keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Aikalisä

Marian Keyes: Aikalisä
(The Break, 2017)
Tammi 2018, 21h 4min
Suomennos: Kristiina Vaara
Lukija: Kati Tamminen

Kesäloman alkua odotellessa halusin uppoutua johonkin kevyeen ja viihdyttävään kirjaan. Lainasin kirjastostsa Marian Keyesin Aikalisän, mutta siihen oli sen verran jonoa että napsautinkin Storytelistä äänikirjan kuunteluun.

Amy ja Hugh ovat olleet yhdessä jo 18 enimmäkseen onnellista vuotta. Hugh on kuitenkin ollut masentunut isänsä kuoleman jälkeen ja nyt hän haluaa aikalisän. Ei avioeroa, vaan puolen vuoden tauon. Hugh ei halua neuvotella asiasta vaimonsa kanssa, vaan Amyn on sopeuduttava siihen, että mies reppureissaa ympäri Aasiaa ja hänen täytyy yksin huolehtia kolmesta lapsesta (jotka toki ovat jo nuoria aikuisia kaikki).

Aikalisä on aika kaukana kevyestä ja viihdyttävästä, vaikka kyllä tässä huumoria on ja kuuntelin sitä oikein intensiivisesti. Mutta päällimäinen tunteeni oli suru ja epätoivo: Hugh asettaa Amyn sietämättömään tilanteeseen. Hugh kuvittelee, että puolen vuoden kuluttua hän voisi palata takaisin virkistyneenä ja onnellisena miehenä, mutta eihän elämä kotonakaan pysähdy vaan kulkee eteenpäin. Jos Hugh on "tauolla" ja saa heittäytyä uusiin suhteisiin, samat oikeudet on myös Amylla.

Olen lukenut Keyesiä joskus vuosituhannen vaihteessa, enkä enää muista noiden kirjojen sisällöstä juuri mitään. Mielikuvissani Keyes on kuitenkin "leimaantunut" viihdekirjailijaksi, mihin nähden Aikalisä on huomattavasti täyteläisempi kirja. Hahmoja piisaa ja heillä kaikilla on luonnetta, omat ongelmansa ja ilonsa. Kirjassa käsitellään myös Irlannin aborttilainsäädäntöä, joka onneksi äänestettiin nurin aivan äskettäin.

Mikään kepeä ja hauska kesäkirja tämä ei tosiaan ollut, mutta omassa (vaikeammin määriteltävässä) genressään oikein hyvä tarina. Käännös toimi ja lukijakin teki erittäin hyvää työtä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti