Kuolema Ehtoolehdossa

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa

Teos 2013, 302s.

Millaista on arki Ehtoolehdon palvelutalossa? No aika vinkeää. Hulvattoman hauskaa, välillä pitkästyttävää, omituista ja hirvittävän pelottavaakin. Irma ja Siiri asuvat seinänaapureina Ehtoolehdon vuokrakaksioissa. Heillä on yhdessä mukavat rutiinit ja naurua riittää. Mutta työntekijöillä ei näytä olevan asiat kunnossa. Ensin kuolee nuori kokkipoika, sitten katoaa toiminnanjohtaja Pasi, jonka hommia alkaa hoidella hötkyilevä Sundström. Palvelutalon johtaja on vihainen kuin ampiainen, varsinkin jos vanhukset eivät toimi hänen toiveidensa mukaan. Hoitajat ovat enimmäkseen huonosti suomea puhuvia maahanmuuttajia tai nuoria opiskelijoita, joita vanhuksiin koskeminen miltei pelottaa. Lapsenlapset liian kiireisiä työ- ja lomamatkoineen, jotta ehtisivät vierailemaan Ehtoolehdossa, eivätkä viralliset valitukset auta. Lääkedosettien lääkemäärät tuntuvat kasvavan silmissä. Onneksi kuvaan astuu taksikuski Mika, joka kuuluu joihinkin kiroileviin enkeleihin.

Yli 90-vuotiaiden päähenkilöiden meno on hurjan hauskaa. Nauraa kihersin heidän polveileville jutuilleen moneen otteeseen. Esimerkiksi, kun lääkäri ehdottaa Siirin rytmihäiriöitä helpottamaan tahdistinta, on Siirillä asiasta sanansa sanottavana:

"Asentakaa se tahdistin jollekin nuoremmalle, jollekin lihavalle, joka voi liian hyvin ja erehtyy lähtemään lenkille ja kuolee. Minun poikanikin kuolivat. Ja faktori Reinon poika. Ja moni muu. Me vanhukset emme kuole millään, vaikka haluaisimme. Joskus me puhumme palvelutalossa sellaista, että te lääkärit ette ehkä ymmärrä, että kuolema on ihan luonnollinen asia. Elämä päättyy kuolemaan, eikä ole mitään järkeä tarjota minun ikäiselleni lisää elinaikaa ja kieltää kahvista sokeri. Ei lääketiede ole epäonnistunut, vaikka ihmiset kuolevat lopulta vanhuuteen."

Kirja oli melkoinen tunteiden vuoristarata - tai raitiovaunu. Aluksi nauratti, sitten alkoi pelottaa ja hirvittää, välillä oli avuton olo vanhusten puolesta, mutta loppua kohti alkoi taas naurattaa. Vaikka Kuolema Ehtoolehdossa sisältää dekkarin piirteitä, mielenkiintoisempaa kuin rikosten selvittäminen on ehdottomasta iäkkäiden päähenkilöiden ajatukset.

Ihastuin Lindgrenin tyyliin niin paljon, että hain Sivistyksen turhan painolastin kirjastosta saman tien. Ja voi hyvänen aika, miten hauska sekin on! Hidastelen tahallani ja luen välissä varmasti vaikka mitä muuta, ettei kirja loppuisi kesken. :)