torstai 29. tammikuuta 2015

Aya, The Secrets Come Out


Marguerite Abouet & Clément Oubrerie: Aya, The Secrets Come Out
Drawn and Quarterly 2009, 127 + Norsunluurannikkobonus

Luin joulukuussa Aya-sarjan viimeiset osat, kun en malttanut odottaa että saisin käteeni tämän välistä jääneen kirjan. Kävi kuten aavistelinkin: The Secrets Come Out ei lumonnut aivan samalla tavalla kuin aiemmin luetut, kun tiesin jo valmiiksi mihin suuntaan kunkin hahmon elämä on menossa. Ei tämä silti missään nimessä huono lukukokemus ollut vaan silmää miellyttävä piirrostyyli ja vahva tunnelma miellyttivät kovasti.

Tässä osassa Yop Cityn naiset valmistautuvat kauneuskilpailuihin; Aya perheineen yrittää tottua ajatukseen kahdesta uudesta sisaruksesta; Moussalle selviää, mitä hänen isänsä pojastaan oikeasti ajattelee; Bintoun isä suunnittelee toisen vaimon ottamista; Adjoua haluaa saada oman elämänsä vakaalle pohjalle ja Hervé saa samaan asiaan apua Ayalta.

Paljon siis on meneillään, mutta tarina ei silti vaikuta missään vaiheessa koheltamiselta tai muuten ruuhkaiselta. Jokaiselle hahmolle on tarpeeksi tilaa, niin että kaikista kiinnostuu. Oikeastaan vähimmälle huomiolle jää Aya itse, jolla on enemmän taipumusta auttaa muita kuin itseään.

Jos Aya-sarjaa ei ole vielä tullut luettua ja sen käsiinsä saa, niin suosittelen lämpimästi lukemaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti