Hakekaa kätilö! 3, Jäähyväiset nunnille

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! 3, Jäähyväiset nunnille

(Farewell to the East End, 2009)

Otava 2015, 364s.

Suom. Jaana Iso-Markku

Olen lukenut Jennifer Worthin muistelmien ensimmäisen ja toisen osan sekä katsonut näiden pohjalta tehdyn tv-sarjan. Kaikista olen pitänyt todella paljon, joten oli selvää että luen myös tämän viimeisen muistelmateoksen.

Jäähyväiset nunnille on hieno päätös muistelma-trilogialle. Worthin kerronta (ja Iso-Markun suomennos) on ihastuttavan jutustelevaa ja lempeää, tehden lukemisesta erittäin miellyttävää. Jäähyväiset nunnille on rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin aiemmatkin osat, eli Worth muistelee erilaisia asiakkaita, joita itse kohtasi ja joita hänen työkaverinsa kohtasivat. Vaikka tapahtumat sijoittuvat 50-luvulle, osa niistä kuulostaa niin uskomattomilta, että niiden luulisi kuuluvan jonnekin vielä kauemmaksi historiaan. Joistakin aiheista Worth on kirjoittanut syventäviä esseitä, jotka nekin ovat erittäin mielenkiintoisia ja helppotajuisesti kirjoitettuja.

Worth ja hänen työkaverinsa eivät toimineet pelkästään kätilöinä vaan he tekivät myös muita hoitotöitä, kuten kävivät antamassa insuliinipistoksia diabeetikoille. Lisäksi he pitivät äitiysneuvolan tapaisia vastaanottoja, joilla riitti asiakkaita tungokseksi asti.

Tässä kirjassa minua hätkähdytti eniten tarina ns. laivanaisesta. Satama-alue oli tiukasti suljettu naisilta kaikkina vuorokaudenaikoina, mutta eräänä yönä päivystysvuorossa ollut Chummy kutsuttiin kiireesti satamaan. Eräässä laivassa ilmoitettiin olevan nainen kovissa tuskissaan. Hytistä Chummy löysi häkellyttävän isokokoisen 35-vuotiaan naisen, joka tarkemman tutkimuksen jälkeen paljastui kärsivän synnytyskivuista. Naiselle koko raskaus oli täysi yllätys: hänhän huolehti ehkäisystä erittäin tarkasti! Chummylle selviää, että nainen on laivan kapteenin tytär, joka on 14-vuotiaasta asti kulkenut mukana isänsä laivalla ja työskennellyt miehistön palveluksessa. Naiselle hänen asemansa koko miehistön yhteisenä "kumppanina" on täysin luonteva ja hän kokee olevansa rakastettu: isäkin huolehtii ehkäisyvälineiden riittävyydestä - ja kapteenina hän on toki aina ensimmäinen, joka naista käyttää.

Vaikka tiedostan sen, että jotain samantapaista tapahtunee vielä nykyisinkin, en voinut olla järkyttymättä. Että oma isä tekee tyttärestään koko miehistön vapaasti käytettävissä olevan… niin, en edes osaa sanoa minkä.

Jäähyväiset nunnille on hyvin mielenkiintoinen kirja, joka lisää sitä kunnioitusta, jota Worthia ja hänen työtovereitaan kohtaan jo aiemmin tunsin. Worth ei muuten missään vaiheessa kehuskele omilla saavutuksillaan tai muulla tavoin kerjää huomiota, enemmänkin päinvastoin. Hän teki vain työnsä, niin hyvin kuin pystyi - ja niin tekivät kaikki muutkin.