Normaaleja ihmisiä

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä
Otava 2020, 257s.
Suom. Kaijamari Sivill

On kirjoja, jotka jättävät jälkeensä epämääräisen ahdistuksen tunteen.
Kirjoja, joista on todella vaikea sanoa, olivatko ne edes hyviä.
Sally Rooneyn toinen suomennettu romaani, Normaaleja ihmisiä, on näitä kirjoja. Luin sen parissa päivässä ja se piti lujasti otteessaan, mutta ote tuntui ajoittain kuristavalta.

Mariannella ei ole koulussa ystäviä, Connell on yksi koulun suosituista oppilaista. Marianne on varakkaasta perheestä, Connellin äiti taas käy pari kertaa viikossa siivoamassa Mariannen kotona. Connellin isä ei ole koskaan ollut osa tämän elämää, Mariannen isä on kuollut. Näistä kahdesta, hyvin erilaisesta nuoresta, tulee pari. Tosin etenkin Connell haluaa pitää suhteen salassa muilta, varsinkin koulukavereilta. Molemmat jatkavat opintoja Dublinissa, missä roolit muuttuvat: Mariannesta tulee suosittu, kun taas Connellilla on vaikeuksia saada uusia ystäviä. Nämä kaksi ovat välillä yhdessä, eroavat, palaavat yhteen ja eroavat taas.

Jostain syystä minun oli todella raskasta käsitellä Mariannen ja Connellin suhdetta. Heillä oli ihanaa yhdessä, mutta silti yhdessä oleminen oli jotenkin todella hankalaa. Kommunikointi ei ole kummankaan vahvuuksia, mikä aiheuttaa kipeitä seurauksia.

Kirja kattaa neljän vuoden ajanjakson, noin ikävuodet 18-22. Näin nelikymppisen näkökulmasta sen ikäiset ovat tietysti "kamalan nuoria", mutta voi että kuinka tuollainen kipuilu ja pyristely tuntui silti tutulta.

Normaaleja ihmisiä ei ole mikään kepeä pikku kirjanen, mutta jotakin kiehtovaa siinä oli.