lauantai 9. toukokuuta 2020

Jademiekan arvoitus

Joonas Tolvanen: Jademiekan arvoitus
Otava 2020, 96s.
Kuvitus: Janne Kukkonen

Jademiekan arvoitus ei ehtinyt edes postilaatikosta sisälle, kun sitä jo alettiin lukea. Kuopus nappasi sen heti trampalle, siirtyi siitä kuistille ja lukea posotti koko kirjan yhdeltä istumalta. "Tosi hyvä! Parempi kuin yksikään Potter!" kuului pojan arvio kirjasta. (Hän on lukenut neljä ja puoli Potteria, joten vertailukohtaa löytyy.)

Jaakko ja Elias matkustavat vanhempiensa kanssa Kiinaan tapaamaan mummia, joka työskentelee Pekingin suurimmassa museossa. Poikien tutkiskellessa museoaluetta tapahtuu kuitenkin jotakin erikoista. Jaakko herää aivan vieraasta paikasta, Lanfen-nimisen tytön kotoa. Lanfen on löytänyt Jaakon tajuttomana keisarin puutarhasta edellisenä iltana. Pian Jaakon on uskottava, että hän on siirtynyt ajassa taakse päin. Mutta minne Elias on kadonnut ja kuinka pojat pääsevät takaisin omaan aikaansa?

Jademiekan arvoitus on nuorille lukijoille suunnattu seikkailukertomus. Siinä on mukavasti vauhtia ja jännitystä, tietoakin sulavasti tarinaan upotettuna. Teksti on helppoa, lauseet lyhyitä. Fontti on suurehko ja taitto ilmavaa, kuviakin on aika paljon.

Kiva seikkailu, joka oman testiryhmäni mukaan toimii loistavasti ainakin ekaluokkalaisille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti