The Witch Boy & Henchgirl

Molly Knox Ostertag: The Witch Boy
Scholastic 2017, 213s.

The Prince and the Dressmakerin ja Be Preparedin sekä Luupäiden jälkeen minulle jäi kova hinku lukea lisää hyviä sarjakuvia. Vähän summassa tuli tilattua pari albumia lisää.

Molly Knox Ostertagin The Witch Boy kertoo Asterista. Aster käy kotikoulua, jossa ei kylläkään keskitytä sen paremmin matematiikkaan kuin äidinkieleenkään, vaan tytöille opetetaan noituutta ja poikia ohjataan muodonmuutosasioissa. Aster on jo sen verran vanha (ehkä 14? en muista mainitaanko tarkkaa ikää missään vaiheessa), että hänen muodonmuutoskykynsä pitäisi jo olla käynnistynyt. Hän ei kuitenkaan ole edes kiinnostunut muuttumaan joksikin eläimeksi, vaan häntä on aina kiinnostanut enemmän tytöille tarkoitetut noituusasiat. Kun poikia alkaa kadota yksi toisensa jälkeen, Aster haluaisi auttaa pelastamaan heidät käyttämällä niitä taitojaan, joita on oppinut seuraamalla salaa tyttöjen oppitunteja. Hänelle tehdään kuitenkin selväksi, kuinka sellainen rajojen ylittäminen olisi vaarallista.

Juonellisesti The Witch Boy on hyvin suoraviivainen ja selkeä. Alkuun oikein ahdisti kaikki se sukupuolirooleihin takertuminen, mutta onneksi niistäkin lopulta hellitetään. Piirrosjälki on viimeisteltyä ja siistiä, kaikin puolin sellaista minua miellyttävää. Kokonaisuutena albumi jää sellaiseksi keskitason "ihan kivaksi" sarjakuvaksi: idea on hyvä, toteutus on hyvä, mutta mitään erityisen persoonallista tai mieleenpainuvaa tämä tarina ei tarjoa.

Kristen Gudsnuk: Henchgirl
Dark Horse 2017, 304s.

Kun valitsee luettavansa melkein summassa, joskus tulee huteja. Henchgirl oli ihan omituinen ilmestys. Kristen Gudsnukin sarjakuva-albumin päähenkilö on Mary Posa, pahisjengissä pieniä ja isoja rötöksiä puuhaileva supersankariperheen tytär. Hauska idea, mutta kirjan juoni on sekava ja parhaimmillaankin korkeintaan keskinkertainen. Semmoista supersankarisähläämistä tämä oikeastaan oli alusta loppuun.

Vaikka juonen ei tarvitse aina olla erikoisen vetävä tai omaperäinen, sarjakuvilta odotan saavani (ainakin useimmiten) visuaalisesti miellyttävää luettavaa. Henchgirlissä piirrostyyli on liian huoliteltua ollakseen pelkistettyä ja liian hutaistua ollakseen viimeisteltyä. Lopputulos näyttää suttuiselta, levottomalta ja muutenkin sellaiselta, kuin painoon olisi lähtenyt joku raakaversio.