 |
| Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla Tammi 2018, 202s. |
Tartuin Veera Niemisen uuteen romaaniin sillä oletuksella, että tässä on tarjolla ihanan kepeää viihdettä Avioliittosimulaattorin tapaan. Ihan aluksi siltä vaikuttikin: Piipen ja Jurin kohtalaisen lyhytikäinen ja myrskyisä parisuhde on päättynyt, tällä kertaa lopullisesti. Piipe on päättänyt kostaa ja pyytää ystävänsä Eetun avukseen räjäyttämään Jurin postilaatikon. Vähän äärimmäistä, mutta tällaisen voinee vielä laittaa erotuskan piikkiin.
Hyvin pian huomasin kuitenkin, että eihän tämä tarina ole kepeää viihdettä nähnytkään. Piipe ahdistelee Juria minkä ehtii, vaikka Juri yrittää parhaansa mukaan saada sen loppumaan. Hän pyytää napakasti, yrittää ollaa noteeraamatta Piipen temppuja, asentaa valvontakamerat ja erään tempauksen jälkeen ottaa jo puheeksi poliisitkin.
Jollain tasolla kyllä näen, mikä Piipen touhuissa voisi jotakuta huvittaa. Mutta minusta tämä oli ihan hirvittävän ahdistava kirja! Mikään ei oikeuta ketään käyttäytymään Piipen tavoin. Jos asetelma olisi ollut päinvastainen ja ahdistelijana Piipen sijaan Juri, olisi kansikin ehkä enemmän psykologisen trillerin näköinen. Toisen ihmisen vainoamisessa ei ole mitään söpöä tai hassua, vaikka fyysinen koskemattomuus säilyisikin.
Nieminen kyllä kirjoittaa edelleen jouhevasti ja tarinaa on vaivatonta ja nopea lukea, huumorintajuni ei vain kerta kaikkiaan venynyt tarpeeksi. Eikä sen mielestäni ihan kaikkeen tarvitsekaan venyä.
Onpa kurjaa, että tämä kirja on tuollainen. Avioliittosimulaattori oli hulvaton ja juuri sellainen iloisen positiivinen kirja, jollaisia olisi mielellään lukenut Niemiseltä lisää. Tämä uusi ei kyllä kertomasi perusteella houkuttele yhtään.
VastaaPoistaPaula, Ehkä oli vähän hölmöä olettaa, että jos edellinen kirja oli hauska, seuraavakin olisi. Nieminen kyllä kirjoittaa todella hyvin, mutta huumoria tässä kirjassa on hyvin vähän.
PoistaEn ole lukenut kirjaa. Se ei kuvailun perusteella oikein vaikuta sellaiselta, johon haluaisin tarttua. Ikävää, että kirja oli pettymys sinulle.
VastaaPoistaKatriina, googlailin tästä muita arvioita ja vähän mietin, olenko lukenut ihan eri kirjan kuin useimmat muut.
PoistaToki jokainen lukija tulkitsee kirjan omalla tavallaan. Kenenkään tulkinta ei ole väärä. Kokemus kirjasta voi myös muuttua ajan myötä, jos kirjan lukee joskus uudestaan.
PoistaItselle kirjan aihe ei oikein kiinnosta ainakaan tällä hetkellä.
No eipä kuulosta kivalta tarinalta. Minua ainakaan ei toisen vainoaminen naurata, mutta ehkä kirjaa ei viihteeksi ole tarkoitettukaan ? Vai ? En ole lukenut mitään ennakkotietoja, joten ihan spekuloinnin varassa tässä...
VastaaPoistaMinna, Palautin tämän jo kirjastoon, mutta kustantamon sivuilla kirjaa markkinoidaan muun muassa näillä sanoilla "Avioliittosimulaattorin kirjoittajan huumori puree taas aiheen ytimeen!", eli ilmeisesti tämän pitäisi olla viihdettä.
PoistaJa epäilen tosiaankin vahvasti, että mikäli roolit olisivat olleet päinvastaiset, tarina tuskin huvittaisi ketään.
Kuulostaapa hämmentävältä - ja hurjan ongelmalliselta asetelmalta! Vainoamisen naamioiminen huumoriksi on kyllä vähintäänkin kyseenalaista, oli roolit sitten miten päin tahansa. Hyviä huomioita sinulla tästä kirjasta kyllä, jäänee minulta aivan ehdottomasti näiden perusteella väliin.
VastaaPoistaLaura, hämmentävä kuvaa lukukokemustani hyvin. En edelleenkään osaa oikein suhtautua tähän kirjaan.
PoistaOlen myös itse kokunut aina välillä hämmennyksen hetkiä, kun odottaa joltain kirjailijalta tietyn tyyppistä tekstiä ja sitten saakin lukea jotain aivan muuta. Joskus se on iloinenkin yllätys, mutta tässä tapauksessa kuulostaa aika ikävältä. Kirjan aiheet eivät kuulosta siltä, että niiden verhoilu näennäiseen kepeyteen toimisi ollenkaan. Olen samaa mieltä kuin Laura, tämmöinen asetelma on liian ongelmallinen tällaiseen lähestymistapaan bloggauksesi perusteella (itse kirja on minulle aivan vieras joten en valitettavasti voi kommentoida omasta lukukokemuksesta käsin).
VastaaPoistaKirjavaras, Sehän on upeaa, jos kirjailija kirjoittaa sulavasti keskenään aivan erilaisia teoksia! Sadie Jonesilta olen lukenut vain Kotiinpaluun ja Kutsumattomat vieraat ja nehän ovat ihan eri maailmoista. Hyviä silti molemmat.
PoistaTässä tapauksessa mua kuitenkin jäi vaivaamaan juuri se, että ilmeisesti tämänkin piti olla huumoria...
