tiistai 25. lokakuuta 2011

Sydämen mekaniikka

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka
(La Mécanique du coeur)
Gummerus 2011, 221s.
Suom. Lotta Toivanen

Sydämen mekaniikka oli täydellistä luettavaa ällö-ahdistavan Kultatukka, tähtösen jälkeen. Muiden blogiarvioiden perusteella osasin odottaa jotakin omituista ja vinksahtanutta, timburtonmaista tunnelmaa. Sydämen mekaniikka on ranskalaisen rockmuusikon, Mathias Malzieun, esikoisromaani. Kirjan ilmestymisen aikoihin hän on julkaissut samannimisen konseptialbumin ja kirjaan perustuva 3D-animaatiokin on jo jälkituotannossa.

Maailman kylmimpänä yönä vuonna 1874 Edinburghissa syntyy Jack. Hänen sydämensä on jäässä, mutta kätilönä toiminut tohtori Madeleine asentaa sydämen tueksi käkikellon ja Jack jää henkiin. Äitinsä hylkäämä poika jää Madeleinen hoiviin odottamaan adoptiota, mutta eihän kukaan tahdo tikittävää lasta. Kymmenvuotiaana Jack näkee kaupungilla laulavan tytön ja rakastuu. Vuosia myöhemmin hän lähtee etsimään Acaciaa ja päätyy Extraordinariumiin, entiseen sirkukseen, nykyiseen tivoliin, jossa Acacia esiintyy.

Voi miten pidin tästä kirjasta! Ei tätä voi kauhean laadukkaaksi kehua, mutta tämä oli silti ihana.
Henkilöhahmot kuvittelin automaattisesti Corpse bride -elokuvan henkisiksi, mikä johtui varmasti siitä takakannen Tim Burton viittauksesta. Ja koska osasin odottaa aikakauteen sopimattomia kielikuvia, en häiriintynyt ovikoodeista ja rullalaudoista. Päinvastoin, minusta nuo epäkohdat olivat enimmäkseen viehättäviä.

Pidin sydämen mekaniikan alusta ja lopusta. Keskipaikkeilla, siinä vaiheessa kun Jack viimein löytää Acacian, tunnelma lösähti oikein kunnolla. Minusta Jackin ja Acacian rakkaus jäi kovin kylmäksi. Tai sitä kuvattiin häiritsevästi. Tunteiden osuus jäi hataraksi lihallisten himojen jyrätessä. Onneksi kirjan loppu oli hyvä, niin ainakin minulle jäi tyytyväinen olo.

Sydämen mekaniikasta muissa blogeissa: Sara/P.S.Rakastan kirjoja, Susa/Järjellä ja tunteella, Réa/Kirjahamsteri ja Katja/Lumiomena.

8 kommenttia:

  1. Kirjoitit hauskasti: ei laadukas, mutta silti ihana. Nimenomaan! Minäkin pidin tästä kirjasta ihan hurjasti, vaikkei Malzieu ole kaunokirjallinen taituri. Jotain sopivan vinksahtunutta tässä kuitenkin on.

    VastaaPoista
  2. Totta, osittain raakile Malzieu kirjailina ainakin vielä on, mutta tarinaa hän osaa kertoa. Ihanan sopivasti höpsö tarina :)

    VastaaPoista
  3. Hauska lukea positiivisempi arvio tästä kirjasta :--) Ajattelin ensin ensimmäisten arvioiden tullessa, että tuskin tätä kannattaa lukea, mutta sinun arviosi herätti kiinnostukseni uudelleen. Ehkä sittenkin jonain päivänä!

    VastaaPoista
  4. Katja, Osittain varmasti auttoi, kun osasin varaututa muutamiin outouksiin. Mielenkiinnolla odotan tuota tulevaa elokuvaa: näyttääkö maisemat yhtään samalta kuin minun päässäni? :)

    Susa, Höpsö on hyvä sana kuvaamaan tätä! Joku toinen olisi voinut kirjoittaa saman tarinan paljon synkemmin, ilman sitä höpsöyttä.

    Laura, Tämä on sen verran ohut ja väljätekstinen kirja, että kannattaa kokeilla, mitä tykkää! :) Olisikin mukava kuulla sinunkin ajatuksiasi tästä.

    VastaaPoista
  5. Huih, minulle kirjan kannen näkeminenkin aiheuttaa vähän puistatuksia... :) Sääli, koska kansi on niin kaunis.

    Olen iloinen että moni muu on osannut nauttia Sydämen mekaniikasta, minua sen kökköys vain ärsytti lähes ensimmäisistä sivuista läpi koko tarinan loppuun asti. Mutta arvaa mitä! Minäkin odotan elokuvaa, uskon että se voi olla jopa ihan hyvä! :)

    Voi kökkö! :)

    VastaaPoista
  6. Sara, jos yhtään lohduttaa, niin sinun kirjoituksesi Sydämen mekaniikasta oli hulvaton! :D Pidetään sormet ristissä, että elokuva miellyttäisi kirjaa enemmän. :)

    VastaaPoista
  7. Kirjan loppupuolisko kyllä pelasti tämän minulle. Olihan tämä ihana, vähän hätäinen ehkä ja etenkin siinä keskivaiheilla mutta potentiaalia vaikka kuinka paljon. Ja ei hassumpi tällaisena "välilukaisuna". :)

    VastaaPoista
  8. Linnea, minulle kirjan keskiosa oli vähiten mieluisa. Ilmeisesti siinä olisi pitänyt välittyä hurja tunteiden palo ja kiihkeys, mutta minä onnistuin lukemaan vain fyysisestä halusta. Mutta minä tykkäsin alusta ja lopusta niin paljon, että jäi hyvä mieli :)

    VastaaPoista