perjantai 14. marraskuuta 2014

Wenla Männistö

Riina Katajavuori: Wenla Männistö
Tammi 2014, 268s.

Ensikosketukseni Seitsemään veljekseen on peräisin ala-asteelta, missä luimme sitä oman muistini mukaan varsin usein vuorolukuna. Silloin opettaja selvensi monia kirjan tapahtumia, jotka muuten olisivat voineet jäädä pieneltä koululaiselta tajuamatta. Luulen kyllä, että selitysten jälkeenkin epäselvyyksiä jäi. Myöhemmin luin Seitsemän veljeksen uudestaan, aivan vapaaehtoisesti, ja pidin siitä.

Riina Katajavuoren Wenla Männistö tuo Kiven Seitsemän veljestä nykypäivän Helsinkiin. Orvoksi jääneet veljekset (Jusa, Tommi, Aapo, Simppa, Late (Lowri), Timi (Tim, Timppa) ja Eppu) eivät tosin tässä pääse paljoakaan ääneen, vaan kerronta etenee naisten suilla. Naapurin nuori ja itsevarma, isättömänä kasvanut Wenla tiirailee veljesten tekemisiä vuokra-asunnon ikkunasta, hengailee veljesten seurassa ja on mukana bändihommissakin. Wenlan Kätilöopistolla työskentelevä yksinhuoltajaäiti, Marja Männistö, sekä Harjun saunassa pesijänä huhkiva Rajamäen Kajsa pääsevät myös ilmaisemaan ajatuksiaan ja huomioitaan, niin hulttioveljeksistä kuin nykypäivästä yleensä. Puhuttelevimpana naisäänenä minun mieleeni jäi kuitenkin poikien edesmennyt Alli-äiti, jonka sanoista uhkuu nöyryys ja viisaus.

"Minä katson täältä heitä ja toisinaan he minua. En johdata, en ohjaa, tarkkailen vain. Teen havaintoja, en tulkitse. En työnnä tunteitani heihin enää, kaikki on ollut mikä on ollut ja leiviskä hoidettu niin kuin parhaaksi taisin. En kiristä, en purista, en komenna, en säksätä. En kerää en korjaa en kata en vaivaa en pese en ripusta en muistuta en petaa. (En unohda en suutu en huuda.)"

Tämän kirjan lukeminen oli häkellyttävää. Kaikki tässä on niin upeaa ja onnistunutta, että taisin lukea lähes koko kirjan kasvoillani höntti ihastuksen hymy. Aikakauden vaihtaminen saa veljesten toilailut näyttäytymään juuri niin idioottimaisina kuin ne ovat alunperinkin. Samalla lukijan on myönnettävä, että tällaisia valopäitä on ollut maailman sivu ja on edelleenkin vaikka kuinka paljon.

Haluaisin sanoa tästä kirjasta vaikka mitä, mutta en löydä tarpeeksi suuria sanoja. Tämä on täydellinen. Olisi jännittävää kuulla, millaisen lukukokemuksen Wenla Männistö tarjoaa sellaiselle lukijalle, jolle Seitsemän veljestä ei ole entuudestaan tuttu. Sellaista ihmistä ei vain taida Suomesta löytyä.

En tiedä, kuinka paljon Seitsemää veljestä nykyään kouluissa luetaan, mutta Wenla Männistö olisi varmasti virkistävää vaihtelua niin oppilaille kuin opettajillekin. Voisin kuvitella, että näiden kahden kirjan vertaileminen kirvoittaisi virkistäviä keskusteluja ja näkökulmia oppitunneilla.

5 kommenttia:

  1. Minulla on tämä vielä kesken, mutta uteloiduin kuitenkin lukemaan juttusi :-) Itselleni on alkanut hiipiä kuvaan tarve lukea Seitsemän veljestä uudestaan... tosin, vaikka tämä lähtee Kiven klassikosta liikkeelle, ei ainakaan tässä vaiheessa tunnu, että Wenlasta nauttiakseen olisi PAKKO lukea Veljekset, alkaa vain itseäni kiinnostaa mikä Wenlassa on mitenkin sukua Veljeksille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, kieltämättä sellainen kertaamisen tarve alkoi nostella päätä täälläkin - mutta ehkä en kuitenkaan ala Seitsemää veljestä taas lukemaan. :) Mua vähän harmittaa, ettei tämä kirja päässyt mistään palkinnosta kisaamaan.

      Poista
  2. Jee, ihanaa että luit ja pidit <3

    VastaaPoista
  3. Minulla oli tuo mainitsemasi "höntti ihastuksen hymy" kasvoillani Seitsemää veljestä lukiessani (siitä on pari vuotta, en muista että sitä olisi sen enempää koulussa luettu), joten odotukset Wenlaa kohtaan ovat kovat. Pitäisiköhän minun pyytääkin kirja mieheltä joululahjaksi :)

    VastaaPoista