Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman

Laura Honkasalo: Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman

Kirjapaja 2014, 197s.

Nuukaillen eli kuinka pelastin lompakkoni ja maailman oli minulla lainassa ja noin vuosi sitten, mutta muut kirjat kiilasivat sen edelle sellaiseen tahtiin että kirja palautui lukemattomana kirjastoon. Joulun aikaan jostakin muistui mieleeni, että tämä on edelleen lukematta ja nyt oli lukumotivaatiokin oikeassa asennossa.

Nuukaillen keskittyy huomattavasti omaa kukkaroa enemmän maailman pelastamiseen. Monihan voi pitää ekologisuutta kalliina, mutta loppujen lopuksi melko moni ekologinen valinta on iloksi myös henkilökohtaiselle taloudelle. Sinänsä aihe on totta kai mielenkiintoinen ja ehdottomasti aiheellinenkin, mutta minä olisin kaivannut nimenomaan niitä arkisia vinkkejä, joilla raha ehkä pysyisi paremmin omalla tilillä.

Honkasalon täytyi perehtyä kulutustottumuksiinsa ja talousasioihin yleisemminkin aiempaa tarkemmin, kun hän jäi kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Tässä kirjassa hän kertoo, kuinka he ovat hyödyntäneet mm. luonnon antimia ruoanlaitossa, ruokakaappien sisältöä kauneudenhoidossa ja erilaisia kierrätysryhmiä ja kirppiksiä vaatteiden ja muiden pakollisten hankintojen metsästämisessä. Luvut keskittyvät yhteen aihepiiriin kerrallaan ja jokaiseen aiheeseen paneudutaan vähintääkin kohtuullisesti.

Meidän viisihenkinen perhe elelee tilastollisesti katsoen köyhyysrajan tuntumassa, mutta arki on silti suhteellisen turvattu. Laskut saadaan maksettua ajallaan, nälissään ei ole tarvinnut olla ja luottotiedot ovat kunnossa. Silti, koska niiltä yllättäviltä rahanmenoilta ei voi välttyä, olisi mahtavaa, jos säästössä olisi jonkinlainen pienikään hätävara. Lasten suhteen tilanne on aika lailla ihanteellinen: kaikki ovat poikia ja suvusta ja kaveripiiristä löytyy hitusen vanhempia poikia, joilta olemme saaneet valtaosan lasten vaatteista ja urheiluvälineistäkin. Minä en viihdy vaatekaupoilla, vaikka käyttövaatteita onkin liian vähän. Tälläkin hetkellä haaveilen kyllä uusista ja ehjistä vaatteista, (etenkin kengistä!) mutta on kuulkaas helppo säästää tässä asiassa kun on mittasuhteiltaan vääränlainen. Olen myös jääräpäinen, joten jos en löydä mieluista, olen mieluummin ilman. Itse voisi toki tehdä sopivia vaatteita, mutta halpaa hommaa ei ole sekään. Aikuisen vaatetta ei ihan kangasmetristä saa tehtyä ja kaksi metriä maksaakin jo sen verran, ettei epäonnistumisenriskin huomioiden tunnu järkevältä kuluttaa uuden vaatteen hintaa pelkkään kankaaseen.

Minun heikko kohtani ovat tietenkin kirjat. Niitä on talon lähes kaikissa huoneissa ja vaikka säännöllisesti pistän niitä kiertoonkin, kokonaismäärä lisääntyy jatkuvasti. Koen tavallaan "ansaitsevani" kirjat, sillä olen karsinut rutkasti turhiksi kokemistani menoista. En esimerkiksi käy kampaajalla tai kauneushoidoissa, en osaa meikata tai laittaa hiuksia. Hiukset pesen palashampoolla, joka kestää pienen ikuisuuden ja tulee valtavan paljon edullisemmaksi kuin halvimmatkaan nestemäiset shampoot. Luontainen pihiys auttaa myös paljon hillitsemään rahan käyttöä. Vaikka haaveilisinkin jostakin kivasta asiasta X, voin hyvinkin kavahtaa hintaa niin paljon että kaikki mielenkiinto haihtuu.

En useinkaan ymmärrä, miksi pitäisi hankkia uusi tavara, vaikka entinenkin vielä ajaa asiansa. Minulla on esimerkiksi noin kuusi vuotta vanha puhelin, jota mieheni häpeää valtavasti. Minusta tämä on kiva: punainen ja helppo käyttää. Akkukin kestää liki viikon. Tosin viime viikonloppuna mummulareissulla tapahtui sekin epätodennäköinen asia, että akku loppui ja laturi oli unohtunut kotiin. Kotona uudelleen ladattu puhelin olikin päättänyt, että se ei halua tätä vuotta nähdä ja niinpä kännykkäni elää sinnikkäästi vuotta 2014. Mainitsinkin jo hankalat mittasuhteeni ja niihin liittyen voin kertoa, että minulla on käytössä noin vuonna 2005 ostetut maiharit. Ne eivät ole enää järin edustavan näköiset, mutta kuitenkin ehjät - ja mikä tärkeintä - jalkaani sopivat. Uusille asioille sytyn todella hitaasti, joten mainontakin puree hyvin harvoin.

Pääsääntöisesti olen Honkasalon käsittelemistä asioista samoilla linjoilla. Esimerkiksi tavaramäärän vähentämisen edut ovat selkeät. En kuitenkaan ymmärrä, miksi erilaiset muistot olisivat pahasta? Jos haluaa säästää lapsen tekemiä askarteluja, niin keneltä se on pois? Kenelle niistä muka olisi enemmän iloa kuin meidän perheelle? Tavallaan ymmärrän, että joku ei kaipaa niitä muistojuttujakaan, mutta minusta on aivan mahtavaa, että olen voinut esitellä lapsilleni äidin minulle tekemän hellemekon vuodelta -80 ja muutaman rakkaimmista pehmoleluista. En myöskään haluaisi kotini näyttävän hotellilta tai munkin kammiolta, jossa ei olisi mitään ylimääräistä tai persoonallista.

Vaikka Nuukaillen ei tarjonnutkaan sellaisia säästäväisyysvinkkejä kuin minä olisin kaivannut tai edes juurikaan uutta tietoa, oli se joka tapauksessa ajatuksia herättävä kirja. Kiehtovinta oli tutustua vanhoista kodinhoito-oppaista otettuihin lainauksiin ja vinkkeihin, joista monet olisivat hyvin käyttökelpoisia edelleen.