Viivamaalari

Anne Leinonen: Viivamaalari

Atena 2013, 268s.

Arvostelukappale

"Naisen päivä alkaa hämmentävästi: tuttu ja rakas pihavaahtera on kadonnut - siis kadonnut, ei kaadettu - ja sinkkiämpäriä kantava maalarinainen käy sutimassa kotikadun poikki valkoisen viivan."

Viivamaalari on erikoinen kertomus, jossa maailma on sekä hyvin samanlainen että erilainen kuin tämä meidän tuntemamme. Työresurssitoimistossa järjestetään arpajaisia, joissa ihmisille arvotaan uudet työtehtävät usein ennalta määrätyksi ajaksi. Kotiakin voi joutua vaihtamaan, jos kirjeellä moisesta ilmoitetaan ja samalla periaatteella voivat muuttua perheet ja puolisotkin. Pitkään hoidettavana ollut nainen saa työmääräyksen, jonka mukaan hänen on ryhdyttävä käsitetaiteilijaksi. Nainen lähtee kysymään neuvoa valkoista viivaa maalaavalta naiselta.


Viivamaalarista kehkeytyi minulle melkoinen haaste. Aloitin sen kolmesti, ennen kuin sain luettua ohkaisen kirjan loppuun asti. Jokin kerronnassa hiersi ja harasi vastaan, ei suostunut soljumaan tajuntaani. Hetkittäin onnistuin ujuttautumaan kirjan maailmaan, mutta pian minut kampitettiin takaisin todellisuuteen.

Naisen (joka taisi jäädä nimettömäksi, sillä en millään saa päähäni tai pikaisella selailulla löydä hänelle nimeä) tarina etenee tasaisesti, melkein väsyneesti. Välillä lukijan ajatuksia sotketaan irrallisilla lyhytkertomuksentapaisilla, jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. Kirjan lopussa tunnelma muuttuu, mutta minulle se ei riittänyt. Olisin kaivannut enemmän pontta kertojaan alusta asti.

Minulle pettymys, mutta varmasti toisenlaiselle lukijalle hyvin mieluinen.