On hieno paikka haudan povi

Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi
(The Grave's a Fine and Private Place, 2018)
Bazar 2018, 393s.
Suom. Maija Heikinheimo

Flavia on siskojensa ja Doggerin kanssa pienellä toipumislomalla pienessä englantilaisessa maalaiskylässä. Kylän edellinen pastori tuomittiin kuolemaan kolmen seurakuntalaisensa myrkyttämiseksi, mikä luonnollisesti kiinnostaa kovasti Flaviaa. Kesken raukean veneilyn Flavia tarttuu johonkin veden alla lilluvaan. Kalaksi luultu jokin osoittautuu karuksi löydöksi, joka lopettaa veneretken alkuunsa ja saa toisen Flavian siskoista oksentamaan mahansa tyhjäksi. Jälleen kerran Flavialla on tutkittavanaan epätavallinen kuolemantapaus.

On hieno paikka haudan povi on kaikin puolin mainio kirja. Edellisen kirjan tapahtumista on puoli vuotta, joten surun syvimmistä, lamauttavimmista syövereistä ollaan vähitellen pääsemässä ylös. Maisemanvaihdos tekee hyvää ja tarinassa onkin virkistävä määrä aivan uusia henkilöitä, miljööstä puhumattakaan. Erityisesti tykkäsin paikallisen hautausurakoitsijan Hob-pojasta, joka oli kuin nuorempi versio Flaviasta. Dogger pääsi aiempaa suurempaan rooliin, mikä sekin oli oikein tervetullutta. Edellisestä osasta totesin sen olevan sarjan parhaimmistoa ja niin on kyllä tämäkin.

Kirjailijan kiitoksia ehdin säikähtää kovasti. Ne nimittäin alkavat sanoilla Pitkän taipaleen päättyessä ja minusta se kuulosti uhkaavasti siltä, että koko sarja on tullut päätökseen. Itse asiassa On hieno paikka haudan povi loppuu sellaiseen kohtaukseen, joka voisi vallan mainiosti olla viimeinen näytös. Mutta onneksi näin ei kuitenkaan ole. Ehkä olen ahne, mutta en olisi millään malttanut vielä(kään) luopua Flavian seurasta, joten ilahduin ja helpotuin valtavasti kun selvisi, että kyllä Bradley on jatkanut Flavian tarinaa tämän osan jälkeenkin.