Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä
(Ommarul putakhae, 2008)
Into 2015, 218s.
Suom. Taru Salminen
Pidä huolta äidistä on sellainen kirja, josta pidin todella paljon, mutta josta en kuitenkaan täysin tykännyt. Kerron kohta, miksi.
Neljän aikuisen lapsen äiti, 69-vuotias Park So-nyo katoaa Soulin metroasemalla. Perheenjäsenet alkavat etsiä häntä, samoin virkavalta. Melko pian poliisit lopettavat aktiivisen etsimisen, mutta perheenjäsenet eivät luovuta. He jakavat lentolehtisiä, tarkistavat epävarmojakin havaintoja ja toivovat epätoivoisesti löytävänsä äidin. Samalla kukin heistä pohtii omaa suhdettaan kadonneeseen ja sitä, minkä verran he lopulta tunsivat häntä.
Pidä huolta äidistä on kirjoitettu erikoiseen muotoon. Siinä ei ole minä-kertojaa, vaan eräänlainen ulkopuolinen tarkkailija, joka ikään kuin kertoo kulloinkin keskiössä olevalle henkilölle, mitä tämä tekee ja ajattelee.
"Muutama päivä ennen kuin lähdit kotoa ja muutit kaupunkiin, äiti vei sinut torille vaateostoksille. Valitsit yksinkertaisen mekon, mutta äiti toi sinulle mekon jossa oli röyhelöitä hihoissa ja helmassa."
Tällaiseen kerrontatyyliin tottuminen vei oman aikansa ja alkuun se tuntui etäännyttävän itse tarinasta. Minulle tuosta kerronnasta tulee mielen vauvakirja: "Syntyessäsi sinulla oli ______ silmät ja ______ hiukset. Ensimmäiset päiväsi sinä _____________. jne." Äidin etsintöjä seurataan perheen tytärten, vanhimman pojan sekä aviomiehen näkökulmista. Jokainen heistä muistelee, kuinka tuli kohdelleeksi äitiä/vaimoa, joka muistojen mukaan teki aina kaikkensa perheen hyvinvoinnin eteen. Tästä kehkeytyikin seuraava kompastustkivi: loppua kohti kadonnut äiti alkoi näyttäytyä ylimaallisen uhrautuvaisena, täydellisen omistautuvana ja pyyteettömänä ihmisenä, jota kukaan, missään tai koskaan ei osannut arvostaa. Tämmöinen sädekehän kiillottaminen lienee aika luonnollistakin, mutta eiköhän siitä äidistä joku särökin olisi löytynyt.
Tarina on joka tapauksessa koskettava ja asetelma mielenkiintoinen. Siinä missä kadonnut äiti on aina elänyt vaatimattomasti maaseudulla, lapset ovat siirtyneet kaupunkiin ja elävät aivan toisenlaisissa puitteissa. Äiti huolehtii perinteiden noudattamisesta, mutta on samalla tavattoman ylpeä hyvin toimeentulevista lapsistaan. Pidin erityisen paljon arjen kuvauksista ja niistä äidin omista salaisuuksista, joita epilogissa paljastui.
Kokonaisuutena Pidä huoli äidistä oli hyvä tarina, mutta odotin huomattavasti enemmän tunteisiin vetoavaa lukukokemusta.
Tämä oli minulle vuoden paras käännöskirja. Tämä vetosi minun tunteisiin täysin. Kirjassa oli sitä särmää ja karheutta lasten ja miehen kautta, mutta äidin omat salaisuudet olivat oma lukunsa.
VastaaPoistaTämä kirja kertoi sen, että ihminen voi hävitä elämästä, mutta silti ihminen jättää jonkinlaisen muistijäljen, ainakin pienen, ainakin vähäksi aikaa.
Mai, Särmää tässä kyllä oli, samoin omaperäisyyttä. Minulle tuo kerrontatapa vain oli vähän etäännyttävä, enkä päässyt tunnetasolla tarpeeksi hyvin mukaan tarinaan.
PoistaUskon myös, että jokainen meistä jättää jäljen muihin. Ja uskon, että jos joku katoaa, se tekee kaikkine kysymyksineen jäljestä aristavamman.
Mielenkiintoisen erilainen kirja, sellaista kirjallisuuden pitää olla! Pitää lukijan elävänä!
VastaaPoistableue, Tämä ei tosiaan ole mikään massakirja! Minulta tuo kerrontatyyli vaati keskittymistä ja vaikka en päättömästi ihastunutkaan, niin huomaan, etten ainakaan pahalla tätä muistele :)
PoistaVaikuttaa minunkin mielestäni mielenkiintoiselta kirjalta. Ja aina on kiinnostavaa lukea muista kulttuureista. Täytyy siis laittaa lukulistalle, kiitoksia vinkistä :)
VastaaPoistaPst.. mun blogissa on sulle haaste.
Emmi, Tämähän on ensimmäinen suomennettu Etelä-Korealainen romaani, joten siinäkin mielessä harvinainen tapaus!
PoistaKiitos haasteesta! Otan sen mielelläni vastaan, mutta olen vähän hidas näiden toteuttamisen kanssa :D