Huono äiti

Sari Helin: Huono äiti - tunnustuksia

Schildts & Söderströms 2013, 120s.

Luin äskettäin Anu Silfverbergin Äitikortin, josta olisin halunnut provosoitua. Kirja olikin yllättävän kesy odotuksiin nähden ja suuret ärsytykset jäivät kokematta. Sari Helinin Huono äiti taas päätyi lukulistalle siksi, että halusin lukea jotakin hersyvää ja naurattavaa. No, ei naurattanut.

Sari Helin kirjoittaa suosittua Huono äiti -blogia, sekä kolumneja mm. Annaan. En muista lukeneeni blogia tai kolumnejakaan, joten Helinin tyyli ei ollut entuudestaan tuttua. Periaatteessa kirja on hauska: vitsikkäästi pohditaan erilaisia äitityyppejä uraäidistä perusäitiin; listataan asioita, joita oman lapsen kanssa ei varmasti tehdä/varmasti tehdään; seurataan lapsiperheen hektistä arkea; mietitään hiukan anoppisuhdetta sekä parisuhdetta ja seksielämää.

Mutta vaikka tyyli on vitsikäs ja kepeä, huomasin ärsyyntyväni suuresti tätä lukiessa. Ihan ensimmäiseksi niskakarvat nosti pystyyn kirjan graafinen ilme. Kenelle tämä kirja on oikein suunnattu ja mille aikakaudelle? Minussa kirjan ulkoasu herättää epämiellyttäviä mielleyhtymiä 90-luvun alun teineille suunnattuihin kirjoihin romaaneista vitsikirjojen kautta rippikoulukirjaan. (Riparilla oli kivaa, mutta se kirja oli ruma.) Sitten taas kirjan sisältö tuntuu moneen kertaan käsitellyltä. Monin paikoin tuli mieleen Vuoden mutsi, josta tosin pidin huomattavasti enemmän.

Kaikkein eniten ärsytti kirjan "huippuhauska" K-18 osio, "Seksiä perhepedissä". Olen joissakin asioissa perinteinen kukkahattutäti ja pettäminen on yksi niistä aiheista, joille en osaa nauraa. Siksipä nämä "ei tuo oma puoliso enää innostanut niin olipa onni kun löysin panokaverin muualta" -jutut eivät huvittaneet tippaakaan. Ehkä, jos pettämistarinoita olisi ollut vain yksi, se ei olisi ärsyttänyt niin paljon.

Huono äiti oli minulle pettymys. Lukeminenkin kesti ärsytyksestä (ja harmillisen pienestä fontista) johtuen miltei viikon. Varmasti kirjalle lukijoita löytyy, vaikka itse en tiedäkään, kenelle tätä suosittelisin.