maanantai 19. tammikuuta 2015

Kerro minulle jotain hyvää

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
(Me Before You, 2012)
Gummerus 2015, 473s.
Suom. Heli Naski

Luin viime vuonna Jojo Moyesin kirjan Ole kiltti, älä rakasta häntä ja vaikka en kirjaan suoranaisesti rakastunutkaan, jätti se jälkeensä hyvän mielen. Lukeminenkin oli mukavan joutuisaa, joten oli selvää, että Moyesin tulevatkin kirjat jossain vaiheessa lukisin. Kun pian ilmestyvän Kerro minulle jotain hyvää -kirjan ennakkokappale sitten tupsahti postilaatikkoon, pakkasin sen mukaan viikonloppureissulle ja luinkin samaisen viikonlopun aikana.

Lou on elänyt koko 26-vuotisen elämänsä kotikylässään, suuren linnan kupeessa vanhempiensa, vaarinsa sekä siskonsa ja tämän 5-vuotiaan pojan kanssa. Pitkäaikainen poikaystävä Patrick on muuttunut leppoisasta löhöilijästä himourheilijaksi, jonka päässä pyörii lähinnä hiilihydraatit ja proteiinit, ei niinkään tyttöystävä tai varsinkaan mahdollinen kosinta. Lou ei ole opiskellut ammattia, eikä hänellä ole ollut mitään hinkua matkustella ulkomailla tai kotimaassakaan. Viimeiset kuutisen vuotta hän on työskennellyt paikallisessa kahvilassa, jonka omistaja kuitenkin yks kaks ilmoittaa sulkevansa paikan seuraavana päivänä. Lou etsii kiivaasti töitä, mutta niitä on kovin niukasti tarjolla. Lopulta hänet pestataan neliraajahalvaantuneen miehen henkilökohtaiseksi avustajaksi puolen vuoden sopimuksella. Tuon työsuhteen aikana Lou oppii näkemään itsensä uudella tavalla.

Kerro minulle jotain hyvää on paljon parempi ja enemmän kuin kannen perusteella odotin. Kansi näyttää kepeältä ja vähän höpsöltä, mutta tarina ei olekaan chick litille ominaiseen tapaan suoraviivaisen selkeä. Kerronta on nautinnollisen sulavaa ja lukeminen erittäin helppoa. Ja se tarina. Ai että, kuinka se vei mukanaan hyvin pian, eikä päästä lukijaansa aivan helpolla. Vaikka kirjan voikin lukea viihteellisenä hömppänä, on kirjalla myös vakavammat teemansa.

Pidin tästä kirjasta valtavan paljon. Se on mielestäni huomattavasti parempi kuin edellinen suomennettu teos niin sisällöltään kuin rakenteeltaankin. Tarinakin on monessa mielessä uskottavampi ja äärimmäisen koskettava. Ne kirjan mukana tulleet nenäliinat olivat ehdottomasti tarpeellisia. Tosin minun oli turvauduttava myös särkylääkkeeseen, sillä itkemisestä tulee aina kova päänsärky.

Ihana, ajatuksia ja tunteita herättävä lukukokemus.

14 kommenttia:

  1. Tykkäsin ensimmäisestä kirjasta ja odotan tätä uusinta kovasti kirjastosta :)

    VastaaPoista
  2. Minäkään en suoranaisesti rakastunut tuohon ensimmäiseen suomennettuun, mutta kyllä se sen verran viihdyttävää ja mukavaa luettavaa oli, että täytyy tämäkin lukea - hyvä että kirjoitit, en olisi muuten tajunnutkaan tällaisen ilmestyneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, En ole aivan varma kirjan virallisesta ilmestymispäivästä. Nettikirjakaupoissa näkyy olevan vielä ennakkotilattavissa, mutta kustantamon sivuilla ilmoitetaan kirjan ilmestyvän tammikuussa, joten eiköhän tämän pian saa käsiinsä. :)

      Poista
  3. Itken aika harvoin kirjan äärellä, mutta saapa nähdä miten tämän kanssa käy. Luen kirjaa parhaillani, tosin alkukielisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, Minä taas itkeä tihrustan todella helposti, mutta tämä kirja sai vollottamaan ääneen. :) Kyllähän tämä on tavallaan ennalta-arvattava, mutta hyvä silti.

      Poista
  4. Minusta on hienoa, että tämä kirja suomennettiin. Luin kirjan parisen vuotta sitten ja se oli eka Moyesilta lukemani kirja. Minä en kovin herkästi itkeä tirauta lukiessani, mutta joskus kyllä. Tämän kirjan kohdalla kostui nessu. Minusta tässä kirjassa on juuri ne piirteet tuotu ihanalla tavalla esille, joista chick litissä pidän. Minähän en pahemmin kys. genren kirjoja lue, mutta kun luen niin mielellään tällaista, jossa on sisältönä muutakin kuin ihmissuhdesekoilua ja koheltamista (sitä koheltamista en jaksa oikein ollenkaan). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, minullekin chick lit on sellainen genre, että aika vähän on tullut vastaan sellaisia minulle mieluisia kirjoja. (En kyllä voi väittää, että olisin hirveän aktiivisesti jaksanut sellaisia etsiäkään.) Mutta en tahdo jaksaa mitään biletys-pettämis-stressi-shoppailu -systeemejä, vaan tällainen vähän vakavampi asetelma toimii paremmin.

      Minä itken todella helposti, mutta ihan tällaista päänsärkyitkua ei hirveän usein tule vastaan.

      (Asiaa sivuten: mies osti Haloo Helsingin levyn ja siltä löytyi niin kaunis ja surullinen biisi, että melkein hirvitti ajaa siinä tunnemyrskyssä. Jos joskus on hetki ylimääräistä aikaa, niin luulen että pitäisit biisistä Kevyempi kantaa.)

      Poista
  5. Nenäliinat ja särkylääkkeet lupaavat hyvää. :D Minulla on vielä edellinenkin suomennettu Moyes lukematta, mutta haluan lukea nämä kummatkin. Jokin näissä kirjoissa houkuttelee, vaikka en luekaan nykyisin "hömppää" juuri ollenkaan. Mutta onneksi näissä on se vakavampikin puoli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, Molemmat kirjat kannattaa kyllä lukea, vaikka minusta tämä onkin rakenteeltaan paljon toimivampi eikä aivan niin ennalta-arvattava :) Tässä uudessa on myös sitä vakavampaa sisältöä, minkä johdosta suosittelisin tätä mieslukijoillekin - ellei kansikuva olisi niin puhdasta hömppää.

      Poista
  6. Luen tosi vähän hömppää, chic-litiä, mutta Jojo Moyes kuuluu luettaviin. Eilen sain tuon muhkean kirjan Piispansormuksen kera. Ehdin jo miettiä vanhojen kirjojen pariin siirtymistä, kun ei minusta ole e-kirjaan. Olen kurkkuani myöten täynnä erilaisia näyttöjä, mikroskooppia (lajimäärityksiä) jne. Silmät valuivat vettä jo eilisen, ja tuskin kirja takia, kun Kuokkamummoa kesytin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, toivottavasti viihdyt tämän parissa! :)

      Poista
  7. Täälläkin tarvittiin Nessuja luku-urakan aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, nenäliinat ovat aina onnistuneen lukukokemuksen merkki! :)

      Poista