Viivamaalari

Anne Leinonen: Viivamaalari

Atena 2013, 268s.

Arvostelukappale

"Naisen päivä alkaa hämmentävästi: tuttu ja rakas pihavaahtera on kadonnut - siis kadonnut, ei kaadettu - ja sinkkiämpäriä kantava maalarinainen käy sutimassa kotikadun poikki valkoisen viivan."

Viivamaalari on erikoinen kertomus, jossa maailma on sekä hyvin samanlainen että erilainen kuin tämä meidän tuntemamme. Työresurssitoimistossa järjestetään arpajaisia, joissa ihmisille arvotaan uudet työtehtävät usein ennalta määrätyksi ajaksi. Kotiakin voi joutua vaihtamaan, jos kirjeellä moisesta ilmoitetaan ja samalla periaatteella voivat muuttua perheet ja puolisotkin. Pitkään hoidettavana ollut nainen saa työmääräyksen, jonka mukaan hänen on ryhdyttävä käsitetaiteilijaksi. Nainen lähtee kysymään neuvoa valkoista viivaa maalaavalta naiselta.


Viivamaalarista kehkeytyi minulle melkoinen haaste. Aloitin sen kolmesti, ennen kuin sain luettua ohkaisen kirjan loppuun asti. Jokin kerronnassa hiersi ja harasi vastaan, ei suostunut soljumaan tajuntaani. Hetkittäin onnistuin ujuttautumaan kirjan maailmaan, mutta pian minut kampitettiin takaisin todellisuuteen.

Naisen (joka taisi jäädä nimettömäksi, sillä en millään saa päähäni tai pikaisella selailulla löydä hänelle nimeä) tarina etenee tasaisesti, melkein väsyneesti. Välillä lukijan ajatuksia sotketaan irrallisilla lyhytkertomuksentapaisilla, jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. Kirjan lopussa tunnelma muuttuu, mutta minulle se ei riittänyt. Olisin kaivannut enemmän pontta kertojaan alusta asti.

Minulle pettymys, mutta varmasti toisenlaiselle lukijalle hyvin mieluinen.

Rautasydän

Anne Leinonen & Miina Supinen: Rautasydän

Helsinki-kirjat 2011, 221s.

Rautasydän on ollut näkyvästi esillä kirjablogeissa elokuusta lähtien. Arvioita tulvi parhaimmillaan useampia saman päivän aikana, joten kirjan nimi ja kansikuva painuivat hyvin mieleen. Anne Leinoselta en ole lukenut aiemmin mitään, Miina Supiselta sekä Liha tottelee kuria, että Apatosauruksen maan. (Ensin mainitusta tykkäsin kovasti, Apatosaurus ei ollut ihan mun juttu.)

Rautasydän on takakannen mukaan "viihdyttävä ja romanttinen romaani rikoksesta, rakkaudesta ja tunteiden sokeudesta." Ja kylläpä kirja oli kaikkea tätä, mutta jotenkin höttöisellä tavalla. Leinonen ja Supinen ovat aiemmin kirjoittaneet yhteistyönä jatkokertomuksen naistenlehteen ja mielestäni Rautasydänkin muistuttaa sellaista. Henkilöhahmot jäivät jotenkin ohuiksi ja tapahtumat ryöppysivät hirveällä vauhdilla. Liikaa kaikkea liian pienessä tilassa minun makuuni.

Tämä kirja herätti ristiriitaisia tuntemuksia. Enimmäkseen en tykännyt siitä, koska oikeastaan mikään ei tuntunut uskottavalta (pieni, mutta oleellinen seikka: muutaman tuhannen asukkaan paikkakunnalla tuskin on Alkoa, sairaalasta puhumattakaan) ja varsinkin ah, niin komea-Janne oli vastenmielinen lemmenpuheineen, jotka olivat suoraan härskeistä harlekiineista. Mutta. Oli Rautasydämessä silti jotakin imua, koska sitä ei olisi malttanut jättää kesken millään. Tavallaan odotin koko ajan, että mitähän hullua seuraavaksi tapahtuu. Ennakkoon odotin jotakin vieläkin irrottelevampaa, se kun olisi sopinut Supisen tyyliin.