Lintuhäkin muotoinen soittorasia

J.S. Meresmaa: Lintuhäkin muotoinen soittorasia
Osuuskumma 2019, 32s.

Lintuhäkin muotoinen soittorasia on pikkuruinen kirja, joka näyttää hämäävän romanttiselta ja vaarattomalta. Kirjan sivun mittaiset tarinat eivät kuitenkaan ole hempeän lemmekkäitä, vaan kukin omalla tavallaan yllättävä.

Joskus uusien kenkien ostaminen saattaa jälkikäteen kaduttaa tai lahjaksi saatu lohikäärmekorvakoru olla muutakin kuin koru. Yksinäisyyteen saattaa löytyä hyvin erikoinen ratkaisu, kunhan vähän aikaa odottaa ja sietää pientä särkyä. Naapurista kuuluva, monetta päivää jatkuva vauvan itku taas on niitä asioita, joille voi olla melkeinpä mahdotonta tehdä yhtään mitään.

Tykkäsin näistä pikkutarinoista ihan älyttömästi. Takana oli harvinaisen raskas päivä ja tuntui kuin koko kroppa olisi halunnut siivilöityä sängyn läpi johonkin pimeään ja rauhalliseen paikkaan. En jaksanut kannatella tavallista kirjaa, mutta tätä jaksoin. Onneksi.

Hirviöasiakaspalvelu

Anni Nupponen: Hirviöasiakaspalvelu
Osuuskumma 2016, 33s.

Hirviöasiakaspalvelusta olen kuullut paljon hyvää ja ilahduin kovasti, kun sain sen nyt kirjamessureissulla hankituksi. Lukeminen toki ilahdutti vielä enemmän, sillä nämä sadan sanan raapaleet ovat  loistavia.

Jos on työskennellyt minkäänlaisessa asiakaspalvelussa, sitä tietää että asiakastilanteet voivat olla hyvinkin yllättäviä. Hirviöasiakaspalvelussa ongelmat ovat luonnollisesti vielä monipuolisempia. Nupposen raapaleet ovat enimmäkseen litteroituja puhelimessa tai chatissa käytyjä vuoropuheluita hirviöasiakaspalvelun työntekijän ja asiakkaan välillä. Raudanlujalla ammattitaidolla hirviöasiakaspalvelussa osataan neuvoa kuinka toimia esimerkiksi medusan kivetettyä Salli-tädin, kuka omistaa feenikslinnun ja millainen demonivakuutus sopisi juuri sinun tarpeisiisi.

Lukija pääsee seuraamaan myös paria  hirviöasiakaspalvelun työntekijöiden tauolla käymää keskustelua, jotka muistuttavat kyllä paljon mitä tahansa kahvihuonekeskustelua, mutta ovat nekin vähän erikoisempia.

Tykästyin Hirviöasiakaspalveluun kovasti. Jutut ovat lyhyitä, mutta silti ihan ehjiä ja toimivia. Tiiviissä vuoropuheluissa vitsi pysyy tuoreena ja terävänä, mikä on tietysti lukijan etu. Erityismaininta vielä J.S. Meresmaan suunnittelemalle kannelle, jossa komeilee ylväs kotka (tai joku tarunhohtoisempi siivekäs) näpsäkkä mikrofoni-kuuloke-yhdistelmä päässään.

Tuonen tahto

Hanna Morre: Tuonen tahto
Osuuskumma 2016, 131s.

Hanna Morren esikoiskirja Tuonen tahto on tunnelmaltaan vahva, kiivaasti etenevä kertomus lapsen menettämisestä. Tämän lukeminen olikin aiheensa puolesta äärimmäisen ahdistavaa luettavaa, enkä siksi halunnut heittäytyä täysin tarinan vietäväksi.

Tytti ja Timo joutuvat tilanteeseen, johon kukaan ei haluaisi: heidän tyttärensä menehtyy jäädessään rattijuopon yliajamaksi keskellä suojatietä. Pariskunnan avioliitto on aina ollut täydellinen, ainakin sivusta seurattuna. On hyvät tulot, kaunis koti ja se lapsikin kruunaamassa koko komeuden. Ainon kuolema saa kuitenkin kulissit heilumaan kiivaasti.

Osasin odottaa kauhua ja yliluonnollisia juttuja, joten niihin olin varautunut. Tunnetasolla tämä taas yllätti, sillä jostain käsittämättömästä syystä kuvittelin, että tätä lukiessa korkeintaan pelottaisi. Mutta pelon lisäksi ahdisti sietämättömän paljon, kammotti ja hirvitti.