Oli ihan pakko tarkistaa muualtakin, mitä tästä kirjasta sanotaan, kun mietin juuri sitä, että olitko jotenkin kirjailijan edeltävän teoksen perusteella odottanut virheellisesti samanlaista hauskuutta. Mutta tosiaan, kustantamo ilmeisesti ainakin markkinoi tätä hupikirjana. Ei kuitenkaan minustakaan tämän perusteella kovin hauskalta kuulosta. Tuntuu, että nykyään huumoria monesti väännetään asoista, jotka eivät välttämättä tarkemmin ajateltuina ole kovin hauskoja - vaan kaikkea muuta. Minua tässä naurattaa lähinnä tuo nimi Piipe - mikäs nimi se sellainen on olevinaan? :D
VastaaPoistaAnna, En muuten enää muista Piipen oikeaa nimeä. Piiamari? Piia-jotakin joka tapauksessa.
PoistaEn ole lukenut kumpaakaan teosta enkä taida lukeakaan. Kiitos, että kirjoitit tästä, että tiedän/-mme. Toki huumorintajuja on monenlaisia, mutta silti.
VastaaPoistaTuulevi, Avioliittosimulaattori oli todella hyvä! Sitä kyllä suosittelen kokeilemaan.
PoistaJäi vaivaamaan, että oliko kirja mielestäsi kirjoitettu samalla tyylillä kuin Avioliittosimulaattori, hauskaksi, vai sotkiko kuviota edellinen teos ja mahdollisesti kustantajan virheellinen markkinointi (viittaan Annan kommenttiin edellä)?
VastaaPoistaKuulostaa kyllä aika erikoiselta. Sinänsä on hienoa, jos kirjoitetaan niitäkin tarinoita, joissa tuodaan esille myös naisten tekemää vainoamista, mutta jos sen pitäisi olla jollakin tapaa hauskaa tai huvittavaa, niin sitten en kyllä ymmärrä.
Amma, Kyllä mun mielestä tämäkin on kirjoitettu sellaisella rennon letkeällä ja vetävällä otteella, kuin Avioliittosimulaattorikin. Sanailu on (paikoin) hauskaa ja jossain toisessa yhteydessä muutama Piipen tempauskin olisi ollut minusta hulvaton.
PoistaMinullakin on tämä lukulistalla, kun olen Avioliittosimulaattorin lukenut ja kesäteatterissakin nähnyt ja pidin sekä kirjasta että esityksestä. Olisiko tässä uudessa sitten kyse siitä, ettei ihmisten huumorintajut aina kohtaa? Todennäköisesti luen tämän kuitenkin, koska Avioliittosimulaattori.
VastaaPoistaJane, Tässä tapauksessa huumorintajut eivät todellakaan kohdanneet, mutta ihan tosissani kyseenalaistan sen, tarvitseeko aivan kaikesta huumoria repiäkään.
PoistaMusta huumori on taitolaji, eikä tämä kirja sellaiseksikaan ole luokiteltavissa.
On hämmentävää olla pitämättä jostain, mitä muut ylistävät hauskaksi. Minulle kävi juuri niin Pullo cavaa ja aurinkoa -teatteriesityksen kanssa. Hesari ylisti näytelmää hauskaksi ja minusta se oli aivan onneton. Kun kuusikymppinen nainen hokee lavalla "Vittu, vittu, vittu!" ei se minua naurata. On vain kovin helppoa yleisönkosiskelua.
VastaaPoistaJoskus kirjoissa käy aivan samoin. Niin paljon kuin Sophie Kinsellasta pidänkin, niin hänen Not So Perfect Life -kirjassaan myös kostettiin ja pidin sitä omien arvojeni vastaisena ja melkoisena muutoin niin tyylikkäälle kirjalle. Tulkitsin jutustasi, että Ei muisteta pahalla sisälsi juuri samaa.
Tämä on muuten jännä, minulle ei ollut oikein jäänyt tuosta Not So Perfect Lifesta mieleen tuo kostaminen vaikka nyt kun mainitset niin olihan se aikamoista. Minulle se meni kirjassa niin yli, että pystyin hymistelemään läpi vaikka totta puhuen Katien käytös oli ihan järkyttävää. Ymmärrän, miksi se voisi vieraannuttaa kirjasta.
PoistaKirsi, Minun piti oikein kunnolla kaivella muistiani, ennen kuin sain Kinsellasta päähäni tuon viittaamasi kostojutun! Olen samaa mieltä siinä, että siinäkin kirjassa kostaminen meni aivan liian pitkälle. Linnean tavoin mullekin se juttu oli kuitenkin niin överi (kuten useimmat muutkin jutut siinä kirjassa), että se oli helppo ikään kuin sivuuttaa. Onneksi siinä kirjassa oli paljon muutakin sisältöä, toisin kuin tässä.
PoistaNo huh huh! Kuulostaa aika karmivalta ja varmaan reaktiota (ainakin itselläni) vahvistaisi jos odottaisi kepeilyä. Ihmisillä on toisaalta välillä outo huumorintaju tai oikeastaan kauhea, viikonloppuna juuri ihmettelin kun yleisö nauroi varsin kylmäävälle Huojuva talo -esitykselle. Koska kyllähän vallankäyttö parisuhteessa on hauskaa? Niinpä niin.
VastaaPoistaTästä huolimatta Avioliittosimulaattorin voisin vaikka lukea, kiitos siis vinkistä!
Linnea, Se on varmaan totta, että ilman ennakko-odotuksia (tässä tapauksessa huumorioletusta) olisin voinut lukea tämän kirjan toisella tavalla.
PoistaAvioliittosimulaattorille suuret suositukset!