Näkymättömät - Tositarinoita mielikuvitusystävistä

Verna Kovanen: Näkymättömät
Vernace Production 2016, 139s.
Englannin kielinen käännös: Kasper Salonen

Noin kuusi vuotta sitten meillä puhuttiin kovasti lapsen uudesta ystävästä, Aista. Ai oli noin nelivuotias tyttö ja kuulemma tosi kiva. Hän ei koskaan käynyt meillä, mutta hänelle lähetettiin usein postia. (Yksi kirje on säilynyt kaikki nämä vuodet!) Enimmäkseen Ai oli ihan harmiton tapaus, mutta vanhempana oli välillä hankalaa suhtautua koko asiaan. Etenkin silloin, kun lapsi oli saanut kutsun Ain luokse yökylään, eikä hän voinut ymmärtää miksi ei saa mennä. Jonkin aikaa, ehkä muutaman kuukauden, Ai oli niin paljon esillä puheissa, että pikkuveli ilmoitti hänenkin saaneen uuden ystävän, jonka nimi oli Ai Kakkonen. Yhtä huomaamatta kuin Ai saapui, hän myös katosi jonnekin. Verna Kovasen kaunis ja koskettava valokuvakirja Näkymättömät innosti muistelemaan Aita ja Ai Kakkosta yhdessä lasten kanssa.

Näkymättömät esittelee kuvin ja lasten omin sanoin kolmentoista lapsen mielikuvitusystävät. Kovanen on saanut kuvattavakseen kolmetoista ihanan persoonallista lasta, joiden mielikuvitusystävätkin ovat kukin omanlaisiaan. Lealla on ihanan pörröinen kissa, Vernerillä pikkuinen toukka, Caishalla lauma pokémoneja, Ullalla Ii-pappa ja Jenivellä teini-ikäinen rokkari Zezzee. Kovanen on selvästi voittanut lasten luottamuksen puolelleen, sillä tuskinpa mielikuvitusystäviä kenelle tahansa esiteltäisiin saati sitten heittäydyttäisiin kuvattavaksi. Lasten omat kertomukset ystävistään ovat nekin välittömiä ja suloisia.

Kirjan lopussa on lastenpsykiatri Janna Rantalan essee mielikuvitusystävistä. Tästä esseestä olisi silloin vuosia sitten ollut paljon apua! Olisi ollut helpottavaa kuulla, että mielikuvitusystäviä on hyvin monilla muillakin, eikä sellaisen ilmestyminen tarkoita että lapsen mielikuvitus olisi jotenkin liian aktiivinen tai todellisuudentaju hämärtynyt. Rantala antaa myös muutamia vinkkejä siihen, kuinka suhtautua mielikuvitusystäviin:

"Aikuinen voi puhua ystävästä ja ottaa hänet lapsen toivomalla tavalla huomioon, mutta ei lähteä johtamaan leikkiä. Emmehän nappaisi sutia taidemaalarin kädestä, vaikka teos ei ihan vastaisi omaa näkemystämme. Vanhemman tehtävä ei ole kuvitella lapsen puolesta, kaapata Näkymätöntä itselleen, vaan malttaa olla leikissä mukana vähän, ihan kuin."

Hauskana loppusilauksena kirjaan on liitetty eräänlainen mielikuvitysystävälle tarkoitettu ystäväkirja, jota lapsi voi yhdessä aikuisen kanssa täyttää.

Näkymättömät on laadukas ja taidolla tehty dokumentti aiheesta, josta ei ehkä suoranaisesti vaieta, mutta ei paljoa puhutakaan.

Nikki Sixxin maailma

Nikki Sixx: Nikki Sixxin maailma

(This is Gonna Hurt. Music, Photography, and Life Through the Distorted Lens of Nikki Sixx 2011)

Like 2012, 240s.

Suom. Miki Peltola

Nikki Sixxin maailma on vaikeasti luokiteltava kirja. Se sisältää runsaasti Sixxin valokuvia, jonkin verran lyriikoita, muistelmia ja muutakin mietiskelyä. Olen lukenut Mötley Crüen Törkytehtaan, joten käsitykseni Nikki Sixxistä perustuu pitkälti tuohon kirjaan (musiikkimakumme kun ei oikein kohtaa). Sixxin Heroiinipäiväkirja kyllä löytyy hyllystäni, mutta se on niin ahdistava, etten ole päässyt alkua pitemmälle. En siis tiedä, kuinka paljon tässä kirjassa on toistoa Heroiinipäiväkirjaan verrattuna, mutta muutama juttu oli tuttu jo Törkytehtaasta.

Tähän kirjaan tartuin pitkälti kuvien vuoksi. Sixx kertoo kirjassa moneen kertaan, kuinka hän näkee kauneutta usein siinä, mikä muiden ihmisten silmissä on rumaa. Sixx onkin käynyt kuvaamassa bordelleissa ja suurten kaupunkien syrjäisimmillä kujilla, eikä omien sanojensa mukaan liiku missään ilman kameraa. Kuvat ovatkin kauniita, mutta myös sellaisia, joita ei ehkä menisi seinälleen kehystämään. (Pikkusiskon mielestä kuvat olivat pelottavia.) Malleina on mm. raajarikkoja, kodittomia ja muita laitapuolenkulkijoita, mutta toki mukana on kuvia bändikavereista, Nikki Sixxistä itsestään sekä hänen ex-naisystävästään Kat Von D:stä. Ensiksimainittujen kuvien kohdalla tunsin melkeinpä syyllisyyttä, sillä minulle - kuten varmaan meille kaikille - on pienestä asti hoettu, ettei erilaisia ihmisiä saa tuijottaa ja nyt tuntui kuin olisin tirkistellyt kiellettyjä juttuja.

Groteskeja kuvia ja muutama hyvä oivallus elämästä.

Where Children Sleep

James Mollison: Where Children Sleep

Chris Boot Ltd 2010, 117s.

Juuri niin hieno, kuin odotinkin.

Kannattaa etsiä käsiinsä ja lukea.

Ja muuta en sitten osaa sanoakaan.

Tietoa tekijästä ja osa kuvista on nähtävillä täällä.