keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Kalevauvala

Kalevauva.fi: Kalevauvala
Kansanrunoutta keskustelupalstoilta
Atena 2018, 106s.


Ennen Kalevauvalan lukemista olin kyllä kuullut Kalevauva.fi:stä, mutta en ollut tullut tutustuneeksi heidän tuotantoonsa. Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen kahdenmiehenbändi on kerännyt sanoituksensa suoraan vauva.fi:n runsaslukuisista ja aiheiltaan monipuolisista keskusteluista.

Osasin kyllä odottaa hauskaa luettavaa, mutta en todellakaan ollut varautunut siihen naurun, myötähäpeän, tyrmistyksen ja samastumisen määrään, mitä näiltä sivuilta löytyi. Esimerkiksi keski-iästä runoillaan muun muassa siihen suuntaan, että keski-ikä on sitä kun pukeutuu Prisman vaatteisiin, jotain pikku kremppaa alkaa ilmaantua ja harrastuksetkin on ihan hissuttelua. Ja täällä minä istun Prisman farkuissa valmistautumassa kuukauden sisällä neljänteen lääkärikäyntiin samalla kun kuuntelen äänikirjoja ja teen palapelejä! :D


Osa runoista on sellaisia, että on vaikea uskoa keskustelujen olevan ihan oikeita. Tietysti joukkoon mahtuu trolleja ja niitä, jotka tekevät asiasta kuin asiasta vitsin, mutta silti: keskustelujen aloitukset lienevät pääsääntöisesti vakavissaan tehtyjä. Hihittelin runolle kuorsaavasta kissasta ja Tinder-treffi -potpurille, ääneen nauroin sille, joka kertoi saunaillassa telakoituneesta miehestä. Panohanskat yllätti varsinaisen huolenaiheen ollessa jotain muuta kuin ne panohanskat.

Luin Kalevauvalan yhdeltä istumalta ja ilman jaloittelutaukoa pistäydyin Youtubeen katselemaan Kalevauva.fi:n videoita.

Mahtava idea, loistava toteutus!

2 kommenttia:

  1. Kalevauva.fi on loistava! Kirjaa en ole vielä lukenut, mutta musiikki iskee kyllä. Kuorsaavan kissan lisäksi omia suosikkejani on Jyväskylä, jonka kuvaus osuu kyllä täydellisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Celestine, Mulla on soinut Panohanskat päässä tämän kirjan lukemisesta asti! :D

      Poista