Lionel Shriver: Poikani Kevin
(We Need to Talk About Kevin, 2003)
Avain 2011 (pokkari), 544s.
Suom. Sari Karhulahti
Huh huh.
Olen juuri lukenut melko väkevän kirjan, josta on todella vaikea sanoa yhtään mitään. Kaikki tuntuu liian vähältä. Varoitan mahdollisista juonipaljastuksista jo tässä vaiheessa.
Eva kirjoittaa kirjeitään aviomiehelleen ja käy niissä läpi tapahtumia ja elämää, jotka edelsivät heidän poikansa tekemää koulusurmaa. Eva käy läpi kaikki vuodet avioliiton alkuajoista nykyhetkeen.
Tunnustan, että ensimmäiset noin 300 sivua olin hämilläni ja pitkästynyt. Jo kirjan alussa on lukijallekin selvää, mitä Kevin tulee tekemään ja pikkutarkat selostukset tämän vauva-ajasta tuntuivat liian venytetyiltä. En tuntenut Evaa kohtaan minkäänlaista sympatiaa, vaikka Kevin vaikutti kaikkea muuta kuin helpolta lapselta. Kevinin kasvaessa hänen tekonsa ja luonteensa alkoivat hirvittää, mutta edelleen minua tylsistytti. Mies luki tämän kirjan ennen minua ja tsemppasi koko ajan vieressä, että lue nyt vain loppuun asti, haluan päästä puhumaan tästä. Joten jatkoin lukemista, vaikkakin vähän hampaat irvessä.
Tunnustan, että ensimmäiset noin 300 sivua olin hämilläni ja pitkästynyt. Jo kirjan alussa on lukijallekin selvää, mitä Kevin tulee tekemään ja pikkutarkat selostukset tämän vauva-ajasta tuntuivat liian venytetyiltä. En tuntenut Evaa kohtaan minkäänlaista sympatiaa, vaikka Kevin vaikutti kaikkea muuta kuin helpolta lapselta. Kevinin kasvaessa hänen tekonsa ja luonteensa alkoivat hirvittää, mutta edelleen minua tylsistytti. Mies luki tämän kirjan ennen minua ja tsemppasi koko ajan vieressä, että lue nyt vain loppuun asti, haluan päästä puhumaan tästä. Joten jatkoin lukemista, vaikkakin vähän hampaat irvessä.
Sitten tapahtui muutos. Eva alkaa odottaa toista lasta ja pelko tuon tulevan lapsen puolesta puristi sydänalaa siitä asti. Olin varma, ettei tuolle lapselle käy hyvin. Pikkusiskon synnyttyä Kevin on lähinnä välinpitämätön, kuten aina. Silti pelkäsin lukea eteenpäin, vaikka samalla suorastaan ahmin tekstiä ja kääntelin sivuja kiihtyvällä vauhdilla. Ikävä kyllä pelko ei ollut turha.
Kun Eva pääsee kirjeissään viimein Kevinin tekoon, sen torstain tapahtumiin, minulla oli vähän pettynyt olo. Tässäkö tämä nyt sitten on? Mutta tämähän oli tiedossa alusta asti...
Uskokaa tai älkää, mutta vedän tähän väliin Marley & minä -elokuvan. Katsoimme sen aikoja sitten ystävien suosituksesta. He kehuivat leffaa estoitta ja totesivat itkeneensä enemmän kuin minkään toisen elokuvan kohdalla. Katsoimme leffan ja odotimme jotakin dramaattista. Lopputekstien alkaessa tuijotimme mieheni kanssa toisiamme silmät ihmetyksestä suurina: mitä meiltä meni ohi? (Myöhemmin kuulin, että sitä koiran kohtaloa olisi pitänyt surra. Minä pelkäsin koko ajan lasten puolesta, joten en edes yrittänyt kiintyä koiraan.)
No, pelkäsin siis että Poikani Kevinin kanssa kävisi samoin: kirja loppuu ja minä odotan edelleen sitä iskua palleaan. Eipä olisi tarvinnut pelätä. Kyllä se isku nimittäin tuli - ja lujaa. Oikeastaan tuli sellainen iskujen sarja.
