Eve Hietamies: Yösyöttö
Otava 2010, 383s.
Eve Hietamiehen Yösyöttö on ollut lukulistalla ilmestymisestään asti. Idea vauvan kanssa yksin jäävästä isästä ei kuulosta varsinaisesti hauskalta, mutta erilaiselta kuitenkin.
Antti Pasasen vaimo, Pia, ei ole oikeastaan koko raskauden aikana nauttinut olostaan tai osoittanut minkäänlaista innostusta tulevasta lapsesta. Kun lapsi on syntynyt ja tuore perhe on lähtemässä kotiin, Pia hyppääkin taksiin ja jättää Antin selviämään itsekseen. Muutaman päivän jälkeen Pia tulee takaisin kotiin, mitään selittelemättä. Isyyslomansa jälkeen Antti palaa töihin, mutta eräänä päivänä töistä palatessa hän löytää vaimonsa oksentamassa jotakin sinistä keittiössä: Pia on syönyt konetiskiainetabletteja. Vaimo viedään sairaalaan ja sieltä suljetulle osastolle. Koska toipumista ei tunnu tapahtuvan ollenkaan, Antti jää hoitovapaalle ja opettelee vauvaperheen arjenpyörittämistaidot.
Vaimon tilasta ei ole helppoa kertoa muille. Erään naisen tiedustellessa, missä Antin vaimo on, tämä toteaa vaimonsa kuolleen. Työkaverilleen Peipolle Antti kuitenkin kertoo totuuden:
"Ajattelin piruuttani sanoa sen suoraan, tai ehkä enemmänkin itselleni ääneen.
- Hullujenhuoneella. Tai ei vielä, mutta siirretään tänään.
Peippo nyökkäsi. - Niin minunkin ex-tyttöystävä.
- Hullujenhuoneella?
- Kymmenettä vuotta.
Tuijotin Peippoa. - No jumalauta! Et ole kauheesti puhunut siitä. Mites se voi?
Peippo vilkaisi. - Ihan hyvin.
- Varmaan rankkaa.
- Kenelle?
- Sulle? Sille? Vittu minä tiedä, kenelle se on kaikista rankinta. Mun vaimo on ollu hullu vasta vuorokauden. Kerro sinä, kun tiedät.
Peippo mulkaisi. - Ei se mikään hullu ole.
- Hullujenhuoneella?
- Niin. Hoitajana.
Äkkiä tunsin itseni jumalattoman väsyneeksi."
Hietamies kirjoittaa humoristisesti ja tarkkanäköisesti. Pidin etenkin siitä, miten naiset ja naisten jutut kuvattiin miehen näkökulmasta. Vauva-aikoja kuvataan mielestäni hyvin realistisesti, samoin kuin tuoreen vanhemman epävarmuutta. Raskainta oli se, miten huonosti yhteys sairaalan ja omaisten välillä toimi. Ihanko oikeasti sairaala ei ilmoittaisi lähimmälle omaiselle potilaan kotiuttamisesta? Vaikka lähtökohdat ovat synkät, Yösyötöstä jää positiivinen kuva ja hyvä mieli. Monessa kohtaa lukiessa tuli mieleen Anna-Leena Härkönen, jotain samaa näiden naisten tyyleissä minusta on.
En ole tainnut koskaan lukea Eve Hietamiestä, mutta tähän saattaisin tarttuakin!
VastaaPoistaMinä pidin tästä paljon. Näin lapsettomana ihmisenä sitä osasi samaistua oikein hyvinkin päähenkilön ihmetyksiin, hymyilytti, välillä vähän ahdisti ja itkettikin. Aidon oloinen kirja.
VastaaPoistaHietamieheltä on tulossa keväällä uusi kirja, nimeltään Tarhapäivä, voisikohan se olla jatkoa tälle?
Villasukka kirjahyllyssä, suosittelen lämpimästi! Myös Puolinainen on erittäin hyvä.
VastaaPoistaNorkku, Olisipa kiva, jos tuo Tarhapäivä olisi jatkoa tälle! Pitääkin laittaa vihkoon ylös, että muistan keväämmällä seurata kirjauutuuksia kirjastossa.
Luin tämän tuoreeltaan silloin kun esikoiseni oli muutaman kuukauden vanha ja muistan ulvoneeni naurusta ja tirauttaneeni muutaman kyyneleenkin. Olen myös ikuisesti kiitollinen siitä, että luin tästä kirjasta kurkunpääntulehduksesta, enkä siis saanut slaagia kun vauva sai sen.
VastaaPoistaTarhapäivä on jatkoa Yösyötölle! Sitä siis odottelemaan:)
Amma, olet kyllä lukenut tämän kirjan sitten ihanteelliseen aikaan! :) Ja itse mietin juuri tuon kurkunpääntulehduksen kohdalla, että jos meidän pojille joskus moinen tulee, niin nyt tiedä mitä tehdä.
VastaaPoistaJipii jatko-osalle! :)
Minä sain tämän kesällä naapurilta ja ajattelin, että olisi kiva lukaista jonakin päivänä (nimenomaan lukaista, kun moni on sanonut, että on sellaisen nautittavan nopealukuinen välipalakirja). Sitten huomasin tuon Tarhapäivän ja päätin lukea tämän ennen sen ilmestymistä. Pian siis jo! Kiva kuulla, että kirja miellytti sinua - ja monia kommentoineitakin.
VastaaPoistaKaroliina, Yösyöttö oli kyllä todella nopealukuinen myös minunlaiselleni hidastelijalle. Kivaa kuulla sinunkin ajatuksiasi tästä kohta puoliin! :)
VastaaPoista