maanantai 12. syyskuuta 2022

Meitä vastaan rikkoneet

Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet
Tammi 2022, 375s.

 

Jehovan todistajat on minulle aika vieras organisaatio, enkä tämän Camilla Nissisen kirjan myötä ole lainkaan aiempaa innostuneempi heidän toiminnastaan.

Kirjan päähenkilö, Silja, kasvaa tiukasti Jehovan katseen alla. Koulun lisäksi arkeen mahtuu käännytystyötä ja Raamatun tutkiskelua. Lukion jälkeen on turha lähteä jatko-opintoihin, kun ei maallisilla titteleillä ole paratiisissa mitään virkaa. Siljalla on kuitenkin ajatuksia ja kysymyksiä, joita ei ole soveliasta esittää ääneen. Miten kengurut päätyivät Araratin vuorelta, Nooan arkista Australiaan? On asioita, joihin Silja ei voi vaikuttaa ja asioita joihin voi. Syömishäiriö antaa Siljalle valheellisen olon siitä, että hän hallitsee tilanteen.

Meitä vastaan rikkoneet on todella upeasti kirjoitettu romaani. Vaikka aiheet ovat rankkoja ja suuria, kirja tuntuu melkein pehmeältä. Vähän kuin lukija olisi itsekin epätodellisessa sumussa.

2 kommenttia:

  1. Mietin jo eilen kirjakaupassa, että ostaisinko, mutta en ehkä halua omaksi. Kirjaston antimia odotellessa siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen jäänyt miettimään, että pitäisi nimenomaan hankkia omaksi :D Oli kyllä sen verran hieno kokonaisuus.

      Poista