torstai 18. lokakuuta 2012

Kaikki peliin

David Nicholls: Kaikki peliin
(Starter for Ten, 2003)
Otava 2012, 414s.
Suom. Sauli Santikko

Kävin lasten kanssa häämatkalla mummulassa (tuore aviomies jätettiin kotiin ja töihin) ja siellä sain lukuvaihteen käyntiin. Tosin ihan pienen vaihteen, mutta kuitenkin. Pidin kovasti Nichollsin edellisestä suomennetusta kirjasta Sinä päivänä ja odotukset tämän uutukaisen suhteen olivatkin korkealla. Takakannessa käytetään kirjan kuvailemiseen sanoja "Armottoman hauska, sydämellinen komedia aikuiseksi kasvamisesta, oman taustan hyväksymisestä ja todellisen rakkauden tunnistamisen vaikeudesta." Ja kuten kansikuvastakin näkee, luvassa olisi jotakin "niin noloa, niin totta, niin hauskaa".

Kirjan päähenkilö, Brian, lähtee yliopistoon opiskelemaan englantilaista kirjallisuutta. Opiskelija-asunto ja kämppikset eivät ehkä aivan täytä odotuksia, mutta mitäpä väliä sillä, kun voi keskittyä kauniin ja suositun Alice Harbinsonin iskemiseen. Miten sitten aknesta kärsivä melko lihakseton Brian voisi voittaa Alicen suosion? No liittymällä yliopistonsa tietovisajoukkueeseen - tietenkin!

Hupainen idea, joka kuitenkin jää kaiken muun jalkoihin. Olin varautunut sellaiseen myötähäpeä-huumoriin, jollaista hyödynnettiin esimerkillisesti alkuperäisessä The Officessa, mutta Brianin tekemiset aiheuttivat lähinnä vaivaantuneisuutta. Vaikka en itsekään ollut opiskeluaikoina se ahkerin ja tunnollisin oppilas, ärsyynnyin valtavasti Brianin laiskuuteen. Ainoastaan Alicen suhteen hän jaksoi ryhtyä yhtään mihinkään, mikä taas tuskastutti, sillä lukijalle Alice näyttäytyy tietenkin kovin erilaisessa valossa kuin päättömästi ihastuneelle Brianille.

Kaikki peliin oli siis melkoinen pettymys. En vain tiedä, petyinkö suurten odotusten vuoksi vai siksi, että en pitänyt Brianista. (Oikeasti Brian vaikutti sellaiselta henkilöltä, jota tosielämässä pyrkisin välttelemään. Eikä välttelyn syynä olisi akne.) Ehkä kirja olisi tehnyt paremman vaikutuksen, jos olisin opiskellut yliopistossa 80-luvun puolivälin tienoilla ja silloinen opiskelijaelämä olisi herättänyt nostalgisia muistoja. Nyt muistoja herättivät vain Aprin kuorintavoide sekä finnejä korostava peiteväri.

Olen laiska linkkaamaan, mutta Amma on ollut ahkera ja hänen blogistaan löytyy rutkasti linkkejä muiden arvioihin.

12 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pääsit häämatkalle. ;) Onnea tuoreelle rouvalle ja miehelleenkin! <3

    Minullekin Sinä päivänä oli pieni pettymys, mutta pidin kirjasta kuitenkin keskikertoromaanin verran. Olin itse alakouluikäinen 80-l puolivälissä, mutta muistin silti monia kirjassa mainittuja juttuja ja ehkä sen vuoksi sain kirjasta irti jotain. Mutta totta, Brian on hieman vaivaannuttava hahmo.

    VastaaPoista
  2. Onnea valtavasti! Niin kuin arvioon kirjoitin, olin tälle ihan liian nuori, mutta yliopistohuumorille taas aivan armottoman vanha:)

    VastaaPoista
  3. Liina, kiitos! :)

    Katja, Mies kyllä väittää, ettei tätä häämatkaa lasketa, mutta ajattelin että parempi nyt kuitata sekin reissu tehdyksi, ettei veny ja unohdu pian kokonaan.
    Minä aloitin koulu-urani -86 ja olin kyllä iloisen pihalla populaarikulttuurista ja yliopistoelämästä. Ehkä tämä kirja olisi jättänyt paremman jälkimaun, jos opiskelijaelämä edes olisi itselle ajankohtaista.

    Amma, kiitos!
    Sepä se taisi suurin ongelma olla minullakin: väärä ikä.

    VastaaPoista
  4. Hih, hauska häämatka ;)

    Meillä jäi häämatka tekemättä, mutta ehkä viime talven perheloman voisi laskea häämatkaksi :)

    VastaaPoista
  5. Villasukka, meillä kesti tämä naimisiinmenokin sen verran kauan, etten ihan ensi vuodelle tai sitä seuraavallekaan mitään romanttista lomaa odota ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat, meilläkään ei hötkyilty - sitten oli hyvä mennä naimisiin kun kukaan ei enää jaksanut kysellä/odottaa ;D Kolmisen vuotta on ihan sopiva väli häille ja häämatkalle ;)

      Poista
    2. Joo, ei meiltäkään kukaan jaksanut kysellä häiden perään enää aikoihin :) Enemmänkin saatiin kuulla sellaisia pikkuisen turhautuneita "eikö se nyt ois jo sama mennä naimisiin?" -kommentteja. Yllättävän moni silti hämmästyi siviilisäädyn muutoksesta, vaikka luulisi että liki 12 vuoden jälkeen sitä olisi osattu jo odottaa :D

      Poista
    3. Hih, mekin ehdittiin olla yhdessä 11 vuotta ennen häitä :D

      Poista
    4. No mutta täytyyhän sitä puolisonvalinnan kanssa olla tarkkana! :)

      Poista
  6. Me ollaan näemmä ihan samanikäisiä. Hyvä vuosi koulu-uran aloitukseen tuo -86.

    VastaaPoista
  7. Liina, Me ollaan juuri hyvän ikäisiä! Paitsi tän kirjan suhteen ei...

    VastaaPoista