 |
| John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen (Lilla stjärna) Gummerus 2011, 575s. Suom. Jaana Nikula |
Kultatukka, tähtönen on tullut vastaan monessa blogissa ja sitä on yhtä poikkeusta lukuunottamatta kehuttu vuolaasti. Toki metsästä löytyvä vauva, jota kasvatetaan naapureiden katseilta piilossa kellarissa ja joka laulaa kuin enkeli, on mielenkiintoinen alku tarinalle. Myös toinen omalaatuinen tyttö, joka on metsästä löytyvän Pikkuisen kanssa saman ikäinen ja melkein saman niminen, on kiinnostava hahmo. Yhdessä nämä tytöt ovat jotakin kauheaa. Niin kauheaa, että en olisi halunnut edes tietää.
Olen lukenut John Ajvide Lindqvistiltä aiemmin Ystävät hämärän jälkeen (joka ei jättänyt jälkeensä lämpimiä muistoja) sekä Ihmissataman. Kultatukka, tähtönen kuitenkin sekä kuulosti että näytti niin houkuttelevalta kirjalta, että halusin antaa kirjailijalle vielä uuden mahdollisuuden - mies kun ihan selkeästi hallitsee myös tarinankerronnan taidon.
Pakko se on vain todeta, että minä en halua lukea näin raaoista, kylmäpäisistä, tunteettomista murhista, joissa veri ja muut eritteet ovat hyvin edustettuina. Arvostan enemmän sellaista kerrontaa, jossa jätetään tilaa myös lukijan mielikuvitukselle. Tässä ei kyllä tarvinnut miettiä, miten paljon verta mistäkin kohtaa voisi vuotaa, kun tuntui että jokaisen roiskeen sijainti kerrottiin tunnollisesti. Kuvottavaa ja vastenmielistä. Tämä oli minulle sellainen kirja, jonka jälkeen voin pahoin: miksi ihmeessä luin tämän?
On tosin pakko myöntää, että sivumäärään nähden näitä raakuuksia oli aika vähän. Ne vain olivat niin voimakkaita kohtauksia, etten ainakaan tuoreeltaan osaa arvostaa kirjan muutakaan sisältöä.
Nyt en uskalla lukea tätä, kun sama kirja on itselläkin odottomassa... mutta palaan tutkimaan sitten jälkikäteen :D
VastaaPoistaMinä olen varmaan niin paatunut kauheiden dekkareiden lukija, että vaikka nuo tietyt kohtaukset puistattivat ja kauhistuttivat minuakin itse asiassa aika paljon, jotenkin pääsin niiden yli kuitenkin niin, että huomioni kiinnittyi enemmän muihin kirjan juttuihin.
VastaaPoistaEn kyllä pystyisi peräjälkeen tai usein lukemaan tällaisia kirjoja, se minunkin on myönnettävä, sillä tästä jäi kyllä aika ahdistunut olo toviksi jälkeenpäinkin. Mutta silti tai juuri siksi, kirja oli niin voimakas lukukokemus minulle. Kun tietää, että tässä maailmassa moni nuori voi pahoin ja ilmentää sitä traagisine seurauksineen (koulusurmat jne)..niin jotenkin tämä kirja oli "ääni" kaikelle sille, tosin rankassa muodossa.
Mutta tämä on ehkä kirja, josta joko tykkää paljon tai sitten ei lainkaan.
Booksy, tervetuloa uudelleen ;)
VastaaPoistaSusa, On ihan totta, että tämä kirja antaa jonkinlaisen käsityksen siitä, miten pahoin jotkut nuoret voivat.
En pidä itseäni erityisen herkkänä lukijana, mutta on näköjään olemassa asioita, joista en halua lukea ja jotenkin John Ajvide Lindqvist onnistuu aina kirjoittamaan niistä aiheista... :)
(Musiikin suhteen olen paljon herkempi: tarpeeksi rankkaa örinäheviä jos kuulen, niin ahdistun nopeasti, vaikka en ymmärtäisi sanoista mitään.)