sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tuulen avain

Stephen King: Tuulen avain (Musta torni 4.5)
(The Wind Through the Keyhole, 2012)
Tammi 2013, 320s.
Suom. Ilkka Rekiaro

Jos edellisessä postauksessani esittelemä Creepshow edustaa (mielestäni) Stephen Kingin heikoimpaan kuuluvaa tuotantoa, Tuulen avain kuuluu ehdottomasti sinne tuotannon parempaan päähän. Musta torni on uskomattoman hieno ja moniulotteinen kirjasarja, eikä Tuulen avain tunnu lainkaan väkisin väännetyltä täytteeltä vaan itseoikeutetulta osalta eheää kokonaisuutta.

Luin tämän jo kertaalleen viime vuonna, englanniksi. Tällä toisella lukukerralla Keskimaan sanasto ja käsitteet olivat jo paremmassa muistissa ja tarina tuntui jouhevammalta. Käännös on jälleen kerran pätevä, eikä Kingin oma ääni häviä käännetystä tekstistä mihinkään.

Roland Deschain kulkee ka-tetinsa kanssa säteen viitoittamaa tietä kohti mustaa tornia, kun Oi alkaa käyttäytyä kummallisesti. Mäyriäinen unohtuu tuijottelemaan taivaalle yhä useammin, eikä tunnu kuulevan edes Jaken kutsuja. Iäkäs lautturi varoittaa kulkijoita jäätävästä myrskystä, joka lähestyy hirvittävällä nopeudella. Hylätyn kylän ainoassa kivirakennuksessa, myrskyn laantumista odotellessaan Roland kertoo ka-tetilleen kertomuksen ensimmäisestä tehtävästään revolverimiehenä.

Kuten viime vuonnakin totesin, King on parhaimmillaan kirjoittaessaan takaumia ja muisteluita. Keskimaa ympäristönä on vielä sen verran sadunomainen ja kiehtova, että kirjaa lukeekin kuin aikuisten satua. Synkkää, mutta hienoa.

Tuulen avain toimii myös itsenäisenä kirjana, mutta ka-tet -kuviot jäänevät hämäriksi sarjaa lukemattomille. Ihana, taitava kertomus.

5 kommenttia:

  1. Jee ihanaa, että luit tämän suomeksi! Kiva, että tämä saa muiltakin bloggauksia. (Tähän astihan olen elänyt siinä illuusiossa, että minä olen ainoa ihminen maailmassa, joka on lukenut tämän suomeksi. =D )

    Nimenomaan, aikuisten satu; mikä sattuma, että juuri tänään ajattelin tätä kirjaa mielessäni ja mietin, että se on kuin aikuisten satu. Varmaan siksi kun luen erästä lastenkirjaa tällä hetkellä.

    Hieno on Tuulen avain; Tim-pojan seikkailut varsinkin ilahduttivat minua kovin!

    VastaaPoista
  2. Minä olen tätä vain silitellyt ja ihastellut <3 Sitten annoin kiltisti kirjan miehelle, joka saa paketoida tämän minulle joululahjaksi ;D Luen kirjan sitten "oikeassa" välissä kun otan sarjan uudelleenlukuun.

    VastaaPoista
  3. Irene, Tuulen aviamesta ei tosiaan ole liiemmälti bloggauksia näkynyt, mutta eiköhän niitä vielä tule. :) Jokin tämän kirjan tunnelmassa muistutti Lohikäärmeen silmiä.

    Villasukka, oi, kyllä tätä kelpaa silitellä vielä joulunakin! Tuulen avain on kyllä hyvä lisä sarjaan, varmasti myös siellä omalla paikallaan luettuna. :)

    VastaaPoista
  4. Minä en ole koskaan lukenut Kingiä, uskallanko edes tunnustaa!
    Olisi ehkä syytä tutustua hänenkin tuotantoonsa...

    VastaaPoista
  5. Kaisa, Oi kyllä on syytä tutustua tämän tuotteliaan ja lahjakkaan miehen tuotoksiin! :) Esimerkiksi novellikokoelma Pimeä yö, tähdetön taivas voisi olla hyvä ensimmäiseksi kirjaksi. Tai jokin klassikoiksi muodostuneista: Piina, Carrie, Hohto... :)

    VastaaPoista