Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maggie O'Farrell. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maggie O'Farrell. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Lucrezian muotokuva

 

Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva
S&S 2023, 428s.
Suom. Leena Ojalatva


Pidin todella paljon Maggie O'Farrellin Hamnetista, joten Lucrezian muotokuva oli pakko päästä lukemaan mahdollisimman pian. Jälleen kerran jätin takakansitekstinkin lukematta kokonaan, joten minulla ei ollut oikein aavistustakaan siitä, mitä oli odotettavissa. Paitsi että jotain historiallista.

Firenze, 1500-luvun puoliväli. Lucrezia de Medici on jo vauvana erilainen kuin perheen muut lapset. Ensimmäiset vuotensa hän viettää keittiön väen hoivissa, ennen kuin hänet huolitaan takaisin lastenhuoneeseen. Lucrezia saa elellä vapaahkosti perheensä kodissa, mutta isosiskon äkillinen kuolema muuttaa kaiken. Isosisko oli solmimassa nimekästä avioliittoa ja nyt sulho-parka jäi vaille morsianta. Vastoin tahtoaan Lucrezia luvataan samaiselle kosijalle ja aivan liian nuorena hän joutuu keskelle vierasta, juonittelevaa hovia. 

O'Farrell kuljettaa tarinaa taitavasti kahdessa aikakerroksessa. Jännite muovautuu tyylikkäästi ja pysyy yllä aivan loppuun asti. Lucrezian tilanne ahdisti ja hirvitti, vaikka välillä hänen ajatuksensa ja pelkonsa tuntuivat ihan hysteerisiltä. Ehkä ne olivat ylimitoitettuja, ehkä eivät.

Todella hyvä tarina, upea kerronta ja erittäin tasokas käännös.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Hamnet

Hamnet
Maggie O'Farrell: Hamnet
S&S 2022, 382s.
Suom. Arja Kantele

1580-luvun Englanti. Musta surma. Eräs nuori latinanopettaja, hansikkaantekijän poika, rakastuu hieman vanhempaan naiseen. Nainen on kiehtova ja omalaatuinen, hän näkee asioita ennalta ja hänellä on oma haukkakin. Miehen vanhemmat eivät miniäkokelaaseen ihastu, mutta se ei estä pariskuntaa perustamasta perhettä. 

Perhe kasvaa ja mies lähtee kokeilemaan onneaan Lontooseen. Perheen kaksosista toinen, vauvasta asti heiveröinen Judith, sairastuu vakavasti. Kaksoisveli Hamnet on hädissään ja yrittää löytää apua.

Tiedän, ettei tämä kirja kuulosta selostukseni perusteella juuri miltään. Mutta rakastin tätä alusta loppuun. O'Farrell kuljettaa tarinaa monessa ajassa, näkökulmia vaihdellen. Perheen isää ei mainita nimeltä kertaakaan, mutta lukija toki tietää, kenestä on kyse. Koin Hamnetin viehättävänä, kauniina, äärettömän surullisena mutta silti lohdullisena tarinana. Arja Kanteleen suomennos on kaikin puolin onnistunut, lukukokemus koskettava. Ja kansikin, huh miten tyylikäs ja tarinaan sopiva!

torstai 5. kesäkuuta 2014

Varoitus tukalasta helteestä

Maggie O'Farrell: Varoitus tukalasta helteestä
(Instructions for a Heathwave, 2013)
Schildts & Söderströms 2014, 287s.
Suom. Maija Kauhanen

Varoitus tukalasta helteestä pitäisi lukea kiireettömästi, mieluiten tukalassa helteessä. Minulla ei ollut lukemisen kanssa kiire, mutta helteiden jälkeen piinaavan koleaksi kääntynyt ilma ei oikein sopinut kirjan tunnelmaan. Ehkä tämä säätilan muutos aiheutti  myös sen, että lukeminen oli todella hidasta ja vaivalloista.

On kesä1976 ja Lontoossa paahdutaan painostavassa kuumuudessa. Vettä säännöstellään kuivuuden jatkuttua jo kuukausia ja elämä tuntuu tahmealta. Grettan mies, Robert, lähtee ostamaan sanomalehteä, kuten joka aamu, mutta tällä kertaa hän ei tule takaisin. Grettan ja Robertin jo aikuiset lapset kiiruhtavat äitinsä tueksi ja etsimään kadonnutta isäänsä. Sisarusten välejä hiertää asia jos toinenkin ja muutamassa päivässä paljastuu erinäisiä salaisuuksia, niin omia kuin muidenkin.


Aoife joutuu vastustamaan halua kiristellä hampaitaan, heittää jotakin seinään. Miksi yksi vuorokausi perheen seurassa kykenee alentamaan ihmisen takaisin murrosikään? Jatkuuko tämä taantuminen vielä entisestään? Menettääkö hän tästedes kymmenen vuotta päivässä?

O'Farrellin kerronta on jälleen kerran taidokasta. Riordanin perheenjäsenet tuntuvat uskottavilta samoin heidän välisensä ristiriitaiset suhteet. Teksti ja käännös ovat hyvää kieltä, tarina on uskottava ja kiehtova. Silti jokin tässä kirjassa tökki vastaan. Ehkä lukuhetki oli täysin väärä, sillä en lukiessanikaan osannut nimetä kirjasta mitään vikoja. Pidin kaikesta, mutta en tarpeeksi. Lukeminen oli tosiaan kamalan hidasta ja jatkuvasti kaipasin jotakin nimeämätöntä piirrettä, joka olisi napannut minut kunnolla kirjan tapahtumiin mukaan.

