Risainen elämä. Juice Leskinen 1950-2006

Antti Heikkinen: Risainen elämä. Juice Leskinen 1950-2006

Siltala 2014, 462s.

Antti Heikkisen kirjoittama jykevä elämäkerta Juice Leskisestä on kaikin puolin onnistunut teos. Tuskinpa Suomen aikuisväestöstä löytyy sellaista ihmistä, jolle Leskinen olisi täysin tuntematon tapaus. Viimeistään hänen musiikistaan löytyy se yhdistävä tekijä: vaikka ei Viidennestätoista yöstä tai Syksyn sävelestä erityisesti pitäisikään, tuttuja lauluja ovat molemmat varmasti kaikille. Risainen elämä paitsi kertaa Leskisen tuotteliaan uran, valottaa hänen yksityiselämäänsä.

Juice Leskinen syntyi Juankoskella, missä kaikki tunsivat pitkän tukan kasvattaneen nuoren miehen vähintään ulkonäöltä. Isäpuolen ilmaantuminen teki kotielämästä vaikeaa, eivätkä rakkaussuhteetkaan pelkkää auvoa olleet. Kovin ovat ripustautuvia ja painostavia nuoren Leskisen rakkausrunot. Tampereelle Leskinen lähti opiskelemaan kielenkääntäjäksi, mutta vaikka hän olikin kielissä lahjakas, jäi virallinen kääntäjän pätevyys saamatta. Biisejä syntyi, löytyi muusikkotuttavia, kasattiin bändi, tehtiin keikkaa ja levy. Juice Leskinen muistetaan parhaiten muusikkona, mutta hän oli paljon enemmänkin. Sanataiteilija kuvaa häntä parhaiten. Ihmisenä Leskinen saattoi olla hurmaava, hauska ja erittäin itsevarma. Toisaalta hän osasi olla myös hankala, tyly ja erittäin epävarma itsestään.

Voisin toki kerrata Leskisen elämää tässä vaikka kuinka paljon, mutta siihen hommaan en lähde. Heikkinen on tehnyt niin taidokasta työtä tämän kirjan kanssa, että kehotan tarttumaan siihen. Risainen elämä ei ole rakenteeltaan perinteisin elämäkerta, jossa edetään määrätietoisesti syntymästä kuolemaan ja kerrataan siihen väliin mahtuvat suuret tapahtumat. Toki näiden kansien välistä nämäkin tiedot löytyvät, mutta lähestymistapa on ihmismäinen: ääneen pääsevät Leskisen tunteneet ja hänen kanssaan työskennelleet ihmiset. Heikkinen on haastatellut tätä kirjaa varten liki sataa Juice Leskisen läheistä sukulaisista työtovereihin, (joista kaikki eivät kuitenkaan ole halunneet jakaa muistojaan omalla nimellään), käynyt läpi Leskisen tuotannon ja tutustunut laajaan oheisaineistoon keikkatallenteista lehtijuttuihin. Heikkinen ei edes yritä asettua objektiivisen tarkkailijan rooliin, vaan tekee rohkeasti omia tulkintojaan ja antaa omien mielipiteittensä näkyä. Tämä on mielestäni rohkea, mutta oikea ratkaisu.

Minä olin Leskisen muusikkouran huippuvuosina vielä pikkutyttö. Noin 10-vuotiaana löysin varaston kaapista enon hylkäämän pölyisen c-kasetin, jonka arvelin olevan pilalla. Mutta hyvin se toimi ja niin tutustuin Leskisen sooloalbumiin,  Dokumenttiin. Paria vuotta myöhemmin saimme siskon kanssa haltuumme nuhruisen VHS-kasetin, jolle oli kopioitu Saimaa-ilmiö, Kaurismäen veljesten ensimmäinen pitkä elokuva. Parhaiten Saimaa-ilmiöstä on jäänyt mieleen Ismo Alangon tukka ja hyvä tunnelma. Leskisen musiikkia kuuntelin harvakseltaan, runot löysin yläasteikäisenä. Erityisesti ihastuin runokirjaan Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin.

Pysy loitolla.
Lakkaa piipittämästä.
Älä vittuile.
Ole hyvä.

Samaisesta kokoelmasta valitsin yhden runon analysoitavaksi lukion äidinkielenkurssille ja epäonnistuin analysoinnissa surkeasti. Ainakin opettajan mielestä.

Vuosi oli luultavasti -96, kun Nivalan Tuiskulan esiintyjälistalla huomio kiinnittyi Leskisen nimeen. Silloisen poikaystävän kanssa lähdettiin tietenkin keikkaa katsomaan, sillä selvää oli että nyt on melkolailla ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä yksi suomirockin legenda livenä. No, keikka oli kyllä mieleenpainuva, mutta ei aivan sillä tavalla kuin olin odottanut. Biisit olivat tuttuja, mutta pääasiassa  niitä tuntui laulavan yleisö. Vahvasti humalainen Juice huojui jakkarallaan eikä tahtonut muistaa laulujensa sanoja.

Takaisin Risaiseen elämään. Minuun tämä kirja vaikutti niin, että olen lueskellut vuosien tauon jälkeen uudestaan Leskisen runoja. Vaikka ne ovatkin entuudestaan tuttuja, luulen ymmärtäväni niitä(kin) nyt paremmin kuin lukiolaistyttönä. Laulut herättävät uudenlaisia ajatuksia ja tunteita, minkä näen ainoastaan hyvänä asiana. Inspiroivan teoksen siis on Heikkinen saanut aikaan: itsessäänkin kattava teos herättää halun tutustua Leskisen tuotantoon vielä paremmin.