Uskokaa tai älkää, mutta vedän tähän väliin Marley & minä -elokuvan. Katsoimme sen aikoja sitten ystävien suosituksesta. He kehuivat leffaa estoitta ja totesivat itkeneensä enemmän kuin minkään toisen elokuvan kohdalla. Katsoimme leffan ja odotimme jotakin dramaattista. Lopputekstien alkaessa tuijotimme mieheni kanssa toisiamme silmät ihmetyksestä suurina: mitä meiltä meni ohi? (Myöhemmin kuulin, että sitä koiran kohtaloa olisi pitänyt surra. Minä pelkäsin koko ajan lasten puolesta, joten en edes yrittänyt kiintyä koiraan.)
No, pelkäsin siis että Poikani Kevinin kanssa kävisi samoin: kirja loppuu ja minä odotan edelleen sitä iskua palleaan. Eipä olisi tarvinnut pelätä. Kyllä se isku nimittäin tuli - ja lujaa. Oikeastaan tuli sellainen iskujen sarja.
Kun suljin kirjan, vaihdoimme miehen kanssa katseita - tällä kertaa tyystin erilaisen kuin Marley-leffan jälkeen. Voin kertoa, että keskustelumme ei sitten kuitenkaan kehittynyt kovin monisanaiseksi, vaan koostui lähinnä keskeneräisistä lauseista.
- Eikö ollu vähän...
- No oli!
- Varsinkin siinä lopussa.
- Niinpä!
- Huh huh.
- Niinpä...
Minä luin tämän pari vuotta sitten ja oli tosiaan vaikuttava, hurja kirja. Ja todella mieleenpainuva!
VastaaPoistaTuli ihan kylmät väreet kun luin arvosteluasi tästä minun yhdestä vuosikausien TOP3 -kirjasta.
VastaaPoistaHuh tosiaan, Poikani Kevin on huikea monella tapaa ja jää kyllä iholle pitkäksi aikaa.
Se hiipivä pelko oli kyllä hurja... Muistan toivoneeni, että kävisi jotenkin toisin. Varsinkin Kevinin sisaren tapaus kosketti.
VastaaPoistaMuistan lukeneeni jostain, että kirjasta on tehty leffakin ihan viime vuonna. En tosin tiedä haluaisinko nähdä tätä elokuvaa...
Hrrr.... hyvin kuvattu! Minä haluaisin nähdä leffankin, mutta olen iloinen, että luin kirjan ensin; olen varma ettei elokuva voi olla ainakaan parempi.
VastaaPoistaLeffa tulee teattereihin nyt lopputalvesta/keväällä.
VastaaPoistaOlen nähnyt siitä muutaman trailerin ja täytyy sanoa, että Kevinin näyttelijävalinta on kyllä puistattavan autenttisen oloinen, siis sen mikä mielikuva itselle tuli kirjaa lukiessa. Saas nähdä, pystyykö katsomaan..
Tämä on kyllä mieletön kirja. Minulle se oli tosin sitä jo ihan alusta asti, eli pidin tosi paljon Evasta ja hänen pohdinnoistaan ilman lopun sokkiefektejäkin. Mutta olihan ne tosi ainutlaatuiset sitten, kun sinne päästiin. Hui.
VastaaPoistaTämä oli taitavasti kirjoitettu, loppu tuli ihan puun takaa, vaikka sitä lukiessani ajattelin että olisihan tämä nyt pitänyt arvata.
VastaaPoistaMinustakin alku oli vähän pitkäveteinen kun ainoa kiinnostava (ja samalla käsittämätön) asia oli Evan kärsivällisyys Kevinin suhteen. Itse olisin häipynyt maisemista hyvinkin pian.
Tämä kirjahan on varmaan myynyt ajankohtaisella aiheellaan, mutta todellisten rikosten taustaa ja jälkimaininkeja tämä tuskin kuitenkaan kuvaa kovinkaan hyvin kun Kevin kuvataan jo vauvasta jonkinmoisena psykopaattina ja siltä pohjalta hänen rikoksena on tavallaan vain jatkumoa.
Sanna, Ei tätä taida tosiaan ihan heti unohtaa. Shriver taitaa päästä muillakin kirjoillaan lukulistalle.
VastaaPoistaSusa, Minä yritin etsiä kirjalle hyllystä uutta paikkaa, vähän sivummalta, että pikkuisen nopeammin haihtuisi tämä ahdistus.