Teksti on sulavalukuista, vaikka preesensiin tottuminen viekin minulta aina jonkin aikaa. Lisäksi etenkin kirjan alussa minua häiritsi asioiden ja paikkojen liian tarkka nimeäminen. Hetken tuntui, kuin kirjassa olisi tuotesijoittelua kun muun muassa Tytin käyttämä muki, kaulakoru, työpaikka ja auton huoltamo oli nimetty tarkalleen.

Kokonaisuutena Tuonen tahto on kuitenkin ehjä ja toimiva. Erityisesti pidin siitä, kuinka ne yliluonnolliset elementit hiipivät mukaan vähän kuin varkain. Kansikin on harvinaisen osuva - ja ahdistava.

Tulen tyttäriä

Maria Carole: Tulen tyttäriä

Osuuskumma 2014, 358s.

Voi, kuinka paljon pidän siitä hetkestä kun tajuan lukevani odotuksiani parempaa kirjaa! Tartuin Tulen tyttäriin sillä asenteella, että lukaisenpa tässä välissä vähän kepeää romantiikkaa fantasiamaailmasta. En ole vuosiin pitänyt itseäni fantasian ystävänä, sillä jotenkin koen raskaaksi sen uudenlaisen maailman opettelun, joten myönnän jopa hienoisen nihkeyden itsessäni. Mutta kas! Maria Carolen Tulen tyttäriä käynnistyikin niin mutkattomasti ja elävästi, että pian jo ihmettelin mikä siinä fantasiassa muka niin haastavaa on.

Tulen tyttäriä kertoo Naarnista, tulen sukua olevasta sotilaasta, joka on kuitenkin väsynyt taistelemaan. Sattuman kautta Naarni päätyy syrjäiseen Susikulman taloon, jossa asuu pienen poikansa kanssa Emma, tavallinen ihminen. Emmassa on jotain sellaista, mitä kenessäkään muussa ei ole: tietty tuoksu. Palvelusaikaa on kuitenkin jäljellä vielä kymmenen vuotta, eikä yhteisen elämän aloittaminen ole mutkatonta tai välttämättä edes mahdollista.

Romanttisten juonikuvioiden rinnalla kulkee tarina vuorella olevista jumalista, joista yhden jälkeläinen Naarnikin on. Totuus jumalista selviää Naarnille ikään kuin sattumalta.

Yritin lukiessa keksiä sopivaa sanaa kuvaamaan lukukokemusta. Kovin vajailta kuulostavat kaikki nämä muistiin merkityt adjektiivit, mutta minulle Tulen tyttärien lukeminen oli ainakin luontevaa, vaivatonta, kiehtovaa, ihanaa, helppoa, tyydyttävää (mitähän olen tällä hakenut?) ja koukuttavaa. Harmitti, kun oli pakko käyttää aikaa siivoamiseen ja ompelemiseen, vaikka olisin mieluiten vain lukenut ja hykerrellyt hyvän tarinan parissa.

Yksi parhaista puolista tässä kirjassa oli ehdottomasti romantiikka ja seksikohtaukset. Carolella on harvoille suotu taito kuvata seksiä varsinaisesti kuvaamatta sitä. Turhan usein seksikohtaukset ovat tyyliä "hänen lemmensauvansa upottautui naisen kosteana odottavaan aromipesään", mikä saa koko touhun kuulostamaan kokkaamiselta tai muuten vain epäkiinnostavalta. Tulen tyttärissä suhtautuminen seksiin on niin luontevaa, ettei mitään vaihekuvauksia tarvita. Vähillä sanoilla Carole onnistuu tekemään selväksi senkin, milloin on kyseessä rakastelu, milloin ihan vain sutjakka aamupano. Tästä seuraavasta lainauksesta välittyy kauniisti aistillisuus ja halu:

"Jatketaanko?" hän kysyi kun Emma raotti silmiään.
Emma nyökkäsi lähes huomaamatta ja korjasi asentoaan. Tällaisina hetkinä Naarni tiesi osaavansa luoda liekin.

Tulen tyttäriä on kokonaisuutena toimiva ja ehjä. Kirjan maailmaa ei missään vaiheessa suuremmin selitellä lukijalle, vaan laajojen kuvailujen sijaan ympäristö tehdään eläväksi pienillä, osuvilla huomioilla ympäristöstä. Kaikki tässä toimii. Jos voisin lukea Tulen tyttäriä uudestaan ensimmäisen kerran, yrittäisin järjestää mahdollisimman pitkän, häiriöttömän lukuajan. Olisi ollut mahtavaa kulkea tämä matka ilman pyykki-, imurointi- ja kokkaustaukoja.