Hyvät aikeet

 

Mari Manninen: Hyvät aikeet
Miksi autamme ja mitä siitä seuraa?
Atena 2020, 227s.

Äkkiseltään on helppo kuvitella, että auttaminen on aina hyvä asia. Mutta edes auttamisesta ei seuraa väistämättä tai pelkästään hyvää. Myös auttamisen motiiveja kannattaa pysähtyä pohtimaan. Toimittaja Mari Manninen kirjoittaa vetävästi auttamisen monista muodoista ja auttamiseen liittyvistä haasteista. Miksi romanikerjäläisen näkeminenkin saattaa ärsyttää enemmän kuin herättää autaamisenhalua - ja miksi on yksiselitteisen väärin edes puhua romanikerjäläisistä?

Hyvät aikeet käsittelee paitsi auttamisen motiiveja, myös auttamisen kulttuurisia eroja. Beninissä pyydetään apua ja avustuksia ja myöskin odotetaan hyväosaisemman auttavan. Kiinassa hyödynnetään verkostoja varsin auliisti, mutta pidetään myös tarkasti muistissa ketä on autettu, jotta "auttamistilit" voidaan myöhemmin tasata. Toiset tekevät hyväntekeväisyystyötä pelastaakseen Viipurin koirat, toiset tekevät hyväntekeväisyysmatkoja orpokoteihin.

Missä kohtaa auttaminen muuttuu ongelmaksi? Ihannetapauksessa ei tietenkään missään vaiheessa. Manninen avaa kuitenkin esimerkiksi ns. orpokotiturismia. Orpokotejakin toki voi auttaa, mutta auttajan olisi hyvä tehdä taustatyönsä huolella. Esimerkiksi jos orpokoti antaa ilman taustatutkimusta avustajan ulkoilla lasten kanssa, pitäisi hälytyskellojen soida. Ylipäätään jatkuvasti vaihtuvat aikuiset voivat olla lapsille enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Puhumattakaan siitä, että osa orpokodin lapsista ei ole orpoja laisinkaan.

Mannisen kirjoitustyyli on erittäin lukijaystävällistä. Hän pistää itsensä peliin, mikä tekee tekstistä ikään kuin helpommin nieltävää. Mikäli kirjoittaja keskittyisi kertomaan epäkohdista ja auttamisen oikeista tavoista, olisi lopputulos helposti paasaava. 

Hyvät aikeet on koukuttavaa luettavaa, joka pistää ajattelemaan. Toivottavasti myös toimimaan.

 

 

Yhden lapsen kansa

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa
Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret
Atena 2016, kesto 6h 5min
Lukija: Pinja Flink

Huh huh.
Tiedättekö sen tunteen, kun joku kirja nostattaa palan kurkkuun ja vedet silmiin heti alkumetreillä? Tieto-Finlandialla palkittu Yhden lapsen kansa on niitä kirjoja. Mari Manninen on koonnut yksiin kansiin koskettavia, järkyttäviä ja ilahduttaviakin kertomuksia siitä, miten Kiinassa harjoitettu yhden lapsen politiikka on käytännössä vaikuttanut perheisiin. Manninen korjaa muutamia yleisiä harhakäsityksiä, kuten muun muassa luvut siitä, minkä verran lapsirajoituksilla on lopulta ollut vaikutusta väestönkasvuun. Ennen kaikkea Manninen antaa äänen perheille, mutta ei hän unohda virkamiestenkään näkökulmaa.

Yhden lapsen politiikka otettiin Kiinassa käyttöön vuonna 1979 ja siitä luovuttiin (siirtymällä kahden lapsen politiikkaan) vuonna 2015. Käytännössä oli olemassa erilaisia liennytyksiä, joiden perusteella perhe saattoi saada luvan toiseen lapseen. Ensimmäistäkään lasta ei saanut hankkia oman aikataulun mukaan, vaan raskaudelle piti hakea lupa jo etukäteen. Ehkäisyä ja aiemmin jopa naisten kuukautiskiertoa seurattiin siihen palkattujen työntekijöiden voimin. Naisilla saatettiin teettää raskaustestejä säännöllisin väliajoin ja karmeimmissa tapauksissa naisia pakotettiin abortteihin vielä raskauden loppumetreillä. Ehkäisyvälineet ovat ilmaisia, mutta aborttiluvut ovat silti hirvittävän korkeita. Kiinassa abortteja mainostetaankin melkein kuin kauneushoitoloita länsimaissa ja niihin suhtaudutaan melkein kuin hammaslääkärikäynteihin.

Yhden lapsen kansa on täynnä hätkähdyttävää ja silmiä avaavaa tietoa. Tiesin, että Kiinassa miesten ja naistenvälinen suhdeluku on vääristynyt (muistini sanoo, että 140 miestä sataa naista kohti, mutta en vanno varmaksi) ja naisista on jopa pulaa. Kaikille naimahaluisille miehille ei siis löydy vaimoa Kiinasta, vaan puoliso voidaan hakea vaikkapa naapurimaista. Sitä en tiennyt, että jos perheet kielloista huolimatta hankkivat (tai onnistuivat hankkimaan) enemmän kuin sallitun määrän lapsia, näistä lapsista piti maksaa varsin korkea sakkomaksu. Jos sakkoon ei ollut varaa, lapsi jäi ilman virallisia papereita, eikä hänellä ollut oikeutta käydä koulua tai mennä palkkatöihin. Syntyvyyden pienentyminen on aiheuttanut myös väestöpyramidin vääristymisen: vanhusten määrä työikäisiin suhteutettuna on jo nyt liian korkea.

Onneksi seassa on positiivisiakin asioita: vaikka tyttövauvoja on abortoitu, hylätty ja jopa surmattu, on yhden lapsen politiikasta ollut tytöille myös etua. Ainoasta lapsesta on haluttu pitää hyvää huolta ja tarjota tälle hyvä koulutus, oli sukupuoli kumpi tahansa, ja nykyisin myös tytöt voivat kouluttautua hyviin ammatteihin.

Yhden lapsen kansa on sujuvaa ja helppolukuista kieltä, mikä tekee lukemisesta (tai äänikirjan kyseessäollessa kuuntelemisesta) vaivatonta. Sisältö onkin sitten jo aivan eri asia. Se vaatii sulattelua vielä kirjan loputtuakin.