ja seitsemän vanha pikkusisko ovat edelleen vanhempien tavoin "uskomassa". Yläasteen jälkeen Seija on käynyt vuoden mittaisen emäntäkoulun ja kulkenut viikonloppuisin ahkerasti tansseissa ja erään valkoista autoa ajavan Hannun kyyditettävänä. Vahinkokin on päässyt tapahtumaan ja Seija on tullut raskaaksi. Perheen isälle ei asiasta uskalleta kertoa, vaan Seija muuttaa kesäksi asuntovaunuun pihan reunalle. Samaan asuntovaunuun sijoitetaan myös enojen lahjoittama syntilaatikko, televisio.

"Seija muistaa ajan, jolloin hän kävi seuroissa ja kaikki oli suoraa ja selkeää taivasmatkaa ja hän tiesi, mikä oli syntiä ja mikä ei. Siitä on vain muutama vuosi, ja nyt hän on tässä, vatsassaan hännäkäs, jolla on pää, nenä ja leuka."

Koti koivun alla on yhtä aikaa kepeä ja surullinen. Minua suretti tapa, jolla isä sivuuttaa Seijan olemassaolon: ei puhu hänelle, tuskin katsookaan kohti. Kahta muuta maallistunutta (tai kovaa vauhtia maallistuvaa) tytärtään hän kohtelee paljon inhimillisemmin, mutta jostain syystä Seija on isän silmissä todella paha ihminen.

Leinosen kerronta on sulavaa ja joutuisaa luettavaa. Tapahtumat sijoittuvat noin 1980-luvun alkuun, jonnekin päin Kainuuta. Silloin ei aviottomiin lapsiin suhtauduttu hirveän ymmärtäväisesti muutenkaan, mutta tietysti lestadiolaisissa ympyröissä ymmärrystä löytyi vielä vähenmmän. Ajankuva on elävää ja tuttua, vaikka itse toki olin tuohon aikaan vielä pikkutyttö ja asuin Seijan mummun naapurikunnassa enkä Seijan kotimaisemissa.

Koko kirjan ajan jännitin muun muassa sitä, minne Seija päätyy vauvansa kanssa asumaan, leppyykö isä vauvan synnyttyä, ottaako lapsen isä mitään vastuuta ja miten Seijan arki sujuu pienen vauvan kanssa. Mutta kirjapa ei etenekään niin pitkälle, vaan loppuu aivan yllättäen ennen kuin oikein mikään asia ratkeaa. Toivonkin kirjan saavan jatkoa, sillä haluan kovasti nähdä Seijan ylittävän ongelmat (sillä uskon hänen niin tekevän).