Varoitus tukalasta helteestä kärsi väärästä lukuhetkestä, mutta on silti suosittelujen arvoinen kirja.

maanantai 12. elokuuta 2013

Käsi jota kerran pitelin

Maggie O'Farrell: Käsi jota kerran pitelin
(The hand that first held mine, 2010)
Schildts & Söderströms 2013, 391s.
Suom. Maija Kauhanen
Arvostelukappale

Eletään 50-luvun puoliväliä ja yliopistosta pois potkittu Alexandra Sinclair on äärimmäisen turhautunut. Sisaruksia vilisevä maalaistalo keskellä ei-mitään ahdistaa, eikä elämä vanhempien valvovan katseen alla ota sujuakseen. Räiskyvä neiti pakkaa tavaransa ja muuttaa Lontooseen, jossa unelmilla on mahdollisuus toteutua.

Nykypäivän Lontoossa Tedin ja Elinan elämä on juuri muuttunut suuresti esikoisen synnyttyä. Dramaattinen synnytys on melkein koitunut Elinan kohtaloksi, eikä vauva-arki tahdo lähteä sujumaan. Muistikin toimii vähän sinne päin. Pian myös Tedin muisti alkaa tehdä tepposia.

Olen lukenut Maggie O'Farrelilta aiemmin yhden kirjan, The vanishing act of Esmé Lennox, josta pidin sen verran paljon, että halusin ehdottomasti lukea tämän juuri suomennetun teoksen. Näissä kahdessa kirjassa olikin yllättävän paljon samoja piirteitä, selkeimpänä kahdelle aikakaudelle jakautuneet tarinat, jotka jollakin tavalla liittyvät toisiinsa. Tälläkin kertaa olin paljon kiinnostuneempi menneisyyteen sijoittuvasta tarinasta, joka oli koskettava, elämänhaluinen ja surullinen. O'Farrell on kertojana taitava. Jollakin ilveellä hän saa tarinan kuulostamaan sopivasti taianomaiselta, vaikka mitään yliluonnolliseen viittaavaakaan kirjassa ei tapahdu. Tunnelma on kuitenkin hämmästyttävän seesteinen ja vangitseva, niin että lukeminen oli miellyttävää vaikka loppujen lopuksi en kirjaan suuremmin ihastunutkaan.

Kun sain kirjan luettua, oloni oli lähinnä hämmästynyt. Ja hivenen pettynyt. Tuntui tyhmältä, että loppuratkaisu oli niin ennalta-arvattava, että jopa minä sen tajusin liian pian. Vaikka kirja ei olekaan kohtuuttoman paksu, siitä olisi silti voinut karsia paljon pois. Etenkin Elinaan keskityttiin valtavan paljon, lopulta aika turhaan. Tietysti oli mielenkiintoista huomata, että kirjassa oli suomalaissukuinen henkilö, mutta suomalaisuuteen ja Elinan äiti-suhteeseen kulutetun sivumäärän perusteella olisi voinut olettaa, että Elina olisi ollut kovinkin keskeinen henkilö. (No hyvä on, kyllähän hän oli keskeinen henkilö, mutta nuo sivujuonteet olivat epäoleellisia juonen kannalta.)

Hömelö olo ei ota väistyäkseen. Taitavasti kerrottu, mutta tylsähkö tarina.

EDIT: Ahaa! Luin juuri kirjan kansilievetekstit ja näköjään Elina oli nimenomaan tärkeä henkilö ja se, mitä minä pidin kirjan tärkeimpänä juonena (Ted) ei ollutkaan niin oleellinen kuin luulin. No, tässä sen näkee: jokainen lukee kirjan omasta lähtökohdastaan ja tekee omat tulkintansa. Minä tulkitsin selvästikin väärin. :)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

The Vanishing Act of Esme Lennox

Maggie O'Farrell: The Vanishing Act of Esme Lennox
Headline Review 2006, 277s.

Tästä kirjasta kiinnostuin, kun Satu kirjoitti siitä tammikuun lopulla. Pari klikkausta play.comissa ja kirja löytyi postilaatikosta. Vähän vain aioin selata, mutta tulin lukeneeksi koko kirjan saman tien.

Edinbourghilainen Iris saa puhelun läheisestä mielisairaalasta. Tietämättään Iris on merkitty lähiomaiseksi Esme Lennoxin papereihin ja koska laitosta ollaan sulkemassa, tiedustellaan häneltä aikooko Iris kenties majoittaa Esmen kotiinsa. Iris ei ole koskaan kuullutkaan Esmestä ja järkyttyy kuullessaan tämän olevan alzheimeria sairastavan isoäitinsä, Kittyn, sisko. Milloin ja miksi Esme on mielisairaalaan joutunut? Miksi hänestä ei ole koskaan puhuttu mitään?

Tarina etenee Esmen muisteluina, hänen sisarensa katkonaisina ajatuksina sekä Iriksen kertomana. Yllättävän toimiva ratkaisu. Koukuttava tarina ja hyvin kerrottu, mutta ihan täysin en hurmaantunut. Olisin halunnut kuulla paljon enemmän Esmen ja Kittyn lapsuudesta Intiassa, nuoruudesta sekä heidän vanhemmistaan. Toisaalta taas Iriksen elämä ei kiinnostanut juuri ollenkaan...

Lukemisesta teki jollain lailla satumaisen kirjasta vienosti löyhyvä, mieto hajustetun kirjepaperin tuoksu. Toisaalta leikkihuoneesta non-stoppina raikuva Popsi popsi porkkanaa vähän rikkoi tunnelmaa...