Norkku, Siskon osa oli kyllä kamala :( Elokuva on tosiaan jo ilmestynyt ja minä (+mies) aion sen katsoa. En vain osaa kuvitella, että elokuvaan olisi saatu sama jännite... Mutta saa nähdä.
Booksy, Leffa on tosiaan minullakin katsontalistalla. Mies kyllä kritisoi näyttelijävalintoja, mutta Imdb:n 7,8 arvosana on kuitenkin ihan lupaava.
Karoliina, Näin jälkikäteen kirjan alku tuntui täysin tarpeelliselta. Tuskin tunnelataus olisi kerennyt tiiviimmässä muodossa kehittyä näihin mittoihin. Kiitos sinun poistoperjantaisi minunkin tuli tämä luettua!
Réa, Vaatii todellakin taitoa saada tällaiseen kirjaan yllättävä loppu! Keviniltä osasi odottaa mitä tahansa kamalaa, mutta viimeisillä sivuilla huomasin jopa sääliväni häntä. Vähän vain, mutta silti.
Minä en tiedä, haluanko/uskallanko mennä katsomaan leffan (trailerin olen nähnyt)... Kirjassa arvasin pari keskeistä juonenkäännettä liian aikaisin, mutta eipä se vienyt tehoa: luin kirjan heti kun se suomennettiin ja vieläkin muistan sen hyvin!
VastaaPoistaHei Maija olipas värisyttävä postaus! Tämä vakuutti entisestään etten lue kirjaa enkä katso elokuvaa (tai elokuvasta en ole ihan varma). Joskus on näin laitettava raja itselle. Aion kyllä lukea pari muuta kirjaa, joissa käsitellään samantyyppisiä aiheita.
VastaaPoistaJenni, minä en arvannut etukäteen oikeastaan mitään. Alussa kuvittelin, ettei mitään arvattavaa olisi tulossakaan ja lopussa olin niin keskittynyt lukemaan lisää, etten ehtinyt arvailla.
VastaaPoistaSara, Ehkä elokuva on siinä mielessä "helpompi" vaihtoehto, että leffoissa tunnelma harvoin yltää yhtä vahvaksi kuin kirjoissa. Ja joskus on hyväkin osata rajoittaa katsomisiaan/lukemisiaan. (Minä en voi enää katsoa kauhuelokuvia, vaikka nuorempana en juuri muuta olisi halunnut katsoakaan. Nyt tiedän jo etukäteen, että kaikki kauheuden jäävät kummittelemaan pitkäksi aikaa...)
Ihan tajuttoman hieno blogikirjoitus yhdestä upeimmasta kirjasta evö! :-)
VastaaPoistaHuhhuh.
Paula, voi kiitos kehuista! :) Ja kirjan tekemä vaikutus tuntuu vain kasvavan ajan kanssa.
VastaaPoista(TÄMÄ KOMMENTTI SPOILAA!)
VastaaPoistaVaikka siitä on jo hetki, kun itse olen tämän lukenut, niin aika samat tunnelmat oli täällä! Alku pitkästytti tooooooooodella, mutta kun päästiin vauhtiin niin kirja vei mukanaan. Itse en aavistanut siskon kohtaloa, mutta toisaalta hyvä niin! Tiesin toki, että jotain tapahtuu, mutta sellaista vielä kaiken lisäksi.
Mielestäni loppu oli "virkistävän" erilainen. Kuitenkin usein tällaisissa päädytään itsemurhiin, joten oli jotenkin kutkuttavaa, ettei niin käynyt.
Mutta vahva kirja. Yksi lemppareitani!
Katri, en muuten itse osannut edes pelätä itsemurhan mahdollisuutta! Mutta se olisi tosiaan ollut liian helppo loppuratkaisu.
VastaaPoistaTuo loppu oli kyllä.. huh huh.
VastaaPoistaVahva, kammottava. Luin juuri. Tiesin, mitä on tulossa ja kuitenkaan en. Tuo teidän keskustelunne summaa aika hyvin.
Linnea, Minulla tulee vieläkin kylmät väreet, kun muistelen tätä kirjaa... Jään mielenkiinnolla odottamaan postaustasi tästä!
VastaaPoista