The Duchess of Bloomsbury Street

Helene Hanff: The Duchess of Bloomsbury Street

(Julkaistu alunperin 1974)

Sphere 2011, 130s.

Luin äskettäin Helene Hanffin kirjeromaanin Rakas vanha kirja, johon rakastuin täysin. Postauksen kommenteissa Pekka vinkkasi kirjan jatko-osasta, jonka halusin luonnollisesti lukea mitä pikimmin. Onneksi joulu oli sopivasti tulossa ja sain hyvällä syyllä tilata omakseni tämän 84 Charing Cross Road -kaksoisniteen, josta löytyy myös tuo mainittu jatko-osa, The Duchess of Bloomsbury Street. (Voisinkohan selostaa tämän jotenkin vaikeammin? En oikein usko.)

The Duchess of Bloomsbury Street koostuu Helene Hanffin päiväkirjamerkinnöistä, jotka hän kirjoitti vieraillessaan Lontoossa vuonna 1971, jolloin 84 Charing Cross Road ilmestyi Iso-Britanniassa. Hanff oli haaveillut matkasta jo 15 vuotta, mutta aina matka piti perua milloin mistäkin syystä. Tälläkin kertaa kohtalo yritti heitellä kapuloita rattaisiin, sillä vain hiukan ennen matkaa Hanff joutui operoitavaksi, eikä toipumiselle jäänyt juurikaan aikaa. Sisukkaana naisena Hanff kuitenkin lähti Atlantin toiselle puolelle, lähipiirin kauhisteluista huolimatta.

Lontoossa Helene tapaa ystäviään, joita ei ole koskaan nähnyt, mutta jotka ovat tulleet läheisiksi kirjeenvaihdon kautta. Hän ei haikaile ostoksille tai pikavisiitille Pariisiin, sillä jokainen kulutettu punta tarkoittaa vähemmän aikaa Lontoossa. Helene on ihanan ennakkoluuloton ja tutustuu mielellään uusiin ihmisiin, eikä arastele lähteä tutustumaan erilaisiin (usein kirjallisiin) nähtävyyksiin.

En ole koskaan haikaillut ulkomaanmatkoille, mutta Helene Hanff kirjoittaa Lontoosta ja Iso-Britanniasta yleensäkin niin suurella lämmöllä ettei matkakuumeelta voi välttyä. Ehkäpä jonain päivänä moinen matka olisi mahdollinen. Ihana, eloisa ja hiukan haikeakin kirja, jonka lukemisesta jää pitkäksi aikaa hyvä mieli.

Rakas vanha kirja

Helene Hanff: Rakas vanha kirja

(84, Charing Cross Road, 1970)

Karisto 1982, 101s.

Suom. Anneli Tarkila

Jotkut kirjat ovat niin täydellisiä, ettei niistä haluaisi edes etsiä mitään moitittavaa. Sitä haluaisi vain nauttia tavalla tai toisella upeasta kerronnasta ja tarinasta, sivuuttaa mahdolliset vajavuudet. Helene Hanffin Rakas vanha kirja on täydellinen kirja. Erityisen täydellinen se on kaikille niille, jotka rakastavat kirjoja, kirjemuotoista kerronta, tosipohjaisuutta, englantilaisuutta, lämpöä ja huumoria.

Rakas vanha kirja olisi varmasti jäänyt minulta lukematta ilman Saran kerta kaikkisen ihanaa bloggausta. Kirjastossakaan en olisi tähän sattumalta törmännyt, sillä meidän kirjastostamme ei Rakasta vanhaa kirjaa löydy. Onneksi Kaustisen kirjastosta vielä löytyi. Luin tämän kirjaimellisesti yhdeltä istumalta. Normaalisti sellaiseen ei ole mitään mahdollisuuksia, mutta edellisessä raskaudessa vaivanneen raskausdiabeteksen takia minun piti käydä sokerirasituksessa ja sehän tietää kahden tunnin paikallaanoloa. Ilman lapsia. Pakkasin laukkuun kolme kirjaa, joista onnekseni valikoitui luettavaksi asti juuri tämä.

Amerikkalainen Helene Hanff päätti vuonna 1949 kokeilla onneaan muutamien loppuunmyytyjen kirjojen löytämiseksi ja kirjoitti siksi kirjeen Marks & Companyn antikvaariseen kirjakauppaan Lontooseen. Iloiseksi yllätyksekseen Hanff sai sekä vastauksen kirjeeseensä että muutaman kaipaamansa kirjan. Jatkossakin Hanff kääntyi kirjahankinnoissaan mieluiten merentakaisen antikvariaatin puoleen kuin paikallisten, huonokuntoisia kirjoja myyvien yritysten. Vähitellen kirjeet saavat henkilökohtaisemman, lämpimämmän sävyn ja Hanffin kirjeisiin alkavat vastata myös muut Marks & Companyn työntekijät. Jopa erään työntekijän vaimo ja naapurinrouva haluavat kirjoittaa Hanffille, josta ovat kuulleet niin paljon.

Kirjeet ovat lämpimiä ja rehellisiä, Hanffin kipakka huumori sai naurahtelemaan äneen niin että laboratorion penkillä vieressäni istuneet rouvat mulkaisivat ja supattivat hetken jotakin sanomalehden takana piilossa. Loppupuolella tirautin pienen, äänettömän itkunkin, mutta kaiken kaikkiaan kirja jätti jälkeensä ihanan onnellisen olon. (Sokerirasitus tosin sai voimaan pahoin liki koko päiväksi, mutta olin silti enemmän onnellinen.) Ai niin, niitä moitteita vielä. Olen pahoillani ainoastaan siitä, että kirjeitä ei ole enempää.

Rakas vanha kirja on muuten myös filmatisoitu vuonna 1987. En ole sitä nähnyt, mutta Anthony Hopkins voisi olla sopiva houkutin elokuvan katsomiseen. Luulen kyllä, että tätä elokuvaa on vielä vaikeampi saada käsiinsä kuin kirjaa.