Kalle Päätalo: Kunnan jauhot
Gummerus 1973 (4. painos), 563s.
Iijoki-kimppaluvun kanssa meinasi tulla kiire, kun muut kirjat ohittelivat jatkuvasti Kunnan jauhot lukupinossa. Vähän vitkuttelin kirjan aloittamisen kanssa siksikin, että edellinen osa päättyi kovin ankeisiin tunnelmiin ja pelkäsin tämän osan olevan ahdistavaa ja raskasta luettavaa. Yllättävää kyllä, Kunnan jauhot nappaa mukaansa heti ensi sivuilla.
Kallioniemessä ollaan lujilla Hemma-isän pahenevien luulotautien ja mustasukkaisuuden sekä koko ajan hupenevien rahavarojen kanssa. Isä on keuhkotautinsa jäljiltä niin kylmissään, ettei tarkene käymään edes pihan perällä vaikka pukisi kaikki kamppeensa päälleen, mutta pahinta on kasvava synkkämielisyys ja Riitu-äidin jatkuva kyttääminen. Riitu pääsee olemaan kahdenkesken Kallen kanssa vain pieniä hetkiä vedenhakureissuillaan, mutta avannollekin Hemma ryntää heti kohta tarkastamaan, ettei Riitu pääse juonimaan selän takana. Hemma näkee "merkityksiä" joka paikassa suksien ja sauvojen asennosta pyykkien kuivumisjärjestykseen. Kallea isän mielen järkkyminen tietenkin ahdistaa ja koulupäivätkin kuluvat pelonsekaisessa sumussa jännittäen sitä, saako isä hulluuskohtauksen vai ei. Hemman paluu savottahommiin ei suju Riitun toiveiden mukaan, mutta Kalle sentään pääsee Hiltu-Jakin mukana tukin uittoon. Rahoille onkin kova tarvis ja lopulta Riitun on sinnittelyistä huolimatta nöyrryttävä pyytämään kunnalta jauhoja.
Kyllä Kunnan jauhoissa kerrotaan - tietysti - paljosta muustakin, kuin isän sairastamisesta, sen aiheuttamista haasteista ja taloudellisesta ahdingosta. Kalle esimerkiksi innostuu kavereidensa kanssa Los Angelesin olympialaisista siinä määrin, että treenaavat itsekin ahkerasti erilaisia juoksumatkoja, korkeus-, pituus- ja seiväshyppyä, kuulantyöntöä ja kiekonheittoa. Kaikki aikuiset eivät katso hyvällä poikien koikkelehtimista, mutta se ei heidän intoaan lannista. Korttipiru alkaa vähän hellittää otettaan Kallesta ja monessa muussakin suhteessa Kalle kasvaa tämän kirjan aikana paljon.
Päätalon kielen elävyys jaksaa ihastuttaa edelleen. Luultavasti tämä veikeä kieli osaltaan tekee vaikeista aiheista lukijalle vähän vähemmän ahdistavia. Monta kertaa pysähdyin ihastelemaan jotakin erikoisen osuvasti kuvattua asiaa, kuten vaikka tätä: Jakin suussa ei tahtonut olla "puheille porstuata". Sehän on hirveän hyvin sanottu! Kerronta etenee aiemmista osista tutuksi tulleeseen hiukan sahaavaan tahtiin, tekisi mieleni sanoa reaaliaikaisena, mutta se ei haitannut ollenkaan. Ylipäätään Kunnan jauhoissa pysyy jännite sopivana koko kirjan ajan siten, ettei tylsistymisen hetkiä päässyt tulemaan.
(Kirjabingoon ruksaan "Yli 500 sivua